Gudrun Schyman

Wikipedia

Gudrun Schyman

Gerd Gudrun Maria Schyman (s. 9. kesäkuuta 1948, Täby, Tukholman lääni) on ruotsalainen poliitikko. Hän toimi Vasemmistopuolueen (Vänsterpartiet) puheenjohtajana vuodesta 1993 vuoteen 2003, jolloin hän joutui eroamaan tehtävästä veronkiertoepäilyjen vuoksi. Hän jätti Vasemmistopuolueen kokonaan vuonna 2004. Vuonna 2005 Schyman oli perustamassa feminististä puoluetta nimeltä Feministinen Vaihtoehto (Feministiskt initiativ) ja hän on yksi puolueen kolmesta puhehenkilöstä Devrim Mavin ja Sofia Karlssonin kanssa. Ruotsin parlamentissa Schyman toimi vuosina 1988–2006.

[muokkaa] Elämäkerta

Schyman syntyi ja varttui Täbyn kunnassa lähellä Tukholmaa. Perus- ja reaalikoulun jälkeen hän työskenteli päiväsaikaan postin konttoristina ja suoritti iltasella aikuisopintoja vuosina 1967–1969. Vuosien 1970–1972 aikana hän kouluttautui sosionomiksi. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli sosiaalityöntekijänä vuosina 1971–1976 ja 1982–1988. Hän kiinnostui politiikasta silloisen puolisonsa Lars Westmanin kautta. Hän lähti mukaan Marxist-leninistiska kampförbundet -puolueen toimintaan.

Vuonna 1977 Schyman muutti Simrishamniin ja kiinnostui puoluepolitiikasta. Vapaa-ajallaan hän työskenteli ympäristö-, energia-, rauhan- ja tasa-arvopolitiikan parissa. Vuonna 1977 hän liittyi silloisen Kommunistisen vasemmistopuolueen jäseneksi. Hän istui Simrishamnin kunnanvaltuustossa vuosina 1980–1987 ja sen sosiaalilautakunnassa vuosina 1982–1987. Hänet valittiin puoluehallitukseen vuonna 1981 ja puoluevaltuustoon vuonna 1984. Hänen poikansa Dan syntyi vuonna 1978 ja tyttärensä Anna vuonna 1980.

Vuonna 1987 Schyman erosi miehestään Lars Westmanista ja muutti lastensa kanssa Värmdöhön lähelle Tukholmaa, jossa alkoi työskennellä sosiaalisihteerinä. Vuonna 1988 hänet valittiin ensimmäistä kertaa Ruotsin parlamenttiin. Vuoden 1990 puoluekokouksessa hän kisasi Vasemmistopuolueen puheenjohtajuudesta istuvaa puheenjohtajaa Lars Werneriä vastaan, mutta hävisi. Sana kommunismi oli pudotettu pois puolueen nimestä jo aiemmin.

Tammikuussa 1993 Schyman voitti kamppailun puolueen puheenjohtajuudesta. Schymanista tuli ensimmäinen Vasemmistopuolueen johtaja, joka otti kunnolla etäisyyttä kommunismiin, mitä pidettiin puolueen uudistusmielisten voittona. Schyman onnistui puoluejohtajana keräämään puolueelleen uusia kannattajaryhmiä ja puolueen parlamenttiedustajien määrä kasvoi yli kaksinkertaisesti. Hän sai vietyä feminismiä eteenpäin puolueen sisällä ja se mainitaan nykyään puolueohjelmassa.

Schyman aiheutti elokuussa 1996 kohun esiinnyttyään humalassa erään elokuvan ensi-illassa. Syyskuussa hän kertoi televisiohaastattelussa avoimesti alkoholismistaan. Vuonna 1997 hän piti vapaata politiikasta. Huolimatta välivuodesta, hänet valittiin jatkokaudelle puolueen johtoon vuonna 1998. Samana vuonna hän johti puolueensa historialliseen kahdentoista prosentin ääniosuuteen parlamenttivaaleissa.

Vuoden 2002 puoluekokouksessa Schyman herätti huomiota puheellaan, joka käsitteli naisten sortamista. Nimellä "talibantalet" tunnetussa puheessaan hän väitti, että naisia sorretaan Ruotsissa saman kaavan mukaan kuin taleban-hallinto teki Afganistanissa.

Vuoden 2003 alussa selvisi, että Schyman oli yrittänyt saada verovähennyksiä matkoista, joita hän ei ollut itse maksanut. Hänelle tuomittiin myöhemmin samana vuonna 50 päiväsakkoa verorikoksesta. Schyman ilmoitti erostaan puoluejohtajan paikalta 26. helmikuuta. Hänen tilalleen valittiin väliaikaisesti Ulla Hoffmann ja myöhemmin puheenjohtajaksi valittiin Lars Ohly.

Eronsa jälkeen Schyman jatkoi vielä kansanedustajana keskittyen ennen kaikkea naiskysymyksiin. Syksyllä 2004 hän herätti kohua vaatimalla miehille erityistä "miesveroa", jolla miehet kollektiivisesti ottaisivat vastuuta naisten kohtaamasta väkivallasta.

Joulukuussa 2004 Schyman ilmoitti eroavansa Vasemmistopuolueesta, mutta jatkavansa siitä huolimatta parlamentissa. Päätös herätti kritiikkiä entisten puoluetoverien keskuudessa. 4. huhtikuuta 2005 hän esitteli lehdistötilaisuudessa vastaperustetun Feministinen Vaihtoehto -puolueen, joka osallistui vaaleihin ensimmäistä kertaa syksyllä 2006, jolloin järjestettiin parlamenttivaalit. Puolue sai heti perustamisensa jälkeen korkeita kannatuslukuja mielipidemittauksissa, mutta ajan myötä kannatus laski selvästi. Itse vaaleissa puolue sai vain 0,7 prosenttia annetuista äänistä jääden selvästi alle neljän prosentin vaalikynnyksen.