Feisal ibn Hussein
Wikipedia
Feisal ibn Hussein (20. toukokuuta 1883 – 8. syyskuuta 1933, Bern) oli Suur-Syyrian kuningas 1920 ja Irakin kuningas Feisal I 1921–1933. Hän oli Hašimidien sukua, Hijazin Husayn ibn Alin kolmas poika ja Jordanian Abdullah ibn Husainin veli.
Vuonna 1913 hänet valittiin Jeddan kaupungin edustajaksi Osmanien valtakunnan parlamenttiin. Vuonna 1916 hän liittyi Damaskoksessa al-Fatat-nimiseen arabinationalistien ryhmään, ja hänen isästään tuli Hijazin kuningas. Feisal toimi ympärysvaltojen tukena ensimmäisessa maailmansodassa ja pääsi sodan jälkeen arabihallitukseen ja arabien edustajana Pariisin rauhankonferenssiin. Rauhankokouksessa päätettiin perustaa itsenäisiä emiraatteja ennen osmanien vallan alla olleista arabialueista ja Palestiinan kansallinen kotimaa juutalaisille.
7. maaliskuuta 1920 Syyrian kansalliskokous valitsi Feisalin Suur-Syyrian kuninkaaksi. Huhtikuussa 1920 San Remonin konferenssi antoi kuitenkin Syyrian Ranskan mandaatiksi, mikä johti Maysalun taisteluun 20. heinäkuuta, jossa Feisal ajettiin pois. Hän siirtyi Iso-Britanniaan.
Brittihallitus, joka oli saanut Irakin mandaatikseen, päätti levottomuuksien jälkeen luopua siirtomaahallinnosta ja teki Irakista kuningaskunnan. Kansanäänestys antoi tälle 96 % hyväksynnän ja suojelualueen valvoja Feisal lupautui kuninkaaksi. Elokuussa 1921 hänestä tuli Irakin kuningas. Hän teki maastaan täysin itsenäisen 1932.
Feisal kuoli sydänkohtaukseen Bernissa, Sveitsissä. Häntä seurasi valtaistuimella hänen poikansa Ghazi.
