Dissosiatiivinen identiteettihäiriö

Wikipedia

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli sivupersoonahäiriö on erittäin harvinainen mielenterveyden häiriö. Sen syistä esiintyy ristiriitaisia käsityksiä, ja eikä häiriön olemassaolostakaan vallitse selvää yksimielisyyttä.

Dissosiatiivista identiteettihäiriötä näyttäisi esiintyvän usein suvuittain, mikä viittaa perinnölliseen taipumukseen.^lähde? Se on yleisempää naisilla kuin miehillä^[1], minkä on arveltu johtuvan seksuaalisen hyväksikäytön yleisemmästä kohdistumisesta naisiin.^lähde?

Dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivällä ihmisellä näyttää esiintyvän kaksi tai useampia erilaisia ja erillisiä persoonallisuuksia. Kaikilla persoonilla on omat muistikuvansa, mieltymyksensä ja käytöksensä, ja vain yhden persoonan piirteet on havaittavissa kerrallaan. Eri persoonat saattavat olla tietämättömiä toisistaan eikä niillä välttämättä ole yhteyttä toistensa muistikuviin.

Olennainen osa dissosiatiivista identiteettihäiriötä on dissosioiminen. Se on puolustusmekanismi, jolla mieli suojautuu traumaattisia kokemuksia vastaan. Siinä ikävät muistot eristetään arkitodellisuudesta ja näin pystytään säilyttämään normaali toimintataso, aivan kuin mitään traumaa ei olisi koskaan sattunutkaan. Jos traumaattinen kokemus toistuu tarpeeksi usein siirretään kaikki siihen liittyvät asiat toiseen persoonaan, mikä voi aiheuttaa persoonien täydellisen eriytymisen.

[muokkaa] Oireet

Oireet ovat samoja kuin muissakin psyykkisissä häiriöissä. Ne voivat olla seuraavia: toimintakyvyn radikaalit muutokset, ankarat pää- tai muut kivut, tunne omasta irrallisuudesta, tunne ympäristön vieraudesta, masennus, selittämättömät ruokailu- ja unirytmin ja -tapojen muutokset, jännittyneisyys, hermostuneisuus, paniikkikohtaukset, seksuaalisen toiminnan ongelmat, itsetuhoisuus, muistin menetys, hallusinaatiot, fobiat ja väkivaltaisuus. Dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivä henkilö voi usein tavata ihmisiä, jotka tuntevat hänet, mutta joita hän ei muista tavanneensa, tai löytää kodistaan esineitä, joita ei muista ostaneensa.

Jos oireita esiintyy, lääkäri aloittaa arvioinnin poissulkemalla elimelliset syyt, koska myös päävammat, aivosairaudet ja unenpuute voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. Usein hoitoon hakeutumisen syynä on muistinmenetys tai ajan hukkumisen tunne. Jos elimellistä syytä ei löydy potilas ohjataan psykologin tai psykiatrin vastaanotolle. Tämä käyttää varta vasten suunniteltua haastattelu- ja tutkimusmenetelmää arvioidakseen onko potilaalla dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

[muokkaa] Hoito

Hoidon tavoitteena on usein oireiden lievitys, mutta myös yksilön turvallisuuden takaaminen ja mahdollisesti myös eri persoonien yhdistäminen yhdeksi toimivaksi persoonaksi. Tavoitteena on myös auttaa potilasta käsittelemään vaikeita muistojaan sekä auttaa kehittämään uusia toimivampia toiminta malleja selviytymiseen elämässä ja ihmissuhteissa. Paras hoitovaihtoehto riippuu paljolti yksilöstä ja hänen oireistaan, mutta yleisimmin hoidot koostuvat seuraavista: psykoterapia, kognitiivinen terapia, lääkintä, perheterapia, ilmaisulliset terapiat ja kliininen hypnoosi.

Mitä aikaisemmin oireisiin puututaan, sen parempi on toipumisennuste. Useimmiten potilaat ovat hoidolle vastaanottavaisia, mutta hoitojakso saattaa silti olla erittäin sekava ja uuvuttava. Joissakin tapauksissa jokin yksittäinen sivupersoona voi hankaloittaa hoitoa. Olennaista on hoitaa myös oheisoireilua, kuten masennusta ja jännittyneisyyttä. Toipumisennuste on kolmasosalla melko hyvä.^lähde?