Salamurha
Wikipedia
Salamurha on poliittisista syistä tehty murha, jonka tekijä pyrkii pysymään salassa.[1].
Salamurhat ovat yksi vanhimmista politiikan välineistä. Rooman valtakunnan loppuvaiheissa salamurhista tuli vähitellen hyväksytty keino parantaa omaa asemaansa tai vaikuttaa politiikan kulkuun. Renessanssin myötä salamurhia alettiin taas pitää hyväksyttävinä tyrannin poistamiseksi asemastaan. Venäjällä viisi keisaria murhattiin alle 200 vuoden aikana. Itsevaltainen asema ei kuitenkaan ollut edellytys salamurhaajan tähtäimeen joutumiseksi: esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln salamurhattiin.
Kylmän sodan aikana salamurhien määrä lähti taas kasvuun, nyt valtioiden tekeminä. Neuvostoliitto metsästi korkean profiilin loikkareita, Yhdysvallat väärään leiriin ajautuneita Etelä-Amerikan johtajia. Israelin Mossad puolestaan salamurhasi monia palestiinalaisjohtajia Euroopan eri maissa.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen salamurhat eivät ole loppuneet, viimeaikaiset tapaukset tai yritykset ovat Afganistanista, Irakista, Tšetšeniasta ja palestiinalaisalueilta.
[muokkaa] Salamurhattuja
- Filippos II (336 eaa.), Makedonian kuningas
- Kustaa III (1792), Ruotsin kuningas
- Jean-Paul Marat (1793), ranskalainen vallankumouksellinen
- Abraham Lincoln (1865), Yhdysvaltain presidentti
- James Garfield (1889), Yhdysvaltain presidentti
- Umberto I (1900), Italian kuningas
- William McKinley (1901), Yhdysvaltain presidentti
- Grigori Rasputin (1916), mystikko Venäjän keisarikunnan hovissa
- Heikki Ritavuori (1922), Suomen sisäministeri
- Lev Trotski (1940), yksi Neuvostoliiton perustajista
- Reinhard Heydrich (1942), SS-joukkojen kenraali
- John F. Kennedy (1963), Yhdysvaltain presidentti
- Robert F. Kennedy (1968), Yhdysvaltain senaattori, presidenttiehdokas
- Martin Luther King, Jr. (1968), baptistipastori ja ihmisoikeusaktivisti
- Abeid Karume (1972), Sansibarin (nyk. Tansania) presidentti
- Indira Gandhi (1984), Intian pääministeri
- Olof Palme (1986), Ruotsin pääministeri
- Pablo Escobar (1993) kolumbialainen huumekuningas
- Anna Politkovskaja, (2006), venäjänukrainalainen toimittaja ja toisinajattelija
- Aleksandr Litvinenko
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Perussanakirja