Alkusointu
Wikipedia
Alkusointu eli allitteraatio on runouden tehokeino, jossa perättäisissä sanoissa toistuvat samat alkukirjaimet (Vakaa vanha Väinämöinen...) Alkusointu on tyypillistä Kalevalalle ja muulle suomalaiselle kansanrunoudelle. Sitä käytetään tyylikeinona myös mainonnassa ja esimerkiksi nimien valinnassa (Matti Meikäläinen, Tikka Tuulispää, Kissa Kirjavainen...) Samoin kuin loppusointu, alkusointukin toimii muistin tukena. Niinpä sitä esiintyy paljon sananlaskuissa. Alkusointu voi olla myös yhdyssanan tai sanaliiton eri osien välillä. Tällaisissa sanayhdistelmissä voi säilyä vanhoja sanoja, joita ei juuri yksinään käytetä.
[muokkaa] Esimerkkejä
- Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
- Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
- Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
- Seppä syntyessään
- vitivalkoinen, putipuhdas, hipihiljaa
- Suhmuran Santra
- rikka rokassa
- mennä mönkään
- kohdella kaltoin
- entistä ehompi
- menköön syteen tai saveen
- päästä pälkähästä
