Erich von Falkenhayn
Wikipedia
Erich von Falkenhayn (11. marraskuuta 1861–8. huhtikuuta 1922) oli kenraali ja Saksan kenttäarmeijan päällikkö ensimmäisessä maailmansodassa. Hän johti muun muassa Verdunin taistelua.
Falkenhayn oli teki pitkän uran sotilaana. Hän palveli mm. Kiinassa Boksarikapinan aikana. Vuonna 1913 hän nousi Preussin sotaministeriksi, minkä takia hän oli merkittävä tekijä ensimmäisen maailmansodan synnyssä.
Falkenhayn korvasi Helmuth Johannes Ludwig von Moltken Marnejoen taistelun jälkeen esikuntapäällikkönä. Schlieffen-suunnitelman epäonnistuttua Falkenhayn yritti kukistaa ranskalaiset ja brittiläiset nk. "kilvalla merelle". Britit pysäyttivät saksalaiset vasta Ypresin taistelussa.
Falkenhayn piti hyökkäävämmästä taktiikasta läntisellä rintamalla ja teki vain pieniä kampanjoita Venäjää vastaan toivoen, että Venäjä suostuisi erilliseen aselepoon. Tämä johti konfliktiin Paul von Hindenburgin ja Erich Ludendorffin kanssa. Lopulta Falkenhayn sai aikaan massiivisen näännytystaistelun Verdunissa, jossa kuoli satoja tuhansia ihmisiä. Falkenhayn toivoi luultavasti, että joko suuri menehtyneiden määrä saisi Euroopan johtajat päättämään sodan tai menetykset olisivat suuremmat Ranskalle kuin Saksalle. Suunnitelman epäonnistuttua Hindenburg korvasi Falkenhayn esikuntapäällikkönä.
Sodan loppuvaiheissa Falkenhayn palveli Saksan armeijaa vielä Transylvaniassa, Palestiinassa ja Valko-Venäjällä. Vuonna 1919 hän jäi eläkkeelle armeijasta ja vetäytyi tilalleen, jossa teki useita kirjoja sodasta, strategiasta ja omaelämäkerran.
