Outokumpu (yritys)
Wikipedia
| Outokumpu Oyj | |
 |
|
| Yritysmuoto | Julkinen osakeyhtiö |
|---|---|
| Osake | OMXH: OUT1V |
| Perustettu | 1932 |
| Toimitusjohtaja | Juha Rantanen |
| Kotipaikka | Espoo, Suomi |
| Toimiala | metalliteollisuus |
| Tuotteet | ruostumaton teräs |
| Liikevaihto |  6 154 milj. € (2006)[1] |
| Liikevoitto | 824 milj. € (2006)[1] |
| Nettotulos | 606 milj. € (2006)[1] |
| Henkilökuntaa |  8 505 (31.12.2006) |
| Kotisivu | www.outokumpu.fi |
Outokumpu Oyj on suomalainen monikansallinen metalliteollisuuden alan yritys, joka toimii 40 maassa. Nykyistä yhtiötä edeltävä toiminta alkoi vuonna 1910 Outokummun kaupungista, silloisesta Kuusjärven pitäjästä. Sieltä löytyi kuparimalmia. Malmikentän syntymäpäivänä pidetään 16. maaliskuuta 1910, jolloin saatiin ensimmäiset kairausnäytteet. Sen pohjalle syntyi kuparimalmia tuottava kaivos.
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Suomalainen yhteisyritys ja norjalainen vuokrayhtiö
Vuoteen 1914 mennessä oli perustettu yhteisyritys Outokumpu Kopparverket, jossa omistajina olivat viipurilainen kauppahuone Hackman & Co ja Suomen valtio. Yhtiön johtoon kuuluivat tällöin vanha kauppaneuvos Wilhelm Hackman ja senaattori Paul Kraatz. Teknologiaksi eli kuparinerotusamenetelmäksi saatiin norjalaisyrityksen elektrolyyttinen metodi. Erinäisten vaikeuksien jälkeen päädyttiin siihen, että yritys vuokrattiin norjalaiselle Hybinette-yhtiölle elokuussa 1917. Tätä aikaa kesti kaikkiaan kolme vuotta.
[muokkaa] Suomen valtion liikelaitos
Vuokrayhtiö ostettiin kaivoksenomistajille eli Suomen valtiolle ja Hackmanille tammikuussa 1921. Toimitusjohtajaksi valittiin fil.tri Eero Mäkinen. Lopullinen ratkaisu valtiollisesta kaivosyhtiöstä toteutui joulukuussa 1924, kun valtio lunasti Hackmanin osuuden kaivoksesta. Näin syntyi valtion liikelaitos Outokummun kaivos. Tämänkin jälkeen käytiin useamman vuoden ajan yrityksen kehittämissuunnasta taistelua toimitusjohtajan ja johtokunnan välillä, joka lopulta päättyi Mäkisen haluamalla tavalla. Rakennetttiin mm. rikastamo ja vanha kuparitehdas suljettiin, vaikka lamavuodet koettelivatkin yrityksen kannattavuutta. Työvoimavahvuus yrityksessä oli n. 400.
[muokkaa] Valtio-omisteinen osakeyhtiö
Outokumpu kaivos toimi 1930-luvun alkuun valtion liikelaitoksena, mutta osakeyhtiömuotoinen toiminta nähtiin tavoiteltavana johtuen yrityksen kehitystarpeista. Eduskunnassa käydyn tiukan keskustelun ja äänestysten jälkeen joulukuussa 1931 osakeyhtiömuotoinen malli sai hyväksyntänsä - uusi Outokumpu Oy aloitti toimintansa 1. kesäkuuta 1932 määräyksellä vähintään 75% valtio-omistuksesta. Yrityksen asema maailman kuparimarkkinoilla oli tällöin vielä vaatimaton; Euroopan markkinoilla sen rooli oli näkyvämpi sen ollessa viiden suurimman kuparikaivostuottajan joukossa.
[muokkaa] Raakakupariksi omissa jalostuslaitoksissa
Imatrankosken voimalaitokselta saatava ja hinnaltaan edullinen energia ratkaisi myös kuparisulaton valmistusmenetelmän sähkömetallurgian eduksi. Imatralle rakennettiin näin kupari- ja rikkidioksiditehtaat, jotka saatiin käyntiin vuoden 1936 aikana. Näin Outokummun malmi voitiin nyt jalostaa raakakupariksi. Lisäksi jalostusprosessissa syntyi sivutuotteita, mm. rikkikiisua, joiden käyttöä suosivat mm. selluloosateollisuuden uudet tekniikat.
Suomen taloudellisen puolustusvalmiuden nostaminen 1930-luvun lopulla toi esille kotimaisen metallitehtaan perustamistarpeen. Päätös tehtaasta tehtiin kesäkuussa 1938 ja sijoituspaikaksi tuli Pori. Tehtaan rakennustyöt sattuivat käynnistyvän suursodan kynnykselle. Lopullinen valmistuminen meni välirauhan aikaan eli syksyyn 1940. Raakakuparin jatkojalostusta raffinointia varten valmistui Poriin kuparielektrolyysitehdas keväällä 1941. Näin oli kuparin ja messingin valmistuksessa Suomella riippumaton asema. Sota-aika leimasi myös Outokummun investointeja, sillä Suomen silloinen hallitus vaati nikkelintuotantoa. Petsamon ja Nivalan kaivokset olivat Poriin perustetulle nikkelitehtaalle raaka-ainelähteenä. Tuotanto pääsi käyntiin alkuvuodesta 1942. Sota-ajan Outokumpu Oy:lle leimaa antavana oli Saksan kanssa käyttävä kaupan laajuus ja kuparin laajamittainen käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin, joka vuonna 1944 oli jo 75%. Kaivoksia oli avattu myös lisää: Makolan nikkelikaivos Nivalaan ja Ylöjärven kuparikaivos. Työntekijämääräkin oli kasvanut merkittävästi eli lähes 3000:een, joista n. 1300 oli jalostuspuolella.
Sotilaallinen tilanne Kannaksen rintamalla muodostui kesä-heinäkuussa 1944 vaikeaksi. Sotataloudelle tärkeän kuparisulaton siirto Imatralta tuli nyt välttämättömäksi. Uudeksi sijoituspaikaksi tuli Satakunnassa Kokemänjoen varrella sijaitseva Harjavalta. Ensimmäiset tuotteet saatiin ulos tammikuussa 1945 - siirto oli siis onnistunut.
[muokkaa] Sodanjälkeinen aika - sotakorvauksia ja liekkisulatuksen kehitys
Sodanjälkeiseen aikaan oli leimaa-antavana sotakorvaukset. Outokumpu Oy:n tuotteet olivat siinä merkittävässä osassa. Etenkin ensimmäisten korvausvuosien 1945-47 suuret kaapelitoimitukset edellyttivät Outokummulta suuria jalostuspanostuksia. Kuparituotannosta meni näin 1945 90%, 1946 43%, 1947 44% ja vielä 1948 37% sotakorvauksiin. Sen jälkeen korvausten osuus laski alle 20%. Nikkelin tarve laski nopeasti sodan jälkeen. Niinpä Outokumpu lopetti nikkelituotannon 1946. Sitä tosin tuli kuparituotannon ohessa pieniä määriä.
Sähkön saannin vaikeutuminen ja hinnan kohoaminen sodan jälkeen vauhditti energiaa säästävän sulatusmenetelmän eli liekkisulatuksen kehittämistä. Keskeisimmät henkilöt menetelmän kehityksessä olivat Porin metallurgisen osaston päällikkö, dipl.ins. Petri Bryk ja Harjavallan tehtaan isännöitsijä, yli-insinööri John Rysel. Kolmantena tutkijaryhmän jäsenenä voi pitää vuorineuvos Eero Mäkistä, joka teki päätöksen menetelmän kehittämisestä. Koesulatto tehtiin Harjavaltaan 1947. Kyseessä on sanottu olleen 1900-luvun huomattavaimpia keksintöjä kuparimetallurgian alalla - menetelmä patentoitiin useissa maissa mm. Norjassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tämän pohjalta rakennettiin Harjavallan sulatto vuoteen 1949 mennessä. Tässä yhteydessä päämetallurgi Petri Bryk nostettiin yrityksen johtokuntaan.
Sodan jälkeinen hintasäännöstely ja toisaalta voimakas inflaatio vaikuttivat Outokumpu Oy:n kannattavuuteen. Tuotteiden hintoja ei siis voinut korottaa, mutta monet kustannustekijät nousivat voimakkaasti inflaation seurauksena. Omistussuhteisiinkin tuli sodan jälkeen muutoksia. Valitiojohtoinen Kansaneläkelaitos KELA oli halukas tulemaan omistajaksi. Sen mukaan valtio ja KELA omistaisivat yhteensä 75% yhtiön osakkeista. Omistusjärjestelyt toteutuivat vuoteen 1951 mennessä KELA:n merkitessä uutta osakepääomaa niin, että omistussuhteet vakiintuivat: valtio n. 51% ja KELA n. 49%.
[muokkaa] Kehitys monimetalliyhtiöksi
Outokumpu Oy oli 1950-alkuun tultaessa noussut eurooppalaisittain merkittäväksi kaivosyritykseksi. Näihin aikoihin tapahtui korkeimmassa johdossa sukupolven vaihdos, kun pitkäaikainen toimitusjohtaja, vuorineuvos Eero Mäkinen kuoli äkillisen sairauden murtamana lokakuussa 1953. Toimitusjohtajaksi valittiin 40-vuotias päämetallurgi Petri Bryk.
1950-luvun lopulta aina 1970-luvulle avattiin useita kaivoksia ja tuotantotekniikka kehittyi. Yrityksen kaivostoiminnan kokoa kuvaa hyvin se, että 1970-luvulla louhittiin vuosittain yhtä paljon kuin 1913-44 yhteensä. Tuotannon noustessa ja uusien kaivosten käynnistyessä menetti vanha pääkaivos Outokummussa vähitellen merkitystään. Vuonna 1973 Keretin kaivoksen osuus oli enää 8%. Alueella oleva uusi Vuonoksen nikkeli-kuparikaivos nosti louhintaosuuden 27%:iin. Muita uusia kaivoksia olivat 1954 tuotannon aloittanut Vihannin sinkkikaivos. 1959 avattu Kotalahden nikkelikaivos, 1962 käynnistynyt Pyhäsalmen kuparia, sinkkkiä ja rikkiä tuottava kaivos, 1967 käynnistynyt Kemin Elijärven kromikaivos ja 1970 käynnistynyt Nivalan Hituran nikkelikaivos. Lisäksi oli joukko pienempiä kaivoksia. Tultaessa 1970-luvulle kaivostoiminta oli siirtymässä aikakauteen, ettei enää näyttänyt löytyvän suuria malmiesiintymiä. Toisaalta Outokummulla oli merkittävä joukko kaivoksia, jotka toimittivat jalostettavaksi muuta kuin kuparimalmia. Kupariyhtiön luonteen muuttuminen monimetalliyhtiöksi tietysti pienensi kuparin osuutta. Kokonaislaskutuksesta kupari oli ollut 1953 77%, 1973 vielä 57% pudoten 1978 26%:iin ja edelleen 1982 22%:iin. 1960-luvun lopulla Outokumpu Oy:n 8700 työpaikasta suurin osa eli n. 60% oli metallurgisissa laitoksissa. Vuonna 1982 metallurginen teollisuus työllisti 5500 ja kaivokset vain n. 2400 henkilöä.
[muokkaa] Teknisellä viennillä maailmalle
Tärkeäksi liiketoimintamuodoksi 1970-luvulla muodostuneen teknillisen viennin juuret ovat liekkisulatusmenetelmän tuotteistuksessa - ensin omaan Harjavallan sulattoon ja sitten laajemmin maailmalle. Ensimmäinen ulkomainen tämän tyypin kauppasopimus tehtiin japanilaiselle terästeollisuusyritykselle niin, että heidän kupariliekkisulattonsa käynnistyi 1956. Kupariteollisuuden konservatiivisuus tosin viivytti toiminnan laajenemista. Omissa yksiköissä menetelmän käyttöä laajennettiin muiden metallien jalostuksessa. Vasta 1960-luvun lopulla toiminta sai vauhtia laajeten myös muun osaamisen myyntiin. Merkittävin erillinen kauppa oli vuonna 1974 Neuvostoliiton kanssa solmittu sopimus Norilskin nikkeli- ja kuparisulatosta, joka totetutettiin 1970-luvun loppupuolella.
[muokkaa] Kokkolan tehtaat rikin, koboltin ja sinkin jalostajina
Rikkihappotuotanto oli jo ennen sotia käynnistetty kuparijalostuksen rinnalla Imatralla. Kuparisulaton siirron jälkeen 1944 rikkihappotuotanto siirrettiin toiselle valtiolliselle yhtiölle Rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat Oy:lle, sittemmin Kemira, sijoituspaikkana Harjavalta. Outokummun oli otettava rikin käsittelyyn kantaa Pyhäsalmen malmin löytymisen myötä 1958, koska malmi sisälsi peräti 40% rikkiä ja yli 30% rautaa. Tätä varten Kokkolan Ykspihlajan alueelle perustettiin metallurginen tehdas, jonka käyttö alkoi 1962. Rikkitehtaan tuotanto sai Suomen markkinoista 70-80% ja vienti mm. Ruotsiin kasvoi. Öljykriisin mukana rikkitehdas ajautui kannattavuusongelmiin. Koska markkinat olivat pääosin kotimaassa ja samanaikaisesti Neste Oy:n öljyjalostuksen sivutuotteena syntyvän rikin tuotanto oli kasvamassa, päädyttiin rikkitehtaan alasajoon kevään 1977 kuluessa.
Outokummun pääkaivoksen Keretin tuottaman koboltin jatkojalostus päätettiin tehdä omin voimin. Siihen asti sen oli tehnyt Vuoksenniska Oy Imatralla. Tehtaan sijoituspaikaksi valittiin Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalue. Tuotantoon päästiin 1968. Vuonna 1982 tehdas oli maailman neljänneksi suurin tuottaja 6-7% osuudellaan.
Sinkin kaivostuotannon voimakas kasvu 1950-luvulla teki sinkkimetallin valmistuksesta jälleen ajankohtaiseksi. Etenkin Vihannin kaivoksen avaaminen nosti sinkkirikasteen määrää, jota alkuun vietiin sellaisenaan maailmanmarkkinoille. Sinkkitehdas rakennettiin myös Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rikki- ja kobolttitehtaiden naapuriksi. Tuotanto pääsi käyntiin vuoden 1969 lopulla. Tehdasta laajennettiin niin, että laajennus otettiin käyttöön vuoden 1974 lopulla. Tämän tuloksena Outokumpu oli maailman 10 suurimman sinkkituottajan joukossa.
Outokumpu Oy:n Kokkolan tehtaat rikkitehtaan sulkemisen jälkeenkin oli yhtiön keskeisimpiä yksiköitä. Vuonna 1982 liikevaihdosta se tuotti 24% ollen 1600 henkilön työpaikka. Sinkki oli tällöin tärkein tuote.
[muokkaa] Porin tehtaat kuparin ja nikkelin jalostajina
Vuoteen 1960 asti Porin Metallitehtaan- nimellä kulkenut toimipaikka muutetiin Outokumpu Oy:n Porin tehtaat-nimelle. Kotalahden nikkelimalmin löytyminen teki nikkelijalostuksen jälleen ajankohtaiseksi. Jalostus toteutettiin Harjavallassa kuparijalostuksen rinnalla. Tuotanto alkoi vuoden 1959 lopulla. Parhaimmillaan 1960-luvun alkuvuosista asti yli 2000 henkeä työllistänyt Porin kuparin ja nikkelin jalostusyksiköt olivat yhtiön suurin toimipaikka. Vielä 1950-luvulla päätuotteena olleet kuparilankaharkot menettivät asemansa tultaessa 1960-luvulle. Kupariputkista tuli tässä vaiheessa merkittävin tuote. Valssamon uudistaminen tehtiin vuoteen 1967 mennessä. Tehtailla tehtiin lisäksi niin korvaavia kuin laajennusinvestointeja. 1980-luvun alussa Porin osuus liikevaihdosta oli 32% ja työntekijöitä lähes 2000. Lankatehdas saatiin käyttöön vuoden 1969 lopulla. Uudistukset pääsivät kuitenkin alkamaan pääosin 1980-luvulla.
[muokkaa] Tornion tehtaat kromin ja teräksen jalostajina
Kemin Elijärven kromimalmiesiintymän löytyminen avasi uusia mahdollisuuksia Outokummun metallurgiselle teollisuudelle. Päätös kromimalmin metallurgisesta jalostuksesta kotimaassa omin voimin tehtiin keväällä 1965. Ferrokromitehtaan sijoituspaikaksi tuli Tornion Röyttän merenranta-alue, vaikka alun perin oli tarkastelussa ollut muitakin vaihtoehtoja, kuten Kokkolan Ykspihlaja ja Kemin Ajos. Kyseessä oli myös kehitysaluepoliittinen ratkaisu. Vuoden 1970 aikana saatiin tuotanto käyntiin ja tuotteiksi muodostui kromipelletit ja 52-prosenttinen ferrokromi lähinnä Länsi-Euroopan erikoisterästeollisuudelle. Tultaaessa 1980-luvulle ferrokromitehdas työllisti n. 350 henkeä.
Selvitys ruostumattoman eli jaloteräksen valmistamiseta käynnistyi 1960-luvun alussa, kun todettiin, että yrityksellä on tarvittavat raaka-aineet kustanusmielessä 90%:sesti eli kromi ja nikkeli. Tilannetta hankaloitti lisäksi kilpailutilanne Outokummun ja Rautaruukin välillä. Vuoden 1970 lopulla päästiin sopimukseen, jonka mukaan Outokummulle jäivät alle 4,75 millimetrin kuuma- ja kylmävalssattujen levyjen valmistus ja Rautaruukille paksummat. Outokumpu Oy ja sen johto ajatteli alun perin sijoituspaikaksi Poria. Sijoituspaikasta tuli kuitenkin poliittinen kysymys, ja niin lopulta päätettiin sijoituspaikaksi Tornion Röyttä Suomen hallituksen tehtyä rahoituspaketin hankkeen tueksi. Tilanne oli niin traumaattinen, että toimitusjohtaja - vuodesta 1969 pääjohtaja, vuorineuvos Bryk pyysi terveydellisiin syihin vedoten eroa, joka astui voimaan 31. heinäkuuta 1972. Seuraajaksi valittiin yrityksen sisältä teknisen suunnittelun päällikkö 43-vuotias dipl.ins. Kauko Kaasila.
Valtion tukipaketti käsiteltiin eduskunnassa 15. kesäkuuta 1973 sinetöiden jaloterästehtaan paikan. Tehdas valmistui vuoden 1976 lopulla henkilöstömäärän ollessa käynnistysvaiheessa n. 550. Koska jaloterästehdas käytti silloisen ferrokromin, päätettiin ferrokromin tuotantoa kasvattaa tuplaksi eli 60 000 tonniin ferrokromia.
[muokkaa] Uusi vuosituhat - keskittyminen jaloteräkseen
2000-luvulle tultaessa Outokumpu Oyj oli luopunut kaikista kaivoksistaan lukuun ottamatta Keminmaalle 1960-luvun alussa perustettua Kemin kromikaivosta (Elijärven kaivos) ja Nivalassa sijaitsevaa Hituran nikkelikaivosta. Kemin kromikaivos toimi avolouhoksena vuosituhannen vaihteeseen asti, jolloin se käynnisti maanalaisen louhinnan. Hituran kaivoksen toiminta on ollut useamman kerran keskeytyksissä, mutta se käynnistettiin uudestaan joulukuussa 1999. Helmikuussa 2007 Outokumpu ilmoitti myyvänsä Hituran kaivoksen kanadalaiselle Belvedere-yhtiölle.
Outokummun ruostumattoman teräksen valmistus yhdistettiin vuonna 2000 Avesta Sheffield -yhtiön kanssa AvestaPolarit -nimiseksi yhtiöksi. Outokumpu ilmoitti tuolloin jäävänsä vähemmistöosakkaaksi tähän yhtiöön. Vuonna 2003 Outokumpu osti takaisin Avesta Sheffieldin osuuden AvestaPolaritista ja ilmoitti luopuvansa asteittain värimetallurgiasta. Saman vuoden joulukuussa Outokumpu myi kupari- ja sinkkisulattonsa ruotsalaiselle Boliden AB:lle. Outokumpu jäi vähemmistöosakkaaksi Boliden AB:hen, mutta myi koko osuutensa vuonna 2005.
Huhtikuussa 2005 Outokumpu myi kuparituotetoimialansa (Outokumpu Copper Products Oy:n) pääomasijoitusyhtiö Nordic Capitalille. Myydyn yhtiön nimi muutettiin toukokuussa 2006 Luvata Oy:ksi. Kupariputkia valmistava Outokumpu Copper Tube and Brass -divisioona ei sisältynyt kauppaan.
Outokummun yhden liiketoiminta-alueen muodosti aikaisemmin sen kokonaan omistama tytäryhtiö Outokumpu Technology Oyj. Lokakuussa 2006 Outokumpu myi pääosan tämän yhtiön osakekannasta ulkopuolisille sijoittajille, minkä jälkeen yhtiö listattiin Helsingin pörssiin. Outokummun osuus Outokumpu Technology Oyj:stä oli listauksen jälkeen 12 %.
[muokkaa] Nykyinen liiketoiminta
Outokummun pääliiketoiminta-alue on ruostumaton teräs (Stainless Steel), joka jakautuu kahteen divisionaan: General Stainless ja Specialty Stainless.
Outokummun merkittävin tuotantolaitos on Torniossa toimiva terästehdas, joka valmistaa n. miljoonan tonnin vuosikapasiteetilla valssattuja ruostumattomia teräksiä. Tornion laitokset muodostavat maailman suurimman, yhtenäisen ruostumattoman teräksen tuotantoketjun. Terässulaton tuotanto käynnistyi toukokuussa 1976.
Yhtiöllä on ruostumattomia teräksiä valmistavia tehtaita myös Ruotsissa Avestassa, Torshällassa, Långshyttanissa ja Degerforsissa sekä Iso-Britanniassa Sheffieldissä. Ruotsin Degerforsissa on lisäksi karkealevyjen valmistusta. Sheffieldissä sijainnut kylmävalssaamo suljettiin vuoden 2005 lopulla osana kiinteiden kustannusten säästöohjelmaa. Ruostumattomista teräksistä hitsattuja putkia valmistavat yhtiön tuotantolaitokset Pietarsaaressa, Nybyssä ja Fagerstassa.
Avesta valmistaa useita austeniittisia ja austeniittisferriittisiä, ruostumattomia ja haponkestäviä erikoisteräksiä, jotka se on itse kehittänyt ja tuonut markkinoille.
Outokummun merkittävimmät kilpailijat ruostumattoman teräksen valmistuksessa ovat sitä suuremmat saksalainen ThyssenKrupp, espanjalais-ranskalais-luxemburgilainen Arcelor ja espanjalainen Acerinox.
[muokkaa] Aikaisempia toimitusjohtajia (pääjohtajia)
- Eero Mäkinen toimitusjohtaja, 1921 - 1953
- Petri Bryk toimitusjohtaja, 1953 - 1972.
- Kauko Kaasila pääjohtaja, 1972 – 1980
- Pertti Voutilainen pääjohtaja, 1980 – 1991
- Jyrki Juusela pääjohtaja, 1992 – 2004
[muokkaa] Osake
Outokummun osake noteerataan Helsingin pörssissä. Yhtiön suurin omistaja on Suomen valtio (Kauppa- ja teollisuusministeriö), joka omistaa 31,14 % osakkeista. Ulkomaalaisomistuksessa on 37, 6 % osakkeista. Rekisteröityjä osakkeenomistajia on 15 149 (31.12.2006).
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 HS.fi: Outokummun tilinpäätöstiedot 1. helmikuuta 2007. Helsingin Sanomat. Luettu 11. helmikuuta 2007. suomi
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Kirjallisuus
- Markku Kuisma (1985): Outokumpu 1910-1985. Outokumpu. ISBN 951-99682-9-6.
- Tuomo Särkikoski (1999): Tiedon liekki. Outokumpu, Tekniikan historian seura. ISBN 952-9507-06-2.
- Tuomo Särkikoski (2005): Outo malmi - jalo teräs. Outokumpu & Tekniikan Historian Seura. ISBN 952-9507-10-1.
[muokkaa] Linkkejä
|
|
 |
|
|---|---|---|
|
Cargotec | Elisa | Fortum | Huhtamäki | Konecranes | Kesko | KONE | Metso | M-real | Neste Oil | Nokia | Nokian Renkaat | Nordea | Orion | Outokumpu | Outokumpu Technology | Rautaruukki | Sampo | SanomaWSOY | Stora Enso | TeliaSonera | TietoEnator | UPM | Wärtsilä | YIT |
||
