Bosnian sodan keskitysleirit
Wikipedia
![]() |
Tämän artikkelin tai osion kieliasua on pyydetty parannettavaksi. |
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
![]() |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä. |
Bosnian sodan keskitysleirit olivat serbien Bosnian sodassa perustamia keskitysleirejä, joihin koottiin kroaatteja ja bosniakkeja tapettaviksi, kidutettaviksi, häpäistäviksi tai karkotettaviksi. Myös bosniakeilla oli vastaavia leirejä serbivankeja varten, mutta niillä kidutus ei ollut systemaattista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Serbien keskitysleirit
Karmea totuus keskitysleirien olemassaolosta paljastui julkisuuteen elokuussa 1992. Leireille oli sullottu bosniakkeja, kroaatteja ja muita Bosnia-Hertsegovinan kansallisuutta edustavia ihmisiä. Bosniassa vankileireihin joutui myös Bosnian hallituksen puolella taistelevia serbejä. Serbijohtaja Radovan Karadžić joutui sulkemaan näkyvimmät keskitysleirit, jotka olivat vasta alkuvaiheessaan. Leireistä tiedettiin jo aikaisemmin, mutta niihin ei haluttu maailmalla reagoida.
Serbien perustamat keskitysleirit olivat kostoa: toisen maailmansodan aikana kroaatit ja muslimit sulkivat serbejä keskitysleireihin, joissa surmattiin ainakin 100 000 serbiä. Keskitysleireillä vankeja pidettiin nälässä, hakattiin tai muuten kidutettiin ja pahoinpideltiin sekä murhattiin.
Bosnian sodan tunnetuimmat keskitysleirit olivat Omarskan, Trnopoljen ja Keratermin leirit. Monet leirit säilyivät elokuunkin jälkeen. Leirejä liene ollut serbialuella ainakin sata, mahdollisesti 150. Näissä arvioidaan olleen elokuussa 1992 100 000 muslimeja vankeina.Heitä kidutettiin ja tapettiin. Brcon leirissä tiedetään olleen 10 000 ja Omarskan kaivoksessa 7000 vankia.
[muokkaa] Trnopoljen leiri
Trnopoljen leirissä oli sodan aikana kaikkiaan 6000 vankia, ja se tuli julkisuuteen heinäkuussa 1992. Trnopoljen leiri oli alkujaan koko Trnopolven kylä ympäröitynä piikkilanka-aidalla, 300 m². Leirillä tapettiin noin 300 ei-serbiä ja raiskattiin järjestelmällisesti naisia. Vankeja syötettiin vain satunnaisesti, mutta he saivat ottaa vastaan ruokalähetyksiä ympäristöstä. Osa vangeista näky nälkää, osalla asiat olivat paremmin. Vaikka vankeihin kohdistuva rääkkääminen ei ollut Trnopoljessa järjestelmällistä niin kuin Omarskassa, Keratermissa ja Manjacassa, sitä tapahtui. miehiä katosi vartijoiden otettua heidät. Joskus vartijat ampuivat vankeja. Vartijat käskivät vankeja hautaamaan kuolleet. Leirin tultua julkisuuteen sieltä poistettiin piikkilanka, ja sitä alettiin kutsua Trnopoljen ghetoksi.
[muokkaa] Manjačan leiri
Manjačan keskitysleiri (vankila, sotavankileiri) sijaitsi Banja Lukan kaupungin lähellä pohjoisessa Bosnia-Hertsegovinassa. Leirin perustivat Bosnian serbitasavallan alueella olevat liittoarmeijan upseerit. Leirille koottiin bosniakkeja ja kroaatteja. Leirillä ICTY:n arvion mukaan 3737 ihmistä, tarkkaa lukua ei tiedetä, mm. koska leirien välillä tapahtui siirtoja. leiri suljettiin kansainvälisen painostuksen takia vuoden 1992 lopulla mutta avattiin uudestaan 1995. Tuolloin leirillä oli ollut eri aikoina kaikkiaan 4500-6000 ihmistä, ja 85 ruumista on kytketty murhiin leirillä. Noin 1000 ihmistä Sanski Mostista katosi sen jälkeen kun heidät siirrettiin Manjačaan. Manjačan leiri aloitti toimintansa 1991 Kroatian sodan aikana, ja sinne tuotiin monia kroaattivankeja. Mutta Bosnian sodan alettua leirin väestö vaihtui bosniakeiksi. Maaliskuusta 1992 elokuuhun 1992 leirillä kuoli satoja vankeja.
[muokkaa] Keratermin leiri
Keratermin leirillä pidettiin 1992 - 1995 3000 vankia, joista kuoli noin 300. Vankeja kohdeltiin väkivaltaisesti, heitä nöyryytettiin ja he joutuivat elämään jatkuvassa kuolemanpelossa. Vankeja hakattiin usein mm puupampuilla, pesäpallomailoilla kiväärinperillä, veitsillä, rautaputkilla ja sähköjohdoilla, joiden päissä oli metallikuulia. Vangit olivat neljässä entisen keramiikkatehtaan varastossa. Vangit olivat pääasiassa 15-60:n ikäisiä miehiä, heinäkuun keskivaiheilla alueella viipyi vähän aikaa naisvankeja, jotka raiskattiin. 85% vangeista oli bosniakkeja, 15% kroaatteja. Leiriä johti Duško Sikirica, jonka ICTY on tuominnut 15 vuoden vankeuteen.
[muokkaa] Omarskan leiri
- Pääartikkeli: Omarskan leiri
Omarskan leiri oli tyypillinen ns. tappoleiri, jossa eliminoitiin bosniakkieliittiä. Omarskassa kuoli joka päivä keskimäärin 12-16 ihmistä. Leiriä johti pahamaineinen Dušan Tadić. Omarskan vangit makasivat tehdashalleissa, 2/3 heistä avolouhoksessa joka oli mutainen sateella. Ihmisiä seisoi sateella polvia myöten mudassa. Malminrikastushäkeissä pysyi hengissä vain pari viikkoa. Ensimmäisenä kuutena päivänä vangit eivät saaneet lainkaan ruokaa, ja he söivät alueelta kaiken ruohon. Vangeille tarkoitettuja paketteja ei otettu vastaan eikä sairaille annettu hoitoa.
[muokkaa] Eri tyyppisiä keskitysleirejä
Leirit voidaan jakaa murhaleireihin, joihin joutui eliitti, sotavanki- tai raiskausleireihin, joissa vankeja kidutettiin sekä karkotusleireihin, jonne jonkin alueen väki oli koottu. Serbit eivät laajalti tienneet Bosnian keskitysleireistä. Televisio välitti virallista serbipropagandaa, joka oli harkittua valehtelua. Serbisiviilit väittivät puheita keskitysleireistä bosniakkien ja kroaattien propagandaksi. Tavalliset serbit vastustivat muutenkin yleisesti sotaa, mutta pitivät sitä muslimien aloittamana.
Naisten leirit olivat joko ilotaloja tai massaraiskaushalleja. Tässäkin serbit kostivat: osmanien valtakunnan aikana turkkilaiset raiskasivat serbejä. Bosnia-Hertsegovinan raiskaukset alkoivat ehkä heinäkuun lopulla. Raiskausten tarkoitus oli häpäistä musliminaiset: muslimien uskontohan kieltää ankarasti ei-aviollisen seksin. Tyttöjä raiskattiin jopa vanhempiensa edessä. Serbit raiskasivat kymmeniä tuhansia jättäen naisiin syyllisyyttä ja psyykkisiä vammoja.
Karadžić syytti muslimeja siitä, mitä serbit itse tekivät: ihmisten sulkemisesta keskitysleireihin. Tämä oli tyypillistä serbien taktiikkaa. Myös Bosnia-Hertsegovinalla oli vankileirejä, joissa olot olivat huonot. Jotkut muslimit rääkkäsivät vankeja, mutta tämä ei ollut järjestelmällistä.