Frederick Delius
Wikipedia
Fritz Theodor Albert "Frederick" Delius CH (29. tammikuuta 1862 – 10. kesäkuuta 1934) oli englantilainen säveltäjä.
Delius syntyi Pohjois-Englannin Bradfordissa. Hänen vanhempansa olivat Bielefeldistä muuttaneita saksalaisia. Frederick (perheen kesken Fritz) oli vanhempiensa Julius ja Elise Pauline Deliusin neljästätoista lapsesta neljäs. Frederick oli jo lapsena kiinnostunut musiikista, mutta hänen isänsä ei kannattanut poikansa muusikonuraa.
Delius lähti alun perin töihin appelsiiniviljelmälle Floridaan. Yhdysvalloissa ollessaan hän tapasi Thomas Wardin, josta tuli hänen kontrapunktin ja sävellyksen opettajansa. Yhdysvalloissa jonkin aikaa oleskeltuaan Delius päätyi Leipzigiin opiskelemaan musiikkia konservatoriossa. Hän tutustui Edvard Griegiin, joka rohkaisi Deliusta tämän muusikonuralla.
Delius tutustui 1890-luvun lopussa taidemaalari Jelka Roseniin. Pari avioitui vuonna 1903 ja muutti ranskalaiseen kylään lähelle Fontainebleauta. Delius vietti Ranskassa lähes koko loppuelämänsä. Hän oli nuorena saanut syfiliksen, joka vaikutti hänen terveyteensä vielä vanhemmalla iälläkin: säveltäjä tuli lopulta sokeaksi ja alkoi myös halvaantua joutuen pyörätuoliin. Säveltäjä kuoli kotonaan Ranskassa ja hänet haudattiin vuotta myöhemmin kuolleen vaimonsa kanssa Surreyhyn, Englantiin.[1]
Delius sävelsi mm. oopperoita, konserttoja ja useita orkesterimusiikkiteoksia. Tuotantoon kuuluu myös runsaasti vokaalimusiikkia.