Hans-Valentin Hube
Wikipedia
Hans-Valentin Hube (29. lokakuuta 1890, Naumburg an der Saale - 21. huhtikuuta 1944) oli saksalainen kenraali, joka toimi komentaja saksan armeijassa sekä ensimmäisessä, että toisessa maailmasodassa. Toisen maailmansodan aikana hän sai joukoiltaan lempinimen der Mensch (suom. Ihminen).
Hube liittyi Saksan maavoimiin helmikuussa 1909 ja palveli Magdeburgissa 26. rykmentissä. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi platuunan komentajana ja yleni pian 26. rykmentin toisen pataljoonan adjutantiksi. Hän haavoittui vakavasti Fontenayssa syyskuussa 1914 ja hänen vasen kätensä joudutiin amputoimaan. Toivittuaan Hube palasi rintamalle ja sodan loppuvaiheessa hän toimi 7. jalkaväkidivisioonan yleisesikuntaupseerina.
Syyskuussa 1939 Hube johti saksan 3. jalkaväkirykmenttiä Puolan valloituksessa ja myöhemmin Ranskan, Belgian ja Hollannin valloituksissa. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1. kesäkuuta 1940 ja asetetiin komentamaan 1. jalkaväkidivisioonaa, joka elokuussa varustettiin uudelleen 16. panssaridivisioonaksi, jota Hube johti itärintamalla aluksi sotamarsalkka Gerd von Rundstedtin johtamassa Etelän armeijaryhmässä operaatio Barbarossan aikana. Neuvostoliiton sotaretken aikana Hube sai rautaristin ja myöhemmin operaatio sinisen jälkeen rautaristin tammenlehvillä. Stalingradin taistelussa hän komensi XIV panssariarmeijaa ja jäi mottiin 6. armeijan kanssa, mutta Hitlerin käskystä hänet lennätettiin pois motista ennen sen kukistumista.
Hube kuoli 21. huhtikuuta, kun häntä takaisin itärintamalle kuljettanut Heinkel He 111 putosi maahan lähellä Hitlerin komentokeskusta.
