Aino Kallas

Wikipedia

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Syy: Muoto Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Aino Kallas (s. 2. elokuuta 1878 Viipurinlahden rannalla Kiiskilän Hovissa, k. 9. marraskuuta 1956 Helsingissä) oli suomalainen kirjailija.

Aino Kallas syntyi suomalaiseen älymystöön kuuluvaan Krohnin perheeseen. Hänen isänsä Julius Krohn, joka käytti myös kirjailijanimeä Suonio, kuului ensimmäisten suomalaisten runoilijoiden joukkoon ja astui julkisuuteen samoihin aikoihin kuin Aleksis Kivi ja August Ahlqvist. Hän oli myös suomalaisen kansanrunouden tutkija ja suomalaisen kirjallisuudenhistorian kirjoittaja. Aino Kallaksen äiti oli Suomalaisen Tyttökoulun johtajatar Maria Wilhelmina Lindroos.

Jo nuorena Aino kirjoitti runoja ja novelleja, jotka kuvasivat romanttista rakkautta. Hän julkaisi kolme kokoelmaa: Lauluja ja balladeja, Kuloa ja kevättä sekä Kirsti. Vaikka nämä varhaisteokset ovat myöhempien teosten rinnalla aloittelijan sormiharjoituksia, niistä voi kuitenkin löytää eräitä yhteispiirteitä tulevien teosten kanssa, kuten taipumus lyhytmuotoiseen proosaan ja taipumus käyttää päähenkilönä naisia ja kertoa asiat heidän kannaltaan.

Vuonna 1900 Aino avioitui tohtori Oskar Phillip Kallaksen, virolaisen kansanrunouden tutkijan ja diplomaatin kanssa. Heille syntyi viisi lasta: Virve, Laine, Sulev, vauvana kuollut Lembit, ja Hillar. Perhe asui aluksi Pietarissa, mutta muutti vuonna 1904 Viroon ja asettui asumaan Tarttoon. Aino Kallas kiinnostui heti uuden kotimaansa elämästä ja historiasta ja liittyi kulttuuripoliittiseen yhdistykseen nimeltä Noor-Eesti, joka kamppaili Viron itsenäisyyden puolesta.

Pian tämän jälkeen Kallas alkoi käsitellä virolaisia aiheita novelleissaan, joiden kärki oli suunnattu sortoa vastaan. Hän saavutti ensimmäisen taiteellisen menestyksensä novellikokoelmilla Meren takaa, osat 1 ja 2, vuosilta 1904–1905. Tässä kokoelmassa kuten myös novellissaan Ants Raudjalg Kallas kuvaa ajan yhteiskunnallisia oloja Virossa ja virolaisten tukalaa asemaa milloin saksalaisten moisionomistajien, milloin venäläisten viranomaisten painostuksessa, realistisen tarkasti ja tosipohjaisesti.

Novellikokoelma Lähtevien laivojen kaupunki sai vaikutteita symbolismista. Se merkitsi käännekohtaa Kallaksen tuotannossa ja siirtymistä yhteiskunnallisista aiheista universaalimpiin, myyttisiin aiheisiin. Tämä kirjallinen murroskausi kuvastaa myös myrskyjä kirjailijan omassa elämässä, joista ehkä vaikuttavin oli rakkaussuhde Eino Leinoon vuosina 1916–1919. Rakkaus Leinoon oli Aino Kallaksen taiteen suuri liikkeellepaneva taustaelämys. Suhteen aikana ja sen jälkeen syntyneisiin symbolistisiin ja impressionistisiin teoksiin kuuluvat mm. Seitsemän: Titanic-novelleja ja Katinka Rabe, jossa Kallas kuvaa sukunsa menneisyyttä. Kaiken kaikkiaan Kallas julkaisi kymmenen novellikokoelmaa, joihin sisältyy useita suomalaisen novellistiikan kauneimpia saavutuksia.

1920-luvulla Oskar Kallas oli Viron suurlähettiläänä Lontoossa, josta tuli Aino Kallaksen kotikaupunki yli kahdentoista vuoden ajaksi. Tästä ajasta kertoo Löytöretkillä Lontoossa. Lontoon vaativan seuraelämän vastapainoksi löytyi Hiidenmaan rannikolta perheen kesäpaikaksi aurinkoinen saari, joka tarjosi Aino Kallakselle inspiroivan työympäristön. Näinä voimakkaan luomiskauden vuosina hän kehitti omaperäisen arkaaisen tyylin, jota hän käytti vanhojen hiidenmaalaisten ja liivinmaalaisten aiheiden pohjalta luomissa teoksissaan Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi ja Sudenmorsian. Nämä ballaadityyliset romaanit, joita pidetään hänen parhaina teoksinaan, kuvaavat intohimoista, sovinnaisuuksista piittaamatonta rakkautta, joka tuo onnen ja täyttymyksen, mutta johtaa kuolemaan.

Myöhempinä vuosinaan Kallas kirjoitti näytelmiä, kuten Mare ja hänen poikansa ja Bathsheba Saarenmaalla, josta tehtiin myös ooppera. Natsien valloitettua Viron Kallakset joutuivat maanpakoon Ruotsiin. Oskar Kallas kuoli Tukholmassa. Tukholman vuosinaan 1944–53 Aino Kallas julkaisi kuusi osaa päiväkirjojaan ja muistelmiaan. Hän muutti vakituisesti takaisin Suomeen 1953, missä kuoli 1956.