Harden-Eulenburg-skandaali

Wikipedia

Ruhtinas Filip zu Eulenburg-Hertefeld vuonna 1905 eräs keskeinen henkilö Harden-Eulenburg-skandaalissa

Harden-Eulenburg-skandaali jota usein myös kutsutaan yksinkertaisesti Eulenburg-skandaaliksi tai jopa ”Pyöreän pöydän skandaaliksi”, oli vuosien 1907–1909 aikana käyty sarja sotaoikeudenkäyntejä sekä viisi tavallista oikeudenkäyntiä homoseksuaalisesta käyttäytymisestä, joka oli rikoslain 175 pykälän mukaan kiellettyä, sekä syytettyjä kohtaan esitetyistä panettelusyytöksistä. Keisari Vilhelm II kabinetin jäsenet sekä jotkut hänen läheisestä ystäväpiiristään olivat vuoden 1907 tietämissä sotkeutuneet skandaaliin.

Tapahtumaa on mainittu Saksan toisen keisarikunnan suurimmaksi skandaaliksi. Joskaan skandaali ei pyöri kuin polemiikeissa Filipin, Eulenburh-Hertefeldun ruhtinaan ja toimittaja Maxmilian Hardenin ympärillä, niin se saavutti räjähdysmäisesti laajat mittasuhteet ja keisarin ympärille keräytyneiden homoseksuaalien ryhmää kutsutaan nimellä Liebenberger Kreis".

[muokkaa] Taustaa

Maximilian Harden

Tapahtuma lähti liikkeelle keisari Wilhelm II suhdetoiminnan onnahtelusta ja tahdottomuudesta. Keisari oli aloittanut marraskuussa lomansa aristokratian suosimassa lomapaikassa Schwarzwaldissa. Eräänä iltana Illallisen jälkeen Dietrich Graf von Hülsen-Häseler, Sotilaallisen sihteeristön päällikkö, Suoritti ”pas seul” –tanssinumeron tytyn pukeutuneena, kun hänen sydämensä petti. Tilanteessa läsnä ollut Ottokar von Czernin totesi: ”"Wilhelm II näin miehen, joka ensimmäisen kerran elämässään, kauhistunein silmin, katsoi maailmaan sellaisena kuin se todella oli."” Hirveästä onnettomuudesta huolimatta, joka liittyi korkean tason homoseksuaalisuuteen, asia näytti erinomaisesti vaiennetulta.

[muokkaa] Syyt

Vuonna 1906 6. huhtikuuta]]Saksa]]n ulkopolitiikan vastustajat pitivät tilaisuutta hyvänä ja halusivat tuoda sen julkisuuteen. Keisari oli erottanut rautakansleri Otto von Bismarckin vuonna 1890 ja samalla sai mennä myös hänen reaalipoliittinen sopimusten ja sitoumustensa politiikka. Bismarckin selkeä politiikka korvattiin sekaisemmalla laajentumishaluisella ja konfliktihaluisemmalla maailmanpolitiikalla. Anti-imperialistinen ruhtinas Eulenburg tuli Wilhelm II avustajien kärkihahmoksi ja nimitettiin diplomaattikunnan jäseneksi ja suurlähettilääksi. Useiden muiden lailla Bismarck totesi, että keisarin ja Eulenburgin välinen suhde ei voi olla paperille kirjattuna. Muuta hän monien muiden lailla totesi, että tämän laatuinen suhde ei ole yleisön tietoisuuteen kuuluva asia.

Maximilian Harden, joka oli imperialistisen lehden Die Zukunftin päätoimittaja, tunsi tilanteessa Bismarckin lailla. Hän odottikin aina vuoteen 1902 saakka jolloin Eulenburg oli vetäytynyt Wienin suurlähettilään tehtävistä ja että hän vetäytyi kokonaan julkisesta elämästä vuonna 1906. Harden aloitti kampanjansa kun Marokko oli luovutettu Ranskalle Algésirasin konferenssissa vuonna 1906. Tämä oli lehden mielestä niin suuri ja merkittävä ulkopoliittinen fiasko, Vastauksena syytöksiin Eulenburgin ruhtinas vetäytyi Sveitsiin.

Vuosien 1906 ja 1907 kuusi korkeaa sotilasta teki itsemurhan kiristyksen uhreina. Vastaavasti kolmena edellisenä vuotena kaksikymmentä sotilashenkilöä oli tuomittu sotaoikeudessa seksuaalisen suuntauksensa tähden. Yksi henkivartiokaartin korkea upseeri sai syytteen homoseksuaalisuudesta, tilanne oli kiusallinen, koska tätä eliittikaartia komensi kenraaliluutnantti Wilhelm Grag von Hohenau, joka oli keisarin sukulainen. Pahempi asia kuin seksuualinen skandaali, oli Hardenin mielestä Eulenburgin ruhtinaan paluu Saksaan, jossa hänelle luovutettiin Mustan kotkan ritarikunnan suurristi. Eulenburg ei muuttanut mieltään koska Preussin ruhtinas Friedrich Heinrich kieltäytyi Pyhän Johanneksen ritarikunnan jäsenyydestä ja syynä olivat samankaltaiset seksuaaliset taipumukset.

[muokkaa] Paljastuminen

Kuno von Moltke (1847-1923), joka oli Hardenin syytösten yksi pääkohde.

Harden paljasti Eulenpurgin ruhtinaan 27. huhtikuuta 1907. Kirjoittaja kuitenkin suojasi henkilöitä ja parodioiden puhui ”harpunsoittajasta”, jolla hän tarkoitti Eulenburgia, sekä ”namusesta” kun oli kenraali Kuno Graf von Moltkesta. Vuonna 1906 keisari Wilhelmiä in informoitu kasvavasta tapahtumasta ja tällöin kolme viidestätoista korkeasta aristokraattista oli esittänyt eronpyyntönsä, eli Hohenau, Lynar, ja Moltke, jotka oli listattu homoseksuaaleiksi Berliinin poliisin toimesta. Kuitenkaan poliisin listaa, joka sisälsi useita satoja nimiä, ei näytetty keisarille.

Kuitenkin Moltken asianajaja järjestää asiasta kunnialoukkaussyytteen Hardenille, Kuitenkin yritys epäonnistui ja se olisi ollut käytävä siviilioikeuden puolella. Eulenburg kielsi kaiken syyllisyytensä ja esitti itsepuolustuksekseen muiden lakien rikkomista, ja näin hänen asianajajansa onnistui puhdistamaan Eulemburgin kaikista syytöksistä kesäkuussa. Samanaikaisesti Kuninkaallisen teatterin johtaja Georg von Hülsen, sekä kruununprinssin tallimestari von Stückradt sekä Bernhard Prince von Bülow, joka oli keisarillinen kansleri, saivat syytöksiä samankaltaisesta seksuaalisesta käyttäytymisestä.

Saksan keisari Wilhelm II.

Useiden oikeusjuttujen ja tuomioiden jälkeen asia kuitenkin kuihtui kokoon. Osittain stressin vaivaamat syytetyt sairastelija ja siten oikeuden oli vaikea toimia. Eulenburgin ruhtinaan puoliso myöhemmin koko tapahtumasta, että ”He tökkivät aviomiestäni, muuta heidän todellinen kohteensa oli keisari”. Kyseessä oli erityinen homofobinen tapahtuma, joka heijasti aikakauden ennakkoluuloja ja pelkoja.

Toimittaja Harden tunnusti myöhemmin professori Hirschfeldilla, että kyseessä oli ollut hänen uransa suurin poliittinen virhearviointi. Useiden Asiantuntijoiden mukaan ilman skandaalia, joka oli tavallaan myöhempien tapahtumien perusta, Saksa ei olisi syöksynyt ensimmäiseen maailmansotaa, ja toinen keisarikunta ei olisi päättynyt. Ehkä olisi tarvittu ruhtinas Eulenburgin maltillista vaikutusta Saksan ulkopolitiikkaankin.

[muokkaa] Lähteet

Steakley, James D. (revised 1989). "Iconography of a Scandal: Political Cartoons and the Eulenburg Affair in Wilhelmin Germany", Hidden from History: Reclaiming the Gay & Lesbian Past (1990), Duberman, et al, eds. New York: Meridian, New American Library, Penguin Books. ISBN 0452010675.
Dynes, Wayne R. (ed.) Encyclopedia of Homosexuality. New York and London, Garland Publishing, 1990
Johansson, Warren & Percy, William A. Outing: Shattering the Conspiracy of Silence. Harrington Park Press, 1994.