Hermeneuttinen menetelmä
Wikipedia
Hermeneuttinen menetelmä on hermeneutiikan lähtökohta. Siinä pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisen toimintaa, kulttuuria tai tekstiä ja selvittämään merkityksiä.
Hermeneuttista menetelmää on käytetty ihmisen ja yhteiskunnan tutkimisessa.
Ilmaisulla hermeneuttinen kehä on haluttu kuvata, että lähemmäs totuutta päästään jatkuvasti.
Hermeneuttinen menetelmä eroaa Luonnontieteellisestä menetelmästä, eivätkä sen tutkimustulokset täytä perinteisiä luonnontieteellisen tiedon tunnusmerkkejä. Hermeneuttisella menetelmällä tehty tutkimus ja sen tulokset eivät esimerkiksi ole uusittavissa tai falsifioitavissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hermeneuttinen kehä
Eräs hermeneutiikan keskeisimpiä käsitteitä on hermeneuttinen kehä. Teoksessa Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset Pauli Siljander kertoo kolmesta eri merkityksestä, joissa hermeneuttisen kehän käsitettä voidaan käyttää. Ensimmäinen liittyy tiedonmuodostusprosessiin ja tulee esiin siten, että tiedonmuodostuksella ei voi olla mitään absoluuttista alkua. Voidaan käyttää käsitettä esiymmärrys, jonka täytyy aina olla kaiken uuden ymmärtämisen taustalla. Esiymmärrys muuttuu ja korjautuu ymmärtämisen ja tulkinnan edetessä. Se ei kuitenkaan muutu täysin, vaan säilyttää kosketuksen aikaisempaan. Hermeneuttista kehää voidaan kutsua myös hermeneuttiseksi spiraaliksi eteenpäin pääsemisen mahdollisuuden vuoksi.[1]
Toinen hermeneuttisen kehän merkitys on ymmärtää se osien ja kokonaisuuden tulkinnan kautta. Esimerkiksi tekstiä tulkittaessa sen osia ei voi ymmärtää ilman kokonaisuutta, mutta osien tulkinta vaikuttaa kokonaisuuden tulkintaan. Kehä etenee osien ja kokonaisuuden välisenä dialektisena suhteena.[2] Tunnetun hermeneutikon Hans-Georg Gadamerin (1900-2002) mukaan ajatus, että kokonaisuus määrittää osia ja osat puolestaan kokonaisuutta, on peräisin jo antiikin Kreikan ajalta.[3]
Hermeneuttisella kehällä on vielä kolmas merkitys, joka liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Tämä on tulkintojen ja käsitteenmäärittelyn keskeneräisyys. Tällöin käsitteitä ei voi tarkasti määritellä ennen tutkimusta, vaan tutkimus voi osaltaan johtaa käsitteiden määritelmien muuttamiseen. Tutkimuksen edetessä tutkija pyrkii kyseenalaistamaan omia ennakkokäsityksiään ja korjaamaan niitä. Siljanderin mukaan tällainen ajatus tutkimusprosessista on kasvatustieteen empiiris-analyyttiselle tutkimusperinteelle ongelmallinen.[4] Täsmällistä tutkimuksen kulun etukäteissuunnittelua ja käsitteenmäärittelyä painottava määrällinen tutkimus ja merkityksiä selvittämään pyrkivä laadullinen tutkimus voivat olla myös toisiaan täydentäviä tutkimustapoja.[5]
[muokkaa] Ymmärtäminen
Hermeneutiikan Suomessa tunnetuksi tehnyt filosofi Georg Henrik von Wright sanoo artikkelissaan ”Tieteen filosofian kaksi perinnettä” vuodelta 1970 seuraavaa:
» Mutta 'ymmärtämiseen' liittyy myös psykologinen vivahdus, jota ei liity 'selittämiseen'. Tätä psykologista piirrettä korostivat useat 1800-luvun positivismia vastustavat metodologit, kenties voimakkaimmin Simmell, joka ajatteli, että ymmärtäminen ihmistä tutkivien tieteiden tunnusomaisena metodina on eräänlaista eläytymistä (Einführung, engl. empathy) niiden tutkimuskohteisiin liittyvään henkiseen ilmapiiriin, ajatuksiin, tunteisiin ja motiiveihin. »
(von Wright, 1970, s. 5)
Filosofi Eino Kaila näki Persoonallisuudessa (Kaila, 1961, alkuteos 1934) ymmärtämisen ja selittämisen suhteen toisin.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Siljander, Pauli: "Hermeneuttisen pedaogogiikan pääsuuntaukset", s. 115-116. Oulun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta, Oulu 1988
- ↑ Siljander, Pauli: "Hermeneuttisen pedaogogiikan pääsuuntaukset", s. 116-117.
- ↑ Gadamer, Hans-Georg: "Hermeneutiikka - Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa", s. 29. Vastapaino, Tampere, 2004. Artikkelit alun perin teoksista Gesammelte Werke, osat 2 ja 4, Tubingen 1986 ja 1987
- ↑ Siljander, Pauli: "Hermeneuttisen pedaogogiikan pääsuuntaukset", s. 117-119.
- ↑ Hirsjärvi & Remes & Sajavaara: ”Tutki ja kirjoita”, s. 133. 5.p, Tammi, Helsinki 2000.
[muokkaa] Lähteet
- Wright, Georg Henrik von (1970): Tieteen filosofian kaksi perinnettä. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1970. (ISBN-numerolla varustetut lisäpainokset 1975, 1976 ja 1977). Helsinki. ISBN 951-45-0817-3.
