Francisco Pizarro
Wikipedia
Francisco Pizarro (s. n. 1475, Trujillo, Estremadura Espanja – k. 26. kesäkuuta 1541, Peru) oli espanjalainen konkistadori, inkavaltakunnan valloittaja ja Liman kaupungin perustaja.
Vuosina 1532–1541 Pizarro valloitti nykyistä Perun aluetta inkoilta ja perusti Liman 15. tammikuuta 1535, koska inkojen pääkaupunki Cuzco oli hänen mielestään liian kaukana merestä. Diego de Almagron kannattajat salamurhasivat Pizarron kesäkuussa 1541.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pizarron elämä ennen Perua
Francisco Pizarro syntyi luultavasti vuonna 1475 Trujillossa, pienessä kaupungissa joka sijaitsee parisataa kilometriä Madridista lounaaseen. Francsico Pizarro syntyi Gonzalo Pizarron ja Francisca Gonzalesin aviottomaksi pojaksi joka eli lapsuutensa isovanhempiensa luona. Vuonna 1502 hän esiintyy Hispaniolassa eli nykyisellä Haitilla ja vuonna 1510 Francisco Pizarro osallistui Ojedan Kolumbian retkeen. 1513 Pizarro liittyi kapteenin virassa Balboan Tyynenmeren rannikon löytymiseen johtaneeseen löytöretkeen Väli-Amerikan kannaksen sisäosiin. Balboan retkellä Pizarro ilmeisesti sai kuulla paikallisilta Tyynenmeren rannikon intiaaneilta tietoja Inkavaltakunnasta etelässä. Tämän jälkeen Pizarro kohosi vastaperustetun Panaman kaupungin pormestariksi vuosiksi 1519-1523. Pormestarin virka soi Pizarrolle varoja laivojen varustamiseen ja ensimmäisen retkensä rahoittamiseen.
[muokkaa] Ensimmäinen löytöretki etelään
Pizarron ensimmäinen matka Panamasta etelään tapahtui vuosina 1524-1525. Tämä ensimmäinen matka epäonnistui täysin. Pizarro purjehti Tyyntä merta etelään ja joutui lopulta nousemaan maihin etsimään ruokaa. Maasto oli Pizarroa ja hänen miehiään vastaan, suot ja tiheät sademetsät hankaloittivat suuresti espanjalaisten liikkumista. Kaiken lisäksi moskiitot, myrkylliset eläimet ja vihamieliset intiaanit koettelivat kovin Pizarron joukkoa. Lopulta kuljettuaan tiettömässä erämaassa Francisco Pizarro kohtasi vihollisia jotka pakottivat hänet taistelemaan hengestään. Hädin tuskin hän selvisi takaisin laivoille ja taisteluissa Pizarro haavoittui niin pahasti, että kykeni hädin tuskin liikkumaan ja Diego de Almagro menetti samalla toisen silmänsä.
[muokkaa] Toinen löytöretki
Seuraava Pizarron yritys tavoittaa Inkojen valtakunta tapahtui vuosina 1526-1528. Alussa näytti siltä, että retki oli tuhoon tuomittu. Pizarron rahat huvenneet ensimmäiseen retkeen ja uusien varojen saaminen näytti mahdottomalta. Pizarron kuitenkin sai kokoon kaksi laivaa ja arviolta puolisentoistasataa miestä. Kolumbian rannikolla syttyi Pizarron ja Almagron välille kova riita joka olisi muuttunut verenvuodatukseksi kun miehet hyökkäsivät miekoillaa toistensa kimppuun. Mutta muu laivan väki puuttui asiaan ja erotti riitelijät. Riita koski rannikolla nähdyn kukoistavan kaupungin valtausta. Tilanne saatiin rauhoittumaan ja lopulta päätettiin että Almagro palaisi takaisin Panamaan hakemaan vahvistuksia ja että Pizarro jäisi vastalöydetylle rannikolle odottamaan. Toisen laivan Pizarro lähetti myöhemmin kuuluisaksi löytöretkeilijäksi tulleen kapteeni Bartolomé Ruizin komennossa etelään rannikkoa myöten. Ruiz purjehti Ecuadorin rannikkoa aina päiväntasaajan ylitse Inkavaltakunnan pohjoisille rajoille. Almagron paluu ei tuonutkaan odotettua apua, vaikka hänellä olikin jonkin verran miehiä ja varusteita mukanaan. Sillä Panaman uusi kuvernööri vaati koko retkikuntaa palaamaan takaisin Panamaan sillä tekosyyllä ettei enempää ihmishenkiä vaarantuisi. (Luultavammin kuvernööri halusi itse johtaa hyökkäystä Inkavaltakuntaan.) Pizarro vähät välitti kuvernööristä ja jatkoi matkaansa aina Gallonsaarelle asti joka sijaitsee hieman päiväntasaajan pohjoispuolella Ecuadorin rannikon läheisyydessä. Saarella vastoinkäymiset kävivät lopulta niin suuriksi että retkikunnassa puhkesi kapina joka päättyi Pizarron lähtemiseen kolmentoista "uskollisen" kanssa läheiseen Gorgonansaareen. Almagro puolestaan kääntyi takaisin Panamaan yrittämään jälleen kerran saada apua kuvernööriltä. Gorgonansaarella Pizarro seuraajineen kärvisteli. Gorgonan tapahtumat olivat hyvä esimerkki Pizarron vakaumuksesta mutta myös hänen luonteensa itsekkyydestä, julmuudesta ja petollisuudesta. Lopulta Almagro kuitenkin palasi laivallaan mukanaan kourallinen miehiä. Nyt purjehdittiin Ruizin ohjaamana suoraan Guayaquillin lahteen. Pizarro rantautui lahden rannalla sijaitsevaan Tumbesin inkakaupunkiin. Kaupunkilaiset ottivat retkikuntalaiset ystävällisesti vastaan. Heille esiteltiin kaupunkia ja varsinkin temppelin kulta- ja hopea-aarteet kiinnittivät Pizarron joukkojen huomion. Myös inkojen vaatetus herätti heissä ihailua. Saatuaan tarpeeksi Tumbesin ihailusta Pizarro jatkoi matkaa aina 9. leveysasteelle asti. Pizarron retkikunta nimesi uuden maan Peruksi. Ilmeisesti nimi saatiin erään rannikon joen Virú-nimestä. Tämän jälkeen Pizarro palasi takaisin Panamaan vuonna 1528.
[muokkaa] Kolmas löytöretki ja Inkavaltakunnan valtaus
Panamassa Pizarro liittoutui kahden muun miehen kanssa hankkeeseen Perun valtaamiseksi ja näitä kolmea miestä nimitettiin pilkaten "triumvireiksi". Nämä kolme "triumviriä olivat Francsico Pizarro, Diego de Almagro ja Fernando de Luque. Tämä kolmikko asettui hankkeen johtoon. Hankaluuksia aiheutti Panaman kuvernööri joka yritti kaikin mahdollisin keinoin estää Pizarron kolmatta löytöretkeä Peruun. Myös siirtokunnan asukkaat olivat kyllästyneet löytöretkiin. Tämän takia Pizarro lähti Espanjaan esittelemään suunnitelmansa keisari Kaarle V:lle. Pizarroa kohtasi onni, sillä samoihin kun hän kesällä 1528 saapui keisarin palatsiin Toledoon, siellä oli myös Cortés kertomassa menestyksestään Meksikossa missä hän oli tuhonnut atsteekkien valtakunnan. Joten keisari oli innokas ja antoi tukensa hankkeelle joka lupasi suuria rahavirtoja Espanjan kruunun rahakirstuun. Kesällä 1529 keisari Kaarle V teki hänestä Perun eli Uuden Kastilian, miksi aluetta nimitettiin, kuvernöörin. Lisäksi Pizarro sai varakuninkaan oikeudet, vallan ja palkan. Pizarro oli vannonut valvovansa hovissa kahden kumppaninsa oikeuksia ja niin Almgaro sai Tumbesin kapteenin arvon ja de Luquesta tuli puolestaan Tumbesin piispa. Kun sopimus oli tehty, Francisco Pizarro kävi Trujillossa noutamassa mukaansa neljä veljeään. Näistä veljistä parhaiten tunnetaan Hernando Pizarro. Tammikuussa 1530 Francisco Pizarro saapui Panamaan aloittaen valmistelut retkikuntaa varten. Vuoden 1531 tammikuussa retkikunta lähti kohti Perua ja rantautui sen rannikolle Tumbesissa. Pizarro kulutti kuitenkin niin paljon aikaa San Miguelin kaupungin perustamiseen, että hän saattoi jatkaa matkaansa vasta vuoden 1532 varhaissyksyllä. Pizarroa Andien yli seurasi vain 62 hevosta ja 106 miestä jalkaväkeä. Tämä joukko oli todella pieni verrattuna inkojen valtavaan armeijaan. Vuorten ylitys oli vaivalloinen ja rasittava korkeisiin vuoristoihin tottumattomille espanjalaisille. 15.11.1532 retkikunta kuitenkin saapui perille Cajamarcan kaupunkiin. Cajamarcassa piti tuolloin päämajaansa inkojen kuningas Atahualpa. Pizarron joukot olivat minimaaliset verrattuina inkojen 30 000 soturia käsittävään armeijaan. Mutta Cortésin taktiikkaan luottaen Pizarro uskoi voivansa voittavansa inkat. Muutenkin Inkavaltakunnassa vallitsivat tuolloin otolliset olot Pizarron hyökkäykselle. Edellinen kuningas oli kuollut ja hänen poikansa olivat suistaneet maan sisällissotaan taistellessaan valtaistuimesta. Pizarron saapuessa jäljellä olivat enää veljekset Atahualpa ja Huascar. Atahualpa oli joutunut pakenemaan Cuzcosta joka oli pääkaupunki. Cajamarcassa Pizarro ja Atahualpa tapasivat ja keskustelivat erään papin, Vicente de Valverden toimiessa tulkkina heidän välillään. Atahualpa ei ollut ollenkaan halukas kääntymään kristinuskoon ja tunnustamaan keisari Kaarle V:tä herrakseen. Kaiken kukkuraksi kuningas – inkakulttuuri tuntenut lukutaitoa – paiskasi Raamatun, johon espanjalaiset perustivat vaatimuksensa, maahan. Tästä seurasi se että Valverde pakeni Pizarron luokse, joka antoi hyökkäysmerkin. Puhkesi verilöyly, joka loppui siihen, että kuninkaan viimeisetkin suojelijat lyötiin maahan ja veivät Atahualpan sidottuna vankina leiriinsä. Pizarro oli osoittanut että oli oppinut hyvin Cortésilta Toledossa. Pizarro sitoutui päästämään vangitun kuningas Atahualpan vapaaksi tarpeeksi suurta kulta ja hopea määrää vastaan. Kuninkaasta maksettiinkin mahtavat lunnaat jotka kertoman mukaan täyttivät kokonaisen huoneen. Lunnaiden maksun jälkeen Atahualpa pyysi Pizarroa vapauttamaan itsensä, mutta Perun varakuningas kieltäytyi. Pizarro väitti kuninkaan juonittelevan espanjalaisia vastaan, sillä tekosyyllä että Atahualpa oli teloittanut vankeudestaan käsin veljensä Huascarin tämän yritettyä liittoutua valloittajiin. Kun kruununperillisistä enää vain Atahualpa oli hengissä ja vankina tie Cuzcoon ja Perun herruuteen oli auki. Mutta kuningas Atahualpaa ei voitu turvallisesti kuljettaa vankina Cuzcoon. Ja koska kuningas oli jo tarpeeton, tuomitsivat espanjalaiset hänet kuolemaan mm. pakanuudesta. Atahualpan tuomio pantiin toteen 29. elokuuta 1533. Teloituksen jälkeen Pizarro marssi eteenpäin ja saman vuoden marraskuussa Cuzco antautui espanjalaisille ilman vastarintaa. Cuzcon antautumisen jälkeen Francisco Pizarron täytyi vakauttaa valtakuntansa ja valtansa varakuninkaana. Inkat oli kukistettu ja jo ennen espanjalaisten saapumista raivonnut vallanperimyssota oli imenyt voimat inkoista.
[muokkaa] Sisällissodat ja Pizarron kuolema
Kun Pizarro luuli saaneensa Perun valtansa alle, alkoivat sisällissodat. Ja sisällissodissa espanjalaiset taistelivat keskenään, siitä kuka sai hallita uutta maata ja sen rikkaita kaivoksia. Ensimmäinen uhka Pizarrolle oli hänen entinen alaisensa luutnantti Pedro de Alvarado. Alvarado pyrki saamaan osansa saaliista yrittämällä valloittaa Quiton ja Ecuadorin. Pizarro lähetti Almagron Alvaradoa vastaan ja vuonna 1534 Alvarado kukistui ja kuoli Quiton edustalla. Almagron ja Pizarron välit alkoivat huonontua ja vuonna 1535 Almagro lähti etelään Perusta Chileen etsimään omaa varakuningaskuntaa Pizarron innostamana. Sillä Pizarro oli luvannut Chilen yksinoikeudella Almagrolle. Almagro vaelsi Titicaca-järveltä Bolivian ylätasangon halki ja lopulta Andien ylitse etelään. Atacaman autiomaa vaati suuria menetyksiä Almagrolta joka eteni Atacaman eteläreunalta aina kauas Santiagon toiselle puolelle asti kunnes kääntyi takaisin pettyneenä. Sillä kaikki maa oli kuivaa ja köyhää mitä Almagro näki. Retki tuhosi lopullisesti Pizarron ja Almagron välit ja vuonna 1538 riita puhkesi ilmisodaksi ja päättyi lopulta siihen kun Almagro hävisi taistelun Cuzcon ulkopuolella. Pian taistelun jälkeen Almagro kuristettiin vankisellissä Hernando Pizarron silmien edessä kuoliaaksi aivan kuten kuningas Atahualpa aikaisemmin. Vuodesta 1535 voittonsa jälkeen Pizarro asui perustamassaan Liman kaupungissa rannikolla. Tosin usein hän poistui sieltä hoitamaan varakuninkaan velvollisuuksiaan ja tukahduttamaan kapinoita. Almagron ystävät ja kannattajat kokoontuivat Limassa Pizarron vankina olevan Almagron pojan ympärille hautomaan kostoa Pizarrolle. Vuonna 1541 heräsi epäilys siitä, että Pizarro aikoi murhauttaa Almagron pojan. Almagron kannattajat päättivät iskeä ensin. Niinpä 26 kesäkuuta vuonna 1541 salaliittolaiset hyökkäsivät Pizarron Liman palatsiin ja tappoivat hänet leikkaamalla hänen kurkkunsa auki. Pizarro kuoli veren valuessa hänen kaulastaan. Kerrotaan Pizarron kastaneen sormensa omaan vereensä ja piirtäneen sillä ristin lattiaan. Sen jälkeen hän suuteli ristiä ja huusi Jeesusta avukseen kunnes kaatui kuolleena ristin päälle. Pizarron kuoltua taistelu Perusta jatkui Almagron pojan ja tämän liittolaisten ja Francisco Pizarron veljien kesken kunnes Pizarrot tuhosivat almagrolaiset vuonna 1542. Pizarristit puolestaan tuhosi toimelias kuvernööri Pedro de la Gasca vuonna 1548.
[muokkaa] Lähteet
Grimberg, Carl ({{{Vuosi}}}): Kansojen Historia osa 11: Löytöretket & Uskonpuhdistus. WSOY. ISBN 951-0-09739-X.
