Ykspihlaja
Wikipedia
Ykspihlaja (ruots. Yxpila) on vanha Kokkolan työläiskaupunginosa. Siellä sijaitsee mm. Kokkolan satama, joka kuuluu Pohjoismaiden suurimpiin.
Ykspihlajassa toimii myös Suomen aktiivisimpiin kuuluva harrastajateatteri, Ykspihlajan Työväen Näyttämö. Teatterin näyttämönä toimii Ykspihlajan työväentalo, joka on toiminut mm. sotasairaalana. Ykspihlajassa on myös arkkitehti Aarne Nuortilan suunnittelema kirkko.
Ykspihlaja on nykyisin omakotitaloaluetta. Takavuosina puhuttiin "Pihlajan jengistä", jolla oli oma maineensa. Aikoinaan Ykspihlajan pääkadun Satamakadun varrella on ollut lukuisia baareja, kauppoja ja puoteja. Sittemmin, kun laivalastien purkaminen ja lastaus ovat nykyaikana nopeutuneet, palvelut Satamakadulla ovat vähentyneet.
Ykspihlajassa sijaitsee myös merkittävä teollisuusalue, jolla sijaitsee Boliden Kokkola Oy ja OMG Kokkola Chemicals Oy. Nämä kaksi yritystä työllistävät yhteensä n. 1000 henkilöä.
Mainitut tehtaat tunnettiin aiemmin nimillä Outokumpu ja Kemira.
Kaupunginosat: Hakalahti | Halkokari | Jokilaakso | Junnila | Kaustari | Kirkonmäki | Kiviniitty | Koivuhaka | Matalamaa | Mesilä | Mäntykangas | Neristan | Rytimäki | Torkinmäki | Tullimäki | Villahti | Ykspihlaja |
Kylät: Hassinen | Isokylä | Kallinen | Kirilahti | Korpilahti | Kaustari | Kvikant | Linnusperä | Närvilä | Palo | Piispanmäki | Rödsö | Sokoja | Vitsari | Oivu | Knivsund | Långö |