Keskiaika

Wikipedia

Keskiaika on Euroopan historian ajanjakso ns. "vanhan ajan" ja "uuden ajan" välissä, karkeasti 500-luvun alusta 1400-luvulle. Kuvan keskiajasta jonkinlaisena "pimeänä" kautena loivat uuden ajan alun oppineet, jotka halusivat siten korostaa renessanssina tunnetun oman aikakautensa merkitystä sekä omaa etevymmyyttään aikaisempiin oppineisiin nähden.

Sisällysluettelo 1 Keskiaika historiankirjoituksessa 1.1 Määritelmä 1.2 Keskiajan jaottelu 1.3 Ajoituksia 2 Historia 2.1 Varhaiskeskiaika 2.2 Sydänkeskiaika 2.3 Myöhäiskeskiaika 3 Tieteet 3.1 Filosofia 3.2 Yliopistolaitos 4 Yhteiskunta 5 Musiikki 6 Keskiaika Suomessa 7 Viitteet 8 Kirjallisuutta 9 Katso myös 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Keskiaika historiankirjoituksessa

[muokkaa] Määritelmä

Länsi-Rooman tuho vuonna 476 nähtiin pitkään historiallisena taitekohtana, jolloin antiikin ajan nähtiin päättyneen ja keskiajan alkaneen. Tämän käsityksen ongelmana on länsikeskeisyys ja yksinomaan poliittisluonteisten tapahtumien merkityksen korostaminen. Joskus myös islamin syntyminen lasketaan periodisoinnin kannalta merkittäväksi murrokseksi. Yhteiskuntahistoriallisesti orientoituneet tutkijat korostavat taloudellis-sosiaalisia murroksia ja kieli- tai kirjallisuushistoriallisesti suuntautuneet tutkijat kansankielten etääntymistä latinasta. Keskiajan päättymistä perustellaan mm. kansallisvaltion synnyllä, suurilla löytöretkillä ja keksinnöillä (esimerkiksi kirjapainotaidon kehityksellä) ja varsinkin protestanttisten alueiden historiankirjoituksessa reformaatiolla.

Keskiaika on leimallisesti eurooppalainen käsite kuvaamaan antiikin ja uuden ajan välistä ajanjaksoa. Joskus termiä käytetään kuvaamaan osittain päällekkäistä ajanjaksoa myös muussa maailmassa, kuten käsitteessä Kiinan keskiaika, mutta näillä ei ole yhteyttä varsinaiseen Euroopan keskiaikaan. Tälle ajalle tunnusomainen yhteiskuntajärjestelmä oli feodalismi, ja erityisesti Keski- ja Pohjois-Euroopassa keskiajan katsotaan yleensä alkaneen vasta kristinuskon saatua vallan. Niinpä Pohjoismaiden viikinkiaika lasketaan yleensä keskiaikaa Pohjois-Euroopassa edeltävän esihistorian osaksi.

[muokkaa] Keskiajan jaottelu

Keskiaika jaetaan usein varhaiskeskiaikaan (noin 400–900), sydänkeskiaikaan (noin 900–1300) ja myöhäiskeskiaikaan (noin 1300–1500). Vastaava jako on omaksuttu myös Suomen historiaan. Esimerkiksi yleisesti yliopistollisena oppikirjana käytettävässä Suomen historian pikkujättiläisessä (WSOY 1987) Jouko Vahtola jakaa luvun Keskiaika neljään osaan: varhaishistoriaan (noin 1000–1150), varhaiskeskiaikaan (noin 1150–1323), sydänkeskiaikaan (1323–1397) ja myöhäiskeskiaikaan (1397–1520). Tämän jaottelu perustuu yksinomaan valtiollisen historian käännekohtiin.

Keskiajan ja sen eri alajaksojen tarkka ajoittaminen voi kuitenkin olla harhaanjohtavaa, koska keskiaikaa määrittäville sosiaalisille, kulttuurisille ja poliittisille prosesseille ei yleensä voi määrittää alkamis- tai päättymisajankohtaa kovinkaan täsmällisesti. Tarkat ajoitukset historiallisille periodeille ovatkin kiinnostavia lähinnä oppihistorian kannalta; ne kertovat enemmän esittäjiensä käsityksistä historiallisesti merkittävistä tapahtumista ja rakenteista kuin antaisivat pohjaa menneisyyden mielekkäälle periodisoinnille. Useimmat nykytutkijat käyttävätkin ilmaisua keskiaika vain käytännöllisenä lyhenteenä ajanjaksolle, joka alkoi joskus 400–600-luvuilla ja päättyi joskus 1300–1500-luvuilla.

Maailman sivilisaatiot ja imperiumit vuonna 820

Eurooppa vuonna 998

Eurooppa vuonna 1092

Eurooppa vuonna 1328

[muokkaa] Ajoituksia

Joitakin esimerkkejä eri maissa ja erilaisissa tieteellisissä perinteissä keskiajalle annetuista ajoituksista:

Cristopher Cellarius: 308–1453

Yleinen: 476–1492 / 1517

Tanska: 1047–1533

Ruotsi: 1060–1517

Suomi: n. 1155–1520–1527

Viro ja Latvia: 1227–1558

Liettua: 1387–1505

Puola: 996–1505

Venäjä: 880 / 1054–1533

Tämänkaltainen tiukka periodisointi ei kuitenkaan ole nykyään käytössä.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhaiskeskiaika

Varhaiskeskiaikaa kuvaa siirtyminen rahataloudesta vaihdantatalouteen, talouden ja kaupan taantuminen sekä asutuskeskusten pieneneminen. Germaanit eivät omaksuneet roomalaista valtiorakennetta, vaan käytössä olivat yksinkertaisemmat hallinto- ja valtarakenteet.^[1] Maatalouden tuottavuus varsinkin Alppien pohjoispuolella oli heikkoa, sillä viljelytekniikka oli kehittymätöntä ja ilmasto kylmeni aina 700-luvulle asti. Väestön elinikä oli alhainen, kuten esimodernissa maailmassa yleensäkin.^[2] Feodaalijärjestelmä syntyi. 700-luvulta lähtien kirjallinen kulttuuri alkoi elpyä.^[3]

Käytettävissä olevan lähdeaineiston määrä varhaiskeskiajalta on vähäistä verrattaessa antiikkiin.^[4]

Rooman valtakunta oli alkanut taantua jo myöhäisantiikissa.^[5] Väestömäärä pieneni. Ihmisten liikkuvuus väheni ja maaorjuus yleistyi. Pohjoisesta alueelle saapui germaaneja, jotka saattoivat Rooman puolustuskannalle. Hunnien saapuminen lisäsi väestöpainetta ja Rooman alueille saapui gootteja. Talouden taantuma vaikeutti Rooman valtakunnan alueiden puolustusta.

Vuonna 410 visigootit ja vuonna 455 vandaalit hävittivät Rooman kaupunkia.^[6] Lopulta Itä-Rooma onnistui pitämään pintansa, mutta Länsi-Rooman tilalle syntyi useita germaanikuningaskuntia. Useimmissa tapauksissa näissä kuningaskunnissa ohut germaaniluokka hallitsi latinaa puhunutta väestöä. Yhteiskunnallinen infrastruktuuri rappeutui ja talous taantui. Maan tuottavuus ja viljelty ala väheni, ilmasto viilentyi. Itä-Rooma yritti vielä valloittaa takaisin lännen menetettyjä alueita tässä kuitenkaan pysyvästi onnistumatta. Islam syntyi, vahvistui ja levisi Välimeren ympäristöön. Islamilaiset joukot valtasivat muun muassa Iberian niemimaan, jota he kutsuivat nimellä al-Andalus.^[7]

700-luvulta lähtien Länsi-Eurooppa alkoi elpyä. Ilmaston viileneminen pysähtyi ja maataloustuotanto kasvoi. Feodalistinen hallintojärjestelmä erilaisine variaatioineen otettiin käyttöön.^[3] Kaarle Suuri palautti keisariuden länteen, kun paavi kruunasi hänet keisariksi vuonna 800.^[8] Kulttuurielämä elpyi Kaarlen kaudella.^[9] Kaarlen kuoleman jälkeen epävakaus kuitenkin jälleen lisääntyi Frankkien valtakunnan hajottua pienempiin osiin.^[10] Viikingit ja madjaarit nousivat uhkaksi.^[11]

Paavi nousi lännessä yhä selvemmin kirkon johtajaksi.^[12] Katolisen kirkon organisaatio selvisi Rooman luhistumisesta. Se toimi tärkeänä antiikin kulttuuriperinnön välittäjänä ja kulttuurillisena yhdistävänä tekijänä Euroopassa. Kirjallinen kulttuuri rajoittui varhaiskeskiajalla pitkään vain kirkon piiriin. Koska kristinusko oli kirjallinen uskonto, sille oli luonnollista ja välttämätöntä kouluttaa lukutaitoista papistoa. Varhaiskeskiajalla luostarilaitos syntyi.^[13] Opetus siirtyi vähitellen aiemmista kouluista luostarien yhteyteen ja katedraalikouluihin. Kirkon organisaatio ja sen piispanistuimet olivat aikaan nähden tehokas hallintokoneisto. Lännen kirkko levittäytyi yhä pidemmälle pohjoiseen.^[14] Samoin teki idän kirkko.

Varhaiskeskiajan lopullakin, tapahtuneesta toipumisesta huolimatta, Eurooppa oli edelleen talouselämältään ja kirjallisen kulttuurin osalta jäljessä verrattuna maailman todellisiin kulttuurikeskuksiin idässä. Kiinassa kehitys oli nopeaa ja islamilainen kulttuuri kukoisti. Länsieurooppalaiset kaupungit olivat pieniä muun maailman kaupunkeihin verrattuna. Kristikunnan suurin kaupunki oli Konstantinopoli, joka oli monilta osin säästynyt läntisen Euroopan melskeiltä.

[muokkaa] Sydänkeskiaika

Sydänkeskiajalla väestönkasvu kiihtyi ja Euroopan poliittinen tilanne vakiintui. Talouskasvu kiihtyi, maataloustekniikka edistyi ja kulttuurin kehitys nopeutui. Seurasi lukuisia sosiaalisia ja poliittisia muutoksia. Tuottavampi maanviljelys teki ammatillisen erikoistumisen ja siirtymisen pois maatalouden perustuotannosta mahdolliseksi yhä useammalle. Rahan käyttö yleistyi jälleen.^[15]

Tilanne tarjosi myös pohjan oppineisuuden uudelle nousulle ja skolastiikan kehitykselle. Opetuksen tason nostamista edesauttoivat myös kirkon sisäiset vaatimukset papiston tason nostosta. Tämä johti yliopistojen syntyyn.^[16] Kaupungit kasvoivat sekä väestöltään että merkitykseltään.^[17] Myös kristilliset harhaopit kuten kataarilaisuus yleistyivät.^[18] Näiden muutosten yhteydessä on puhuttu 1100-luvun renessanssista.

Luostarilaitos muuttui merkittävästi, kun uusia luostarijärjestöjä perustettiin.^[19] Suuri skisma johti 1000-luvulla idän ja lännen kirkon lopulliseen eroon.^[20] Ristiretkiaate syntyi paavin aloitteesta 1000-luvun lopulla.^[19][21] Väestönkasvu taittui lopulta muun muassa Mustan surman ja ruoantuotannon vähentymisen vuoksi.^[22]

Varhaiskeskiajan lopulla Pohjolaan levisi kristinusko ja sinne syntyi kolme kristillistä kuningaskuntaa: Tanska, Norja ja Ruotsi. Tanska oli näistä kehittynein.^[23] Ruotsi suuntasi katseensa itään.^[24] Normannit valloittivat Englannin 1066.^[25] 1100-luvulla Englantiin muodostettiin ensimmäinen parlamentti^[26], jonka suhteet hallitsijaan määritettiin Magna Cartassa 1215.^[27]

Frankkien valtakunnan raunioille muodostuivat nykyisten Saksan ja Ranskan edeltäjät. Saksin herttua Otto I Suuri kruunattiin keisariksi vuonna 962 ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta sai alkunsa.^[28] Keskiajan maailman kaksi valtakeskusta, maallinen keisarius ja hengellinen paavius, ottivat lopulta yhteen investituurariidassa.^[29] Olennaisesti samoista asioista kiisteltiin edelleen Hofenstaufien dynastian kaudella.^[30] Pelissä oli myös Italian poliittinen valta. Italiassa alkoi muodostua yhä itsenäisempiä kaupunkivaltioita. Ranskassa kaptingien johdolla kuninkaan valta vahvistui merkittävästi.^[31] Iberian niemimaalla reconquista jatkui.^[32]

Idässä slaavilaisvaltio Kiovan Rus oli pitkään merkittävä vaikuttaja. Mongoli-invaasio aiheutti epävakautta Itä-Euroopassa 1200-luvulla.^[33] Bysantin valtakunta jatkoi olemassaoloaan idässä, vaikkakin entisestä heikentyneenä. Muun muassa seldžukit aiheuttivat tappioita Bysantille.^[34] Eurooppalaiset onnistuivat ristiretkillään hetkellisesti valloittamaan Pyhän maan arabeilta, esimerkiksi Jerusalemin ympäristöön perustettiin Jerusalemin kuningaskunta.^[35] Kristittyyn Konstantinopoliin harhautunut Neljäs ristiretki hävitti sen ja alueelle perustettiin Latinalainen keisarikunta.^[36]

[muokkaa] Myöhäiskeskiaika

Myöhäiskeskiajan katsotaan alkaneen, kun sydänkeskiajan lopulla Musta surma, jatkuvat sodat, maatalouden kriisi ja lukuisat muut ongelmat johtivat Euroopassa taloudellisen kehityksen ja väestönkasvun pysähtymiseen.^[37] Myöhäiskeskiajan lopun ilmiöistä renessanssi muutti etenkin kulttuurielämää.^[38] Alkavat löytöretket, painokone, uskonpuhdistus ja tieteellinen vallankumous vaikuttivat maailmankuvaan. Eurooppa alkoi hiljalleen siirtyä uudelle ajalle. Ajan ongelmiin lukeutuivat poliittinen epävakaus, joka kuvastui muun muassa Konstantinopolin osmanivalloituksessa ja Bysantin valtakunnan lopullisessa murskaantumisessa.

Vuonna 1437 Habsburgit saivat haltuunsa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunun heikolta Luxemburg-suvulta.^[30] Keisarikunta oli sydänkeskiajan kuluessa heikentynyt merkittävästi.^[39] Itämeren piirissä vaikuttivat Hansaliitto ja voimakkaat kauppiassuvut.^[40] Pohjolassa muodostettiin 1397 Kalmarin unioni, joka yhdisti Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteiseen liittoon. Tanska oli liiton hallitseva osapuoli ja tilanteeseen tyytymätön Ruotsi irtautuikin siitä 1523.^[41] Norjan ja Tanskan liitto jatkui pitkälle uudelle ajalle.

Ranskan ja Englannin välillä käytiin satavuotinen sota.^[42] Englantilaiset saivat aluksi merkittäviä voittoja esimerkiksi Agincourtin taistelussa 1415.^[43] Heräävä ranskalainen kansallistunne kuvastui esimerkiksi Jeanne d'Arcin toiminnassa. Sota kääntyi lopulta Ranskalle voitolliseksi sen tehokkaan vakinaisen armeijan avulla.^[44] Vuodesta 1453 eteenpäin Englannin kruunusta käytiin kiivasta kamppailua kilpailevien sukujen kanssa. Syttyi Ruusujen sota, jonka seurauksena Tudorit nousivat valtaan.^[45]

Espanja syntyi, kun Aragonian Ferdinand II ja Kastilian Isabella menivät naimisiin ja yhdistivät valtakuntansa. Espanjan reconquista saatiin lopulliseen päätökseen 1492, kun kristityt valtasivat Granadan.^[46] Samana vuonna Kristoffer Kolumbus etsiessään Intiaa löysi Amerikan. 1498 Portugalin varustama Vasco da Gama löysi meritien Intiaan.

Italiassa Paavius palasi Roomaan niin sanotusta Avignonin vankeudesta 1397.^[47] Paaveja oli Avignoniin siirtymisestä alkaneen katolisen kirkon suuren skisman aikana yhtä aikaa useita.^[36] Kiistan loppuminen kuitenkin palautti Rooman merkitystä. Firenze nousi johtavaksi kaupunkivaltioksi vahvan taloutensa ansiosta.^[48] Medicien suku tuki kulttuurin kehitystä ja syntyi renessanssina tunnettu ilmiö.^[49]

Idässä osmanit valloittivat Konstantinopolin 1453.^[50] Bysantin valtakunta tuhoutui. Venäjällä Kultainen orda vetäytyi. Iivana III loi pohjan nyky-Venäjän synnylle. Bysantin kukistumisen myötä Moskova alkoi nähdä itsensä kolmantena Roomana.^[51]

[muokkaa] Tieteet

Vaikka renessanssi palauttikin paljon antiikin taiteellisia ja tieteellisiä käsityksiä käyttöön, muutos keskiaikaan ei ollut läheskään niin jyrkkä kuin nämä renessanssin myyttiä rakentaneet oppineet antoivat ymmärtää. Yksi näistä myyteistä on ajatus, että keskiajalla ei juuri tapahtunut tieteiden ja tekniikan kehitystä, koska katolinen kirkko usein jarrutti kaikenlaista kehitystä esimerkiksi luonnontieteissä peläten kehityksen ja uusien ajatusten uhkaavan valta-asemaansa. Toisaalta keskiajan kirkon luostarit ja niiden koulut olivat oikeastaan ainoa paikka, missä oli mahdollista saada opetusta yliopistojen lisäksi, jotka olivat myös tiiviissä yhteydessä kirkkoon. Esimerkiksi logiikan tutkimus eteni keskiajan yliopistoissa voimakkaasti. Skolastiikka loi pohjan luonnontieteiden nousulle.

Keskiajan Euroopassa omaksuttiin myös muualta useita keksintöjä, kuten kompassi, silkki ja paperi, mutta kehitettiin myös omia laitteita, kuten katalonialainen ahjo ja edelleen masuuni. Arabialaisista kirjoituksista saatiin tietoa mm. linsseistä. Viljelyssä otettiin käyttöön pyöräaura, hevosen valjaat ja kolmivuoroviljely, viljan jauhamisessa ja muussa työssä tuuli- ja vesimyllyt. 1200-luvulla keksittiin myös kellokoneisto. Leonard Fibonacci esitteli 1202 Arabialaiset numerot. Lumpuista alettiin valmistaa paperia jo 1100-luvulla. Sodankäynnissä ja kaivostoiminnassa otettiin käyttöön Kiinassa keksitty ruuti, jonka ensimmäinen tunnettu kirjallinen valmistustapa Euroopasta on peräisin Roger Baconilta 1260-luvulla.^[52] 1200-luvulta alkaen monet antiikin aikaiset keksinnöt löydettiin uudelleen, ja varsinkin sistersiläismunkit tulivat tunnetuiksi taitavina arkkitehteinä, rakentajina, insinööreinä ja metallurgeina.

Ylimystön välisen yksityissodankäynnin vähentyessä sydänkeskiajalla samalla kun monarkiat vahvistuivat, mahdollisti myös kaupankäynnin ja kaupunkien voimakkaan kasvun sekä porvariston nousuun merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi.

Kaupunkien nousun myötä syntyi myös uusia yliopistoja aikaisemmin opinharjoituksen keskuksina toimineiden luostari- ja katedraalikoulujen rinnalle. 1100-luvulta lähtien perustettiin kymmenittäin yliopistoja ympäri Eurooppaa, jossa annettiin paitsi hengellistä, myös humanistista, juridista ja luonnontieteellistä koulutusta. Yliopistoissa toimi varsinkin fransiskaaneja ja dominikaaneja. ^[53] Matematiikassa ja luonnontieteissä Länsi-Eurooppa oli pitkään Itä-Roomaa ja arabimaailmaa jäljessä.^lähde?

Oikeustiede keskiajalla perustui kahteen traditioon. Ensimmäisen näistä muodosti roomalaisen oikeuden kommentointi sydänkeskiajalta alkaen, toinen traditio nousi kanonisen oikeuden tutkimuksesta 1100-luvulta alkaen. Monet modernit kysymykset nousivat tuolloin esiin, esimerkiksi kysymykset ihmisoikeuksista, tyranniasta ja vaikkapa todistuskäytännöistä oikeudenkäynneissä.

[muokkaa] Filosofia

Pääartikkeli: keskiajan filosofia

[muokkaa] Yliopistolaitos

Pääartikkeli: keskiajan yliopisto

[muokkaa] Yhteiskunta

Keskiajan yhteiskuntaa leimasivat säätyjako, hierarkkisuus, vapauden ja epävapauden, herruuden sekä alamaisuuden eri muodot. Nämä sekä läänityslaitos muodostivat yhteiskunnan, jota on kuvattu sanomalla sitä feodaaliseksi. ^[54]

Rooman yhtenäisvaltakunnan hajottua 395 Itä- ja Länsi-Roomaan ja Länsi-Rooman luhistuesssa 476 Länsi-Eurooppa muodostui pikkuvaltakunniksi, joissa yhdistyivät sekä germaaninen että roomalainen juridinen ja yhteiskunnallinen traditio. Itä-Roomassa puolestaan antiikin kulttuuri säilyi eheänä ja Itä-Rooma pysyi koko Euroopan merkittävimpänä kulttuuri- ja sotilasmahtina aina 1100-luvulle saakka.^lähde?

Vaikka sääty-yhteiskunta olikin epätasa-arvoinen ja nykykäsityksen mukaan epäoikeudenmukainen, siinä - kuten ylipäänsä Jumalan luomassa maailmassa - jokaisella ihmisellä oli oma legitiimi paikkansa, velvollisuutensa ja oikeutensa. Keskiajan säätyajattelulle noin 900-luvulta alkaen oli ominaista ajatus kolmesta säädystä: niistä jotka sotivat (aatelisto), niistä jotka rukoilevat (hengellinen sääty) ja niistä, jotka tekevät työtä (kolmas sääty, talonpojat ja aatelisto). Kullakin oli oma paikkansa ja tehtävänsä maailmassa.^[55]

Keskiajan yhteiskuntaa leimasivat myös universaaleiksi käsitetyt vallat, paavius ja keisarius. Rooman yhtenäisvaltakunnan muisto eli yhä eurooppalaisten mielissä, ja vaikka vuonna 800 uudelleen synnytetty keisarikunta olikin vain varjo Länsi-Rooman keisarikunnasta, se kuitenkin assosioitiin yhä aikalaisten mielissä Roomaan, ja Kaarle Suuri sekä Fredrik I Barbarossa olivat aikalaisille aivan yhtä lailla Rooman keisareita kuin Augustus tai Trajanus. Paavi puolestaan oli katolisen kirkon pää, ja hänen valtansa oli luonteeltaan yhtä lailla hengellistä, juridista kuin taloudellistakin. Kirkko oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, ja kirkko hoiti yhteiskunnassa nykyisen sosiaalitoimen alaan kuuluvista tehtävistä pitäen huolta köyhistä, vammaisista ja vanhuksista.^[56]

Aatelin ja papiston rinnalle nousi kolmanneksi tärkeäksi vaikuttajaksi 1200-luvulta alkaen porvaristo. Kapitalismin kehittyminen merkitsi yleistä talouden nousua, ja talouden kehittyminen puolestaan katalysoi arkkitehtuurin ja teknologian kehittymistä.

[muokkaa] Musiikki

Pääartikkeli: keskiajan musiikki

[muokkaa] Keskiaika Suomessa

Suomessa keskiajan sanotaan usein alkaneen noin vuonna 1155, jolloin Varsinais-Suomen alueelle tehtiin epävarmojen tietojen mukaan niin sanottu 1. ristiretki. 1100-luvun jälkipuoliskolle ajoittuvat joka tapauksessa ensimmäiset Suomea sivuavat asiakirjalähteet, ja siten voidaan katsoa historiallisen aikakauden alkaneen Suomessa suoraan keskiajasta. Suomessa ja Ruotsissa uuden ajan yleensä sanotaan alkaneen Kustaa Vaasan noustessa valtaan vuonna 1523. Tällöin pidetään kansallisvaltioiden syntyä ja reformaatiota keskeisenä murroksena, joiden katsotaan olevan periodijaon pohjalla. Toisaalta yhteiskuntahistoriallisesti orientoitunut tutkimus korostaa yhteiskunnan perusrakenteiden pysyneen Suomessa pitkään 1500-luvulle hyvin vakaina. Siten periodirajana on voitu pitää myös esimerkiksi 1570-lukua.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Tuomas Heikkilä, Samu Niskanen (2004): Euroopan synty. Edita. ISBN 9513741826.
• Seppo Zetterberg (toim.) (2002): Maailmanhistorian Pikkujättiläinen. 8 p. WSOY. ISBN 9510151017.

[muokkaa] Katso myös

• 1100-luvun renessanssi
• Keskiajan yliopisto
• Kiinan keskiaika
• Keskiajan lämpökausi
• Pieni jääkausi

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Keskiaika – katajala.net
• Internet Medieval Sourcebook Project - keskiajan primäärilähteitä (englanniksi)