Henkilökortti
Wikipedia
Henkilökortti on luottokortin kokoinen asiakirja, joka on tarkoitettu henkilön henkilöllisyyden todistamiseksi. Se voi sisältää henkilön kokonimen, valokuvan, iän ja syntymäpäivän, osoitteen, allekirjoituksen, asianmukaisia numeroita (esimerkiksi henkilötunnuksen), ammatin, rajoituksia ja/tai kansalaisuuden. Sitä voi myös käyttää nopeaan omistusoikeuden vahvistamiseen esimerkiksi ostettaessa luottokortilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suomi
[muokkaa] Suomen kansallinen henkilökortti
Henkilökortti, joka on Suomen poliisin myöntämä toimii henkilöllisyystodistuksena ja matkustusasiakirjana. Nykyisin kaikki poliisin myöntämät henkilökortit ovat sirullisia lukuun ottamatta alaikäisille ilman huoltajan suostumusta myönnettävää ja väliaikaista korttia. Sirulliset henkilökortit toimivat myös Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenteena. Varmenne mahdollistaa henkilön luotettavan tunnistamisen sähköisessä asioinnissa. Sirullisen henkilökortin ja sosiaaliturvakortin yhdistyttyä 1. kesäkuuta 2004 on mahdollista liittää poliisin myöntämään henkilökorttiin myös sairausvakuutustietonsa.
Sairausvakuutustietojen liittämisessä kannattaa olla varovainen mikäli aikoo kortin voimassaoloaikana työskennellä ulkomailla ulkomaiselle työnantajalle. Etenkin EU-alueella työskennellessään ei tällöin yleensä kuulu Suomen sairausvakuutuksen piiriin. Niinpä Kelalla on henkilökorttilain mukaan oikeus pyytää poliisia peruuttamaan kortti. Käytännössä poliisi myös peruuttaa kortin Kelan pyynnöstä ja näin toimiessaan toimii tuoreen (elokuu 2006) hallinto-oikeuden päätöksen mukaan oikein. Tilalle voi saada uuden kortin, mutta se maksaa ja hakemuksen jättäminen henkilökohtaisesti Suomen poliisille tai Kelan toimipisteeseen voi olla vaikeaa ulkomailla. Henkilökortti ilman sairausvakuutustietoja voi siis olla parempi ratkaisu usein ulkomaankeikkoja tekeville.
[muokkaa] Henkilökortin hakeminen
Poliisi myöntää henkilökortteja, alaikäisen henkilökortteja sekä väliaikaisia kortteja. Henkilökortti ja alaikäisen henkilökortti on voimassa 5 vuotta ja väliaikainen henkilökortti korkeintaan 4 kuukautta. Henkilökortti haetaan henkilökohtaisesti poliisilta, ja se maksetaan hakemusta jätettäessä. Henkilökorttia haettaessa on oltava mukana myös 1 valokuva, luotettava selvitys henkilöllisyydestä ja huoltajan suostumus mikäli hakija on alle 18-vuotias. Alaikäisen henkilökorttia haettaessa ei kuitenkaan tarvita huoltajan suostumusta, mutta se ei toimi matkustusasiakirjana. Henkilökortti noudetaan mieluiten henkilökohtaisesti poliisilaitokselta, mutta sen voi myös noutaa valtuutettu asiamies tai se voidaan pyynnöstä lähettää hakijalle postitse.
Henkilökortilla voi matkustaa kaikkiin EU-maihin, Norjaan ja Sveitsiin.
Henkilökortti maksaa 40 euroa, alaikäisen henkilökortti 24 euroa ja väliaikainen henkilökortti 30 euroa. Hylkäävästä päätöksestä veloitetaan 23 euron maksu.