Aleksi Mäkelä
Wikipedia
Aleksi Mäkelä (s. 20. marraskuuta 1969, Helsinki) on suomalainen elokuva- ja mainoselokuvaohjaaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elokuvaohjaaja
Mäkelä aloitti elokuvaohjaajana vuonna 1989 valmistuneessa 1249 km -TV-elokuvassa, jonka pääosissa nähtiin Samuli Edelmann, Santeri Kinnunen sekä Niko Saarela, joista tuli myöhemmin Mäkelän luottonäyttelijöitä yhdessä Kari Hietalahden ja Juha Veijosen kanssa.
Olinkin jo lähdössä -TV-elokuva valmistui seuraavana vuonna, jota seurasi hänen ensimmäinen täyspitkä elokuva, Romanovin kivet. Toimintaelokuva laman aikaisessa Suomessa maksoi reilut viisi miljoonaa markkaa, ja se sai ensi-iltansa 26. marraskuuta 1993 Helsingissä. Elokuva voitti Jussin parhaasta äänisuunnittelusta (Paul Jyrälä). Elokuvan tuotti Pertti Pasanen
Mäkelä ohjasi Vintiöt- ja Shampanjaa ja vaahtokarkkeja -TV-sarjat vuosina 1994-1995. Vuonna 1994 hän ohjasi toisen kokopitkänsä, Esa ja Vesa - auringonlaskun ratsastajat. Tällä kertaa maksoi vain kolme miljoonaa markkaa, mutta toi Jussi-palkintoja tuplaten; Juha Veijonen voitti parhaan miespääosan Jussin ja Mäkelä ensimmäisen ohjaus-Jussinsa. Elokuvan tuotti Mäkelän tuleva työllistäjä Markus Selin.
Vuosina 1998-2004 hän ohjasi menestyksekkäästi TV-sarjoja kuten Trabant Express, Tähtitehdas, Muodollisesti pätevä, Äkkiä Anttolasta, Kylmäverisesti sinun sekä Käenpesä.
[muokkaa] Läpimurto
Kahden kokopitkän elokuvan jälkeen Mäkelä ohjasi yhden Suomen katsotuimmista elokuvista; Häjyt. Se on yksi niistä harvoista suomalaisista elokuvista, jotka ovat saaneet yli tuhat ääntä Internet Movie Databasessa. Elokuva maksoi kuusi miljoonaa markkaa, mutta jäi lipputuloissa - suurmenestyksestä huolimatta - tappiolle. 327 000 suomalaista kävi katsomassa elokuvan teattereissa, ja miljoonat ovat nähneet sen lukuisissa televisioesityksissä. Elokuva sai seitsemän Jussi-ehdokkuutta, voittaen niistä yhden (Kalevi Haapoja, paras miessivuosa).
Lähes yhdeksän miljoonan markan budjetilla tehty Lomalla-elokuva valmistui vuonna 2000. Mäkelän ohjauksessa nähtiin vanhat tutut näyttelijät, joista Jussin vei Outi Mäenpää parhaasta naispääosasta.
[muokkaa] Suurmenestys
Kaupallisten kotimaisten elokuvien ykkösohjaajana paikkansa Mäkelä vahvisti kuitenkin vasta, kun hän oli ohjannut Pahat pojat -elokuvan vuodelta 2003, jonka näki yli 650 000 suomalaista teattereissa. Ennen elokuvan ilmestymistä epäiltiin, pystyykö Mäkelä toistamaan temppunsa, eli tekemään hyvin suositun kotimaisen elokuvan, kuten Häjyt. Pahat Pojat oli kuitenkin hitti. Elokuva keräsi viisi Jussi-ehdokkuutta ja kaksi voittoa (Paras kuvaus ja paras äänisuunnittelu). Pahojen poikien suurmenestys aloitti suomalaisen elokuvan uuden aikakauden, mitä seurasi Mäkelän Vares - Yksityisetsivä -elokuva vuodelta 2004. Elokuvan jatko-osa tulee teattereihin vuonna 2007, ohjaajanaan Aleksi Mäkelä.
Suurmenestyksen jälkeen ei voitu odottaa jälleen muuta, kuin suuntaa alaspäin. Näin ei kuitenkaan Mäkelän kohdalla tapahtunut, sillä hänen seuraava ohjauksensa Matti vuodelta 2006 oli vieläkin suurempi menestys. Se perustui mäkihyppääjä Matti Nykäsen elämään. Matti teki historiaa keräten huikeat katsojamäärät vasta muutamassa päivässä, rikkoen useita ennätyksiä. Mäkelä vahvisti elokuvalla paikkansa suurien suomalaisten kaupallisten ohjaajien joukossa.
[muokkaa] Filmografia
- Romanovin kivet (1993)
- Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (1994)
- Häjyt (1999)
- Lomalla (2000)
- Pahat pojat (2003)
- Vares – yksityisetsivä (2004)
- Matti - elämä on ihmisen parasta aikaa (2006)
- V2 – jäätynyt enkeli (2007)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Aleksi Mäkelä Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)