Ykskiven tunnusmajakka
Wikipedia
Ykskivi {{{nimi-muu}}}
|
|
Sijainti | Perämeri |
Koordinaatit | |
Suunnittelija | {{{suunnittelija}}} |
Rakennettu | 1874 |
Automatisoitu | 1965 |
Korkeus | 23 metriä |
Valon korkeus | metriä |
Valon kanto | kilometriä |
merimailia | |
Kunta | Simo |
Valtio | Suomi |
[] |
Ykskiven tunnusmajakka eli pooki sijaitsee pienellä Ykskiven luodolla Simon kunnan alueella Kemin ja Oulun välisellä väylällä. Puurakenteisen kuusikulmaisen tyypillisen muotoisen pookin huipulla ei siis ole valoa, vaan pooki ohjaa merenkävijöitä samaan tapaan kuin merimerkit. Ykskiven luodolla on ollut jo ennen tunnusmajakkaakin pienempi merimerkki.[1]
Pooki on rakennettu vuonna 1874. Pookin piirustukset on tehnyt Oulun lääninarkkitehti F.W. Lüchou, mutta piirustukset ovat lähinnä kopio jo olemassa olevista pookeista. [2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Seppo Laurell (2001): Suomen majakat, s. 60-61. Kustannusosakeyhtiö nemo ja Merenkulkulaitos. ISBN 952-5180-21-2.
- ↑ Harri Nyman, Pohjanmaan rannikon puupookit Helsingin yliopisto. Luettu 4. helmikuuta 2007.