Glottaalifrikatiivi
Wikipedia
Glottaalifrikatiivi on äänne, jota suomessa merkitään kirjaimella H. Termi on harhaanjohtava, koska hankaushäly ei synny kurkussa, ja kyseessä on oikeastaan soinniton vokaali. Artikulaatioltaan ns. soinniton [h] ei eroa ympäröivistä vokaaleista, mutta kurkunpää ei värise. Jos kurkunpää on taas lähes kiinni, äänne kuulostaa korostetusti hengitetyltä; tätä äännettä (ns. soinnillinen 'h') merkitään [ɦ].
Suomessa 'h' on yleensä tavallinen soinniton [h]. Vokaalien 'a', 'i' ja 'u' kanssa vokaalia vastaavassa paikassa aiheutetaan kuitenkin hankaushälyä, jotta konsonantti erottuisi: sanassa paha on glottaalinen, sanassa pihi on palataalinen ja sanassa puhu on pyöreä bilabiaalinen heikko frikatiivi. Lisäksi, jos 'h' esiintyy tavussa viimeisenä, kuten sanassa pihti, on siinä alussa soinnillinen osa. Sanan alkuinen 'h' on usein myös heikko soinniton faryngaalifrikatiivi, etenkin kun seuraava vokaali on 'a'; esimerkiksi haapa.
Venäjässä ja japanissa on vain soinnillinen [ɦ]; esim. japanin haha "äiti" äännetään [ɦɑɦɑ]. Romaanisista kielistä glottaalifrikatiivi puuttuu lähes kokonaan, vaikka se on edelleen mukana oikeinkirjoituksessa. Esimerkiksi ranskassa H merkitsee glottaaliklusiilia. Poikkeuksena tästä on romanian kieli, minkä lisäksi joissain espanjan murteissa on velaarifrikatiivi [x] on muuttunut [h]-äänteeksi.
