Happeningit

Wikipedia

Happeningit (englantia happening = tapahtuma) ovat pienten taiteilijaryhmien improvisaatioesityksiä ja ne olivat suosittuja 1960-luvulla. Happening syntyi Yhdysvalloissa, jossa se liittyi kuvataiteeseen ja teatteriin. Myös musiikki, tanssi sekä valo- ja äänisuunnittelu liittyivät happeningeihin. Happeningin tilalle tuli myöhemmin performanssi.

Termi on peräisin Allan Kaprowin näytelmästä "18 Happening in 6 parts" (1959), vaikka toisinaan ensimmäisenä happeninginä pidetään "Theater Piece no. 1"-näytelmää, jonka esitti John Cage Kaprowin opettaja, 50-luvun puolivälissä.

Vaikka suuria osia esityksestä improvisoitiin, myös joitakin pääkohtia suunniteltiin. Esitykset vietiin ulos teattereista yleisön sekaan ja yleisöä kannustettiin osallistumaan esitykseen. Happeningien esityspaikkoina olivat tavallisesti julkiset tilat, kuten kadut, aukio ja puistot, sekä taidegalleriat ja -museot. Eräs merkittäviä happening-guruja oli amerikkalainen teatteriohjaaja ja fluxus-säveltäjä Kenneth (Ken)G.Dewey, joka ohjasi myös Suomessa ainakin kolme happeningia.

[muokkaa] Happeningeja Suomessa

Suomen ensimmäinen varsinainen happening oli 7.8.1963 Helsingin Esplanadilla esitetty Street Piece, jonka järjestäjinä olivat Ken Dewey, Henrik Otto Donner ja Terry Riley.

Ateneumin taidemuseossa järjestettiin 4.4.1964 happening otsikolla Limppiece, joka esitettiin ruotsalaisen Potus Hultenin johtaman Tukholman Moderna Museetin vierailunäyttelyn yhteydessä. Tunnin kestänyt happening noudatti Henrik Otto Donnerin laatimaa partituuria ja suunnittelemassa olivat myös lavastaja Ralf Forsström ja elokuvakriitikko Pertti Lumirae. Ohjelmassa Lars Wernerin kvintetin esittämä blues hajosi vähitellen äänikaaokseksi eri puolille taidemuseon saleja. Seurasi keskustelu, jossa kiisteltiin maailmankatsomusasioista ja rukoiltiin fallosmaisen alttarin edessä. Kirjallisessa viihdehetkessä runoilijat (joista yksi oli taiteilija Rafael Wardi) takoivat vanhoja kirjoituskoneita, oppaat pitivät päättömiä esitelmiä Mondrianin ja Kandinskyn taiteesta ja elämäänsä kyllästynyt nuorukainen lausui Saarikoski-monologia. Ylioppilasteatterilaiset (muun muassa Vesa-Matti Loiri) pitivät miekkailuharjoituksia ja Kaj Chydenius strippasi Ateneumin pääsalissa, vaikkakin housut jalassa.