Frankkien valtakunta
Wikipedia
Frankkien valtakunnan perustaja oli merovingien sukuun kuuluva saalilaisten frankkien kuningas Klodvig, joka vuonna 486 lopetti roomalaisten herruuden Galliassa. Vuonna 507 myös ripuaariset frankit tunnustivat hänet kuninkaakseen. Klodvig valloitti alemanneilta Mainin ja Neckarin alueen ja länsigooteilta maan Garonnea myöten. Klodvigin kuoltua vuonna 511 valtakunta jaettiin neljään osaan hänen poikiensa kesken.
Klodvigin seuraajat valloittivat Gallian Pyreneihin asti, idässä Thüringenin ja kaakossa burgundien valtakunnan. Valtakunta kuitenkin heikentyi ja jakautui pääasiassa Austrasiaan ja Neustriaan Maas ja Schelde rajoina. Kummassakin osassa oli omat merovingien sukuun kuuluvat perintökuninkaansa, mutta todellinen valta oli ylimystön valitsemalla ja valtion asioita hoitavalla major domuksella.
Austrasian major domus Pipin Heristalilainen yhdisti valtakunnan vuonna 687, voitettuaan Neustrian kuninkaan Teoderik III:n Tertryn taistelussa. Pipin ei kuitenkaan ottanut kuninkaan arvonimeä. Vasta hänen poikansa Kaarle Martelin poika Pipin Pieni julistautui 751 kuninkaaksi Soissons'ssa. Näin merovingit joutuivat väistymään karolingien kuningassuvun tieltä.
Pipin Pienen pojan Kaarle Suuren aikana frankkien valtakunnan mahti oli huipussaan. Kaarle Suuri jatkoi isänsä aloittamia valloituksia Italiassa. Hän myös laajensi valtakuntaa Ebroon, Böömiin ja Elbeen asti. Joulupäivänä vuonna 800 paavi Leo III kruunasi Rooman Pietarinkirkossa Kaarle Suuren keisariksi.
Frankkien valtakunta alkoi hajaantua jo Kaarle Suuren pojan Ludvig Hurskaan aikana. Valtakunta jaettiin Verdunissa 843 Ludvig Hurskaan poikien kesken (lopullisesti 887) perintö-osiin, joista myöhemmin muodostuivat Ranska, Saksa, Alankomaat ja Italia.
