Avesta (kunta)
Wikipedia
Avesta on kunta Keski-Ruotsissa, Taalainmaan läänissä. Kunta sai kaupunkioikeudet 1641. Kunnan pinta-ala on 615,0 km² ja siellä asuu 22 735 ihmistä. Dalälv-joki virtaa Avestan läpi.
Avestassa sijaitsee vanha Koppardalen, jonne alettiin rakentaa kupariteollisuutta jo 1636. Tästä kuparitehtaasta kehittyi yksi aikansa Euroopan suurimmista kuparitehtaista. Teollistuminen jatkui rautatehtaan rakentamisella 1874. Koppardalenissa alettiin valmistaa ruostumatonta terästäkin jo 1920-luvulla lähes ensimmäisenä maailmassa. Ruostumattomasta teräksestä kehittyi myöhemmin koko Ruotsin käyntikortti maailmalle Avesta Ab:n ansiosta. Myöhemmin Avestasta muodostettiin AvestaSheffield yrityskauppojen seurauksena sekä edelleen AvestaPolarit. Myöhemmin Outokumpu Oyj osti yrityksen kokonaan. Koppardalenissa on edelleen ruostumattomia teräksiä valmistava tehdas ja Outokumpu Oyj:n toinen tutkimuskeskus.
Avestan kunta on säilyttänyt vanhan Koppardalenin osia sekä asuinrakennusmiljöötä, joka toimii turistikohteena. Nähtävyyksinä on myös muita historiallisia kohteita ja mm. rahamuseo. Avestan keskustassa on myös maailman suurin taalainmaanhevonen, joka on 13 metriä korkea ja 67 tonnin painoinen.[1]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Sinikka Salokorpi: Ruotsin mansikkapaikat. Ajatus-kirjat 2001.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kunnan kotisivut
- Avesta tidning (ruotsiksi)