Viro

Wikipedia

Eesti Vabariik
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Toomas Hendrik Ilves Andrus Ansip
Pääkaupunki	Tallinna (401 821 as.)
Muita kaupunkeja	Tartto (101 297 as.), Narva (69 410 as.), Pärnu (50 966 as.)
Pinta-ala  – josta sisävesiä	45 226 km² (sijalla 129) 4,56 %
Väkiluku (2005)  – väestötiheys  – väestönkasvu	1 332 893 (sijalla 148) 29,8 / km² −0,65 % (2005)
Viralliset kielet	viro
Valuutta	Viron kruunu (EEK)
BKT (2003)  – yhteensä  – per asukas	sijalla 112 17 370 12 300
HDI (2003)	0,853 (sijalla 38)
Elinkeinorakenne	maatalous 4,1 %, palvelut 67 %, teollisuus 28,9 % BKT:sta
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+2 UTC+3
Itsenäisyys  – julistautui  – tunnustettu  – uudelleen	24. helmikuuta 1918 2. helmikuuta 1920 20. elokuuta 1991
Lyhenne Maatunnus	EE ajoneuvot: EST lentokoneet: ES
Kansainvälinen suuntanumero	+372
Motto	Ei virallista mottoa
Kansallislaulu	Mu isamaa, mu õnn ja rõõm

Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) eli Viro on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella. Virolla on maarajaa Venäjän federaation ja Latvian kanssa. Noin kolmannes maan asukkaista asuu pääkaupunki Tallinnassa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja ns. kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta).

Sisällysluettelo 1 Nimitykset Viro ja Eesti 2 Maantiede 2.1 Korkeimmat huiput 2.2 Suot 2.3 Joet 3 Historia 3.1 Esihistoria 3.2 Keskiaika ja uuden ajan alku 3.3 Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu 3.4 Itsenäisyyskamppailu 3.5 Demokraattinen Viro 3.6 Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto 3.7 Neuvostoliiton uhka 3.8 Toinen maailmansota 3.9 Neuvosto-Viro 3.10 Uusi itsenäisyys 4 Politiikka 4.1 Ulkosuhteet 5 Maakunnat 6 Talous 6.1 Merkittävimmät luonnonvarat 6.2 Merkittävimmät vientituotteet 7 Väestö 8 Uskonto 9 Kulttuuri 9.1 Kansallislaulu 9.2 Muita kansallisia symboleita 10 Katso myös 11 Lähteet 12 Aiheesta muualla

[muokkaa] Nimitykset Viro ja Eesti

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa aesti-kansan nimessä. Useimmat tutkijat kuitenkin otaksuvat, että rautakautinen nimitys aesti viittasi Itämeren kaakkoisrannikon (Liettua ja Kaliningradin alue) balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Keskiajalle tultaessa nimi oli kuitenkin "vaeltanut" pohjoiseen, sillä 1200-luvun skandinaavisissa lähteissä Estland-nimeä käytetään Virosta. Yleisesti Viroa kuitenkin kutsuttiin keskiajalla ja uuden ajan alussa Liivinmaaksi. Virolaiset itse käyttivät itsestään nimeä maarahvas ja kielestään nimeä maakeel. Historiallinen nimi "Eesti" tuli käyttöön vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa Viroa on kutsuttu Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimoaktivistien keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin "Viro". Muun muassa Viron edesmennyt entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittelevat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä.^[1][2]

Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, mistä pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru). Samalla tavalla maakuntien nimistä ovat syntyneet suomen kielen nimet Ruotsi (ruotsiksi Sverige) Roslagenista ja Saksa (saksaksi Deutschland) Saksista. Voi olla että maan nimi Suomi tulee Suomi-nimisen muinaisen maakunnan tai "heimoalueen" nimestä, jota nykyisin vastaa lähinnä Varsinais-Suomi.

[muokkaa] Maantiede

Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta.

Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella -4–5 °C. Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemäntuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämeet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsät edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.

Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – Suomenlahden yli matkaa tulee vain 85 kilometriä.

[muokkaa] Korkeimmat huiput

Viron korkeimmat huiput sijaitsevat maan kaakkoisosassa, Haanjan ylängöllä Võrumaalla lähellä Latvian rajaa.

• Suur Munamägi 318 m
• Vällamägi 297 m
• Kerekunnu mägi 296 m
• Tsäbamägi 293 m
• Harakamägi 291 m
• Rohtesoo mägi 291 m

Lisäksi Otepään ylängöllä oleva Kuutsemägi nousee 217 m, Pandiveren ylängön Emumägi 166 m, Sakalan ylängön Rutu mägi 146 m, Vooremaan Laiusen drumliini 144 m ja Karulan ylängön Rebasejärven Tornimägi 137 metriä merenpinnan yläpuolelle.

[muokkaa] Suot

Noin 22 % Viron pinta-alasta on suota. Näistä suurin osa sijaitsee maan keski-, länsi- ja pohjoisosissa. Pinta-alaltaan yli yhden hehtaarin kokoisia soita on noin 10 000.

Kaksi kolmannesta Viron soista on syntynyt maan soistuessa, kolmasosa on umpeen kasvaneita järviä. Noin 216 000 hehtaaria (2004) niistä on suojeltu.

Tärkeimmät suoalueet ovat Puhatu (57 000 ha), Epu-Kakerdi (39 000 ha), Lavassaare (37 800 ha) ja Suursoo (17 100 ha).

[muokkaa] Joet

Virossa on vain kymmenen vähintään 100 kilometriä pitkää jokea.

Pisimmät joet ovat Võhandu (162 km), Pärnu (144 km), Põltsamaa (135 km), Pedja (122 km) ja Keila (116 km).

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Viron historia

[muokkaa] Esihistoria

Nykyinen Viron alue sai varhaisimmat ihmisasukkaansa mannerjään vetäydyttyä viimeisen jääkauden jälkeen noin 10 000 eaa. Varhaisin kivikautinen asutus eli metsästyksen ja kalastuksen varassa. Maanviljelyyn ja karjanhoitoon tutustuttiin 2000-luvulla eaa. nuorakeraamisen kulttuurin levitessä Viroon. Pronssikaudella (noin 1500 - 500 eaa.) on merkkejä kerrostuneen ja päällikkövaltaisen yhteiskunnan muodostumisesta. Rautakausi alkoi Virossa noin 500 eaa. Aikakautta leimasivat tiiviit yhteydet eteläisempään Baltiaan ja Suomeen. 500-luvulta jaa. lähtien on merkkejä kontakteista myös Skandinaviaan. Rautakauden loppuvaiheessa, 1200-luvulle tultaessa, Viro oli suhteellisen tiheästi asuttu. Yhteiskunnallinen järjestäytyminen oli nähtävästi edennyt pidemmälle kuin esimerkiksi Suomen puolella

[muokkaa] Keskiaika ja uuden ajan alku

1200-luvulla Saksalainen ritarikunta valloitti Viron eteläosan, Tanska pohjoisosan, joka sekin siirtyi Saksalaiselle ritarikunnalle noin 1350. Saksalainen ritarikunnan hajoaminen 1500-luvulla synnytti alueelle valtatyhjiön. Tanskan, Ruotsin ja Puolan tuhoisa kamppailu Liivinmaan herruudesta päättyi 1620-luvun kuluessa Ruotsin voittoon. Ruotsin vallan aikana (1632) perustettiin mm. Tarton yliopisto. Alue siirtyi Venäjän valtaan suuren Pohjan sodan seurauksena 1700-luvun alussa. Alue säilyi 1800-luvun loppupuolelle saakka melko autonomisena suhteessa Venäjään ja sitä hallitsivat baltiansaksalaiset kartanonherrat. Viron talonpojat olivat maaorjia vuoteen 1816 saakka.

[muokkaa] Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu

Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvulla muun muassa maaorjuuden lakkauttamisen myötä. Vironkielisiä kouluja perustettiin ja Viron kansalliseepos Kalevipoeg luotiin. 1880-luvulla keskushallinto aloitti venäläistämisohjelman, jonka johdosta monet baltiansaksalaiset instituutiot lopetettiin tai muutettiin yksin venäjänkielisiksi - esimerkkinä Tarton yliopisto. Venäläistämisohjelman aikana myös vironkielisiä sanomalehtiä ja kouluja lakkautettiin. Venäjän keisarikunnan luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksan keisarikunta miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.

[muokkaa] Itsenäisyyskamppailu

Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus, Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

[muokkaa] Demokraattinen Viro

Vuoden 1920 perustuslaki oli demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 1929–1933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussoturien liitto, ns. vapsit.

[muokkaa] Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto

Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet.

Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon.

Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Konstantin Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaaliit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Konstantin Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

[muokkaa] Neuvostoliiton uhka

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Konstantin Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta oli pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa tukikohtasopimuksen 1939. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin. Toukokuussa 1940 Neuvostoliitto painosti Viroa päästämään 90 000 neuvostosotilasta maahan ja elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Päts vangittiin ja kuljetettiin Venäjälle, jossa hän menehtyi.

Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen hallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942. Puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syksyllä 1944.

[muokkaa] Neuvosto-Viro

Pääartikkeli: Viron sosialistinen neuvostotasavalta

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua. 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa voimakkaasti.

Keskeisin poliittinen henkilö Neuvosto-Virossa oli Viron kommunistisen puolueen (EKP) keskuskomitean ensimmäinen sihteeri, joina toimivat:

• 1944–1950 Nikolai Karotamm
• 1950–1978 Johannes Käbin
• 1978–1988 Karl Vaino
• 1988–1989 Vaino Väljas

[muokkaa] Uusi itsenäisyys

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jure koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500 000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelulupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä.

Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä.

[muokkaa] Politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäällikkö.

Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Puolueiden määrä on laskenut sittemmin noin puoleen. Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.

[muokkaa] Ulkosuhteet

Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Viron sosialistinen neuvostotasavalta luovutti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja suurimman osan Petserinmaata kaakossa, jotka Viron ja Neuvosto-Venäjän välisessä Tarton rauhansopimuksessa oli sovittu Virolle kuuluviksi. Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle, mutta Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain perusteluna toimivaan esipuheeseen maininnan riigikogun julistukseen 7. joulukuuta 1992 perustuslaillisen järjestyksen perustamisesta, missä mainitaan Viron tulleen 1940 Neuvostoliiton aggression kohteeksi sekä tulleen laittomasti liitetyksi Neuvostoliittoon, minkä Venäjä katsoo sisältävän aiheen rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja jäisi Venäjän kannan mukaan edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi myös EU:n ja Venäjän välillä. Amnesty Internationalin Tallinnassa julkaisema raportti syyttää Viroa venäjänkielisen vähemmistön sortamisesta. Merkittävällä osalla alueen venäjänkielisistä on ainoastaan muukalaispassi, asiakirja joka todentaa, että henkilö on eriarvoisessa asemassa muihin EU-alueella asuviin nähden. Venäjän passia eivät Virossa asuvat luonnollisesti myöskään voi saada.

Viron presidenttinä toimii Toomas Hendrik Ilves ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue).

Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:

• Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 1990 – 30. tammikuuta 1992)
• Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
• Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
• Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
• Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
• Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
• Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
• Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
• Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
• Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )

[muokkaa] Maakunnat

Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:

Maakunta   |   Pääkaupunki Harjumaa   |   Tallinna Hiidenmaa (Hiiumaa) Hiidenmaan saarella   |   Kärdla Itä-Virumaa (Ida-Virumaa)   |   Jõhvi Jõgevamaa   |   Jõgeva Järvamaa   |   Paide Läänemaa   |   Haapsalu Länsi-Virumaa (Lääne-Virumaa)   |   Rakvere Põlvamaa   |   Põlva Pärnumaa   |   Pärnu Raplamaa   |   Rapla Saarenmaa (Saaremaa) Saarenmaan ja Muhun saarilla   |   Kuressaare Tartumaa   |   Tartto Valgamaa   |   Valga Viljandimaa   |   Viljandi Võrumaa   |   Võru

[muokkaa] Talous

Viro on omavarainen sähkön tuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Palavaa kiveä louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina.^lähde? Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara.

Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti.

Viron valuutta, kruunu, on sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004. Tämä mahdollistaa euron käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä.

Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin ja 1. tammikuuta 2006 edelleen 23 prosenttiin.

Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva maailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu.

Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia.^lähde? Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

• palavakivi
• turve
• meripihka

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

• tekstiilit
• maataloustuotteet
• koneet

[muokkaa] Väestö

Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa.

Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta.

Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 29 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli.

Virossa on Ukrainan jälkeen Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus aikuisväestöstä, 1,1 prosenttia (2001).^lähde?

Viron väestö kansallisuuksittain 1922–2000 (prosentteina)

Kansallisuus	1922	1934	1959	1970	1979	1989	2000
virolaisia	87,7	88,2	74,6	68,2	64,7	61,5	67,9
venäläisiä	8,2	8,2	20,1	24,7	27,9	30,3	25,6
saksalaisia	1,7	1,5	0,1	0,6	0,3	0,2	–
ruotsalaisia	0,7	0,7	–	–	–	–	–
suomalaisia	–	–	1,4	1,4	1,2	1,1	0,9
ukrainalaisia	–	–	1,3	2,1	2,5	3,1	2,1
valkovenäläisiä	–	–	0,9	1,4	1,6	1,7	1,3
juutalaisia	0,4	0,4	0,4	0,4	0,3	0,3	–
muita	1,3	1,0	1,2	1,2	1,5	1,8	2,2
Väkiluku yhteensä	1 107 059	1 126 413	1 196 791	1 356 000	1 464 476	1 565 662	1 332 893

Lähde: Library of Congress Country Studies [1], CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)

[muokkaa] Uskonto

Nykyisin 31% Viron aikuispopulaatiosta on aktiivisia jonkun uskonnon kannattajia.

• 15% Evankelis-luterilaisia
• 14% Ortodokseja
• 0.5% Baptisteja
• 0.5% Roomalaiskatolilaisuus

Vuonna 2002 saatiin kyselystä seuraavanlainen tulos:

Kysymys: Mikä uskonto on sinulle rakkain ja arvostetuin?

• Luterilaisuus 39%
• Ortodoksisuus 28%
• Roomalaiskatolilaisuus 10%
• Taaran usko 10%
• Virolainen muinaisusko 5%
• Baptismi 5%
• Buddhalaisuus 4%
• Jehovan todistajuus 3%
• Helluntai-seurakuntalaisuus 3%
• Vanhauskoisuus 2%
• Hindulaisuus 1%
• Mormonismi 1%
• Islam<1%
• Muut uskonnot 4%
• Ei uskontoa 19%

Kyselyyn otti osaa 1000 ihmistä, joista 72 % oli etnisiä virolaisia ja loput muita maassa asuvia.

Vuoden 2005 Eurobarometrin kyselyn mukaan 16 % virolaisista uskoo Jumalaan, kun taas 54 % uskoo olevan olemassa jonkinlaisen henkiolennon tai elämänvoiman, ja 26 % ei usko, että olisi olemassa minkäänlaista henkiolentoa, jumalaa tai elämänvoimaa. Tämän tutkimuksen mukaan virolaiset ovat Euroopan Unionin vähiten uskonnollinen kansa. ^[3]

[muokkaa] Kulttuuri

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin laulujuhlat 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laulukentällä (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa.

Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Eri Klas ja Neeme Järvi ovat maailmankuuluja kapellimestareita. Eduard Tubin on Viron kenties tärkein sinfonikko.

Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Euroviisu-menestyjinä: Tanel Padar, Dave Benton ja 2XL -yhtye voitti vuoden 2001 Euroviisut kappaleellaan Everybody.

Kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija on Jaan Kross. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald.

[muokkaa] Kansallislaulu

Viron ensimmäisten, Tartossa 1869 pidettyjen laulujuhlien järjestäjiin kuulunut Johann Voldemar Jannsen pyysi apua suomalaiselta ystävältään Yrjö-Sakari Yrjö-Koskiselta, joka lähetti Jannsenille muutaman suomalaisen kuorolaulun, muun muassa saksalaisen Fredrik Paciuksen uudehkon sävellyksen, johon Jannsen mahdollisesti kirjoitti omat sanat: Mu isamaa, mu õnn ja rõõm.

Jannsenin tyttären, Viron kansallirunoilija Lydia Koidulan isänmaallinen runo Mu isamaa on minu arm Gustav Ernesaksin säveltämänä ja virolaisten rakastamana on ollut ehdolla korvaamaan nykyisen kansallislaulun.

[muokkaa] Muita kansallisia symboleita

Haarapääsky valittiin kansallislinnuksi 1960-luvun alussa. Viron luonnonsuojeluyhdistyksen vuonna 1968 järjestämässä kilpailussa valittiin kansalliskukaksi selvällä enemmistöllä ruiskaunokki. Kansalliskiveksi valittiin 1992 harmaa kalkkikivi. Epävirallisena kansallispuuna pidetään tammea.

[muokkaa] Katso myös

• Emajoki
• Peipsijärvi
• Viron ilmavoimat
• Viron rautatiet
• Luettelo Viron lentoasemista
• Viron instituutti

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Viro vai Eesti? (Erkki Lyytikäinen)
2. ↑ Viro vai Eesti? (kielitoimisto)
3. ↑

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Estonica - from A to Z about Estonia
• Tuglas-seura - Tietoa/tapahtumia/kieli- ja kulttuurimatkoja
  • Tuglas-seuran oppimateriaalipaketti
• ViroWeb - Matkailutiedot Virosta
• Viro Google Mapsissa
• Pictures of Estonia - with clickable map.