Brendan Foster
Wikipedia
Brendan Foster (s. 12. tammikuuta 1948, Hebburn, Tyne and Wear) on englantilainen entinen kestävyysjuoksija.
Foster nousi kuuluisuuteen voittamalla 1 500 metrin juoksussa pronssia 1970 Kansanyhteisön kisoissa sekä Helsingin EM-kilpailuissa 1971. Seuraavana vuonna hän kilpaili Münchenin olympialaisissa ilman mainittavaa menestystä. 1973 hän rikkoi kahden mailin juoksun maailmanennätyksen. Vuonna 1974 Foster sijoittui toiseksi Kansanyhteisön kisojen 5 000 metrin juoksussa ja voitti EM-kilpailuissa kultaa. Samana vuonna hän teki myös 3 000 metrin juoksussa uuden maailmanennätyksen. Vuoden lopuksi BBC valitsi hänet Yhdistyneiden kuningaskuntien vuoden urheilijaksi.
1975 Foster voitti Euroopan cupin 5 000 metrin juoksun semifinaalin ja finaalin. Saman vuoden elokuussa hän teki debyyttinsä 10 000 metrin juoksussa ja juoksi ajan 27.45,4, joka oli maailmantilaston seitsemänneksi nopein aika. Seuraavana vuonna Montrealin olympialaisten 10 000 metrin finaalissa Portugalin Carlos Lopes piti vauhtia ja onnistui pudottamaan kyydistään kaikki muut paitsi Fosterin ja Suomen Lasse Virénin. Juoksun loppuvaiheessa Foster putosi parivaljakon kyydistä, mutta oli saanut kurottua jo niin suuren eron takana tuleviin, että hän juoksi helposti pronssimitalille. 5 000 metrin alkuerissä Foster juoksi olympiaennätyksen 13.20,34, mutta jäi loppukilpailussa viidenneksi kaksi sekuntia juoksun voittaneelle Virénille jääneenä. Samana vuonna 1976 Foster sai MBE-kunniamerkin.
1978 Foster voitti Kansanyhteisön kisoissa 10 000 metrin mestaruuden ja sijoittui 5 000 metrillä kolmanneksi. Hän lopetti urheilu-uransa Moskovan olympialaisten jälkeen, ja on siitä lähtien toiminut BBC:llä yleisurheilukommentaattorina. Hän perusti 1981 Great North Run -juoksutapahtuman, joka on nykyisin maailman suosituin puolimaraton keräten vuosittain jopa 50 000 osallistujaa. Foster toimii nykyisin myös Leeds Metropolitan -yliopiston kanslerina sekä Nova International -yrityksen toimitusjohtajana.