Konsertto

Wikipedia

Konsertto on soitinsolistille ja orkesterille sävelletty teos, joka syntyi barokin ajan Italiassa 1600-luvulla. Konsertolle vakiintui kolmiosainen muoto barokin aikakaudella, kun Antonio Vivaldi sävelsi lähes 500 konserttoa. Ensimmäinen osa on yleensä sonaattimuotoinen ja nopeahko, toinen osa hidas ja kolmas osa nopea finaali. Solistin ja orkesterin suhteellinen painoarvo vaihtelee eri teoksissa, mutta solistilla on konsertissa aina hyvin merkittävä osa, ja usein konsertoissa säveltäjä pyrkii ottamaan mahdollisimman paljon irti soolosoittimen mahdollisuuksista. Varhaisimmissa konsertoissa barokin ja klassismin ajalla solistin erotti orkesterista solistin virtuoosisuus, eli käytännössä nopeat juoksutukset, jotta solisti kuuluisi orkesterin yli. Etenkin pianokonsertoissa myöhemmillä ajalla on ollut mahdollista haastaa pianolla orkesterin volyymi, sillä pianon kehittyessä etenkin sen dynaaminen skaala on laajentunut erityisesti voimakkaasta päästä. Konserttoja on sävelletty kaikille orkesterin soittimille, mutta piano- ja viulukonserttoja on sävelletty määrällisesti eniten, ja monet tunnetuimmista konsertoista ovat juuri piano- tai viulukonserttoja.

Konsertot sisältävät usein kadensseja, solistin yksin esittämiä taiturillisia osia. Etenkin klassisella ajalla oli tapana, että solisti itse teki kadenssin tai improvisoi sen konsertissa. Myöhempinä aikoina säveltäjät ovat itse säveltäneet kadenssin kiinteäksi osaksi teosta. Oman kadenssin soittaminen klassisessa konsertossa on nykyään harvinaista, ja usein esimerkiksi Mozartin konsertoissa esitetään Mozartin itsensä kadenssia tai jos sellaista ei ole saatavilla, niin esimerkiksi Beethovenin kadenssia.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Renessanssi

Concertato-tyyli (tai stile concertato) kehittyi myöhäisrenessanssin ja varhaisbarokin aikana sävellystyyliksi, jossa soitinryhmät soittivat samaa melodiaa, usein imitaatioissa, yleensä basso continuo-ryhmän luoman harmonisen pohjan päälle. Keskeisimpänä vaikuttajana oli Venetsian pyhän Markuksen kirkon kuoronjohtajina toimineet Andrea ja Giovanni Gabrieli, jotka joutuivat kehittämään uusia sävellysmenetelmiä kirkon omalaatuisen akustiikan vuoksi. Kirkossa eri soitinryhmät ja kuorot sijoittuivat eri paikkoihin ja kaiun aiheuttamien viiveiden takia tämä teki täydellisen yhteissoitin vaikeaksi. Ongelma ratkaistiin säveltämällä teokset niin useat kuorot lauloivat vuorotellen kirkon eri osista aikaansaaden lähes stereofonisen vaikutelman samalla, kun instrumentit ja urut oli sijoitettu kirkkoon siten, että kaikki kuorot kuulivat ne yhtä hyvin. Tästä tulee alun perin konsertto-nimi. Se juontaa juurensa italian kielen sanaan concertante, joka tarkoittaa kilpailla. Renessanssin Concerto grossoissa ("Suuri konsertto") siis eri soolosoittimet soittivat vuorotellen sooloja ja näin ikään kuin kilpailivat keskenään. Samanlainen tyyli periytyi myös useimpiin muihinkin konserttoihin.

[muokkaa] Barokki

Concertato-tyyli levisi nopeasti myös Italian ulkopuolelle, ja siitä tuli suosittu sävellystyyli varhaisbarokin aikana. 1600-luvulla tyylinmukaisesti sävellettyjä teoksia alettiin nimittää konsertoiksi. Antonio Vivaldi sävelsi yli 500 konserttoa ja vakiinnutti teoksillaan konserttoihin ritornellomuodon, jossa noudatettiin säännöllistä soolo- ja tutti-osien rakennetta yleensä konserton ensimmäisessä osassa, sekä kolmiosaisen nopea-hidas-nopea-muodon. Aikaisemmin renessanssin aikana Concerto grossoissa hitaat ja nopeat jaksot saattoivat vaihdella niin paljon kuin säveltäjä itse halusi; minkäänlaista kaavaa ei silloin siis ollut vielä vakiinnutettu.

[muokkaa] Klassismi

Mozartia pidetään usein merkittävimpänä konserttojen säveltäjänä. Hän sävelsi 27 pianokonserttoa, viisi viulukonserttoa sekä joukon konserttoja muille soittimille. Rakenteiltaan Mozartin konsertot ovat vaikeasti hahmottuvia, mutta usein niissä orkesteri soittaa ensin pitkän A-osan, sen jälkeen kyseistä osaa lähdetään käymään läpi selvästi muunnellussa ja pidennetyssä, soolosoittimen mukaan ottavassa muodossa. Usein soolosoitin tuo mukaan myös täysin uuden teeman. Sinfoniaa radikaalisti uudistanut Beethoven ei muuttanut konserttoa niin rajusti. Hän kuitenkin vei teemoja hieman sinfonioille tyypilliseen suuntaan, lisäsi pianistin teknisiä vaatimuksia selvästi ja jätti joskus tauon pois konserton osien välistä.

[muokkaa] Romantiikka

Konserton kolmiosaista muotoa rikkoivat 1800-luvulla esimerkiksi Franz Lisztin molemmat pianokonsertot sekä Johannes Brahmsin toinen pianokonsertto, jotka olivat kaikki neliosaisia. Lisztin konsertot olivat myös verraten lyhyitä (20 minuuttisia) ja osilla oli yhteiset teemat, kun taas Brahmsin pianokonsertot venyivät pitkän sinfonian mittaiseksi. 1900-luvulla monet konserttojen säveltäjät jatkoivat neliosaisen kaavan käyttöä, vaikka toisaalta monet, kuten Sergei Rahmaninov, pitäytyivät perinteisessä kaavassa.

[muokkaa] Vasemman käden konsertot

Niin kutsutut vasemman käden konsertot ovat 1900-luvun pianokonserttoja koskeva erikoisuus. Kaikkia vasemman käden konserttoja yhdistää sama tarina: ensimmäisessä maailmansodassa oikean kätensä menettänyt pianisti Paul Wittgenstein (kuuluisan filosofin Ludwig Wittgensteinin veli) pyysi aikalaissäveltäjiään luomaan hänelle kyseisiä kappaleita, jotta hän voisi jatkaa uraansa pianistina. Näitä sävelsivät muun muassa Prokofjev ja Ravel. Näistä Ravelin konsertto on kaikkein kuuluisin.

[muokkaa] Tunnetuimpia konserttoja

Johann Sebastian Bach: Brandenburgilaiset konsertot (konsertot monille soittimille), viulukonsertot
Ludwig van Beethoven: pianokonsertot 4 ja 5 sekä viulukonsertto
Johannes Brahms: pianokonsertot 1 & 2 sekä viulukonsertto
Frédéric Chopin: pianokonsertot 1 & 2
Felix Mendelssohn Bartholdy: viulukonsertto
Wolfgang Amadeus Mozart: pianokonsertot 20-27, viulukonsertot, klarinettikonsertto, käyrätorvikonsertot, konsertto harpulle ja huilulle sekä sinfoniakonsertto
Franz Liszt: pianokonsertot 1 & 2
Niccolò Paganini: viulukonsertot
Sergei Rahmaninov: pianokonsertot 2 & 3
Jean Sibelius: viulukonsertto
Robert Schumann: pianokonsertto
Camille Saint-Saëns: pianokonsertto 2, sellokonsertto nro 1
Pjotr Tšaikovski: pianokonsertto 1 sekä viulukonsertto
Antonio Vivaldi: neljä viulukonserttoa op. 8, jotka tunnetaan paremmin nimellä Neljä vuodenaikaa
Max Bruch: Viulukonsertot
Edvard Grieg: pianokonsertto