Intertekstuaalisuus
Wikipedia
Intertekstuaalisuus tarkoittaa tekstissä esiintyviä sekä implisiittisiä että eksplisiittisiä viitteitä muihin teksteihin. Sananmukaisesti intertekstuaalisuus tarkoittaa tekstienvälisyyttä. Se on keskeinen teoreettinen käsite nykyaikaisessa kirjallisuustieteessä.
On sanottu, että kirjailija kirjoittaa kaikki tekstinsä muiden lukemiensa kirjojen pohjalta, tai kenties pohjautuen koko hänen elämänkokemukseensa. Toisaalta lukijan näkökulmasta voidaan sanoa, että kaikki tekstit tulkitaan aina suhteessa joihinkin niitä edeltäviin teksteihin ja suhteessa lukijan omaamaan elämänkokemukseen ja -tilanteeseen. Niinpä intertekstuaalisia viitteitä voi havaita kaikessa kirjallisuudessa ja yleensä kulttuurissa. Käsitteen intertekstuaalisuus määritteli ja toi laajempaan tietoisuuteen ranskalais-bulgarialainen semiootikko ja kirjallisuusteoreetikko Julia Kristeva vuonna 1966.
Intertekstuaalisuuden lajeja ovat esim.
- Suora viittaus toiseen kirjaan tai tekstiin
- Viittaus sosiaaliseen tai historialliseen paradigmaan
- Viittaus yhteiskunnalliseen ideologiaan
Kristeva on omassa ajattelussa kritisoinut ajatusta intertekstuaalisuudesta suorina viittauksina. Tästä johtuen hän on ajoittain käyttänyt intertekstuaalisuuden sijasta käsitettä transpositio.
[muokkaa] Dekonstruktio
Jacques Derrida oli filosofisen jälkistrukturalismin edustaja, joka kehitti dekonstruktion perusperiaatteita. Intertekstuaalisuutta on pidetty dekonstruktion alalajina.
Dekonstruktio yleisesti ottaen on ero tekstin ja marginaalin välillä, ero kirjaan painetun ja lukijan tulkitseman tekstin välillä, se, mikä on rivien välissä. Intertekstuaalisuus on vain yksi esimerkki dekonstruktiosta.
[muokkaa] Esimerkkejä intertekstuaalisuudesta
- Dostojevski viittasi kirjoissaan jatkuvasti pilkallisesti Gogolin teksteihin, lainaten yksittäisiä lauseita (maailmalle näkymättömät kyyneleet näkyväisen naurun alla teoksesta Kuolleet sielut teokseen Riivaajat) tai henkilöhahmoja (mielipuoli teoksesta mielipuolen päiväkirja sekä eräs vänrikki tuntemattomasta Gogolin teoksesta teokseen kellariloukku). Dostojevskin tarkoitus oli usein satiirinomainen, usein omien mielipiteidensä ja niiden vastakkainasettelun Gogolin kanssa korostaminen.lähde?
- Olipa kerran viittaa yleiseen saduissa käytettyyn aloitukseen. Se asettaa tietyn rytmin ja tietyt odotukset lukijalle sekä antaa turvallisen, tutun ja pehmeän aloituksen satuun.
- Hypertekstiä voidaan pitää eräänlaisena intertekstuaalisuuden digitaalisena muotona. Näin on ajatellut mm. George P. Landow Brownin yliopistosta.
Selviä esimerkkejä intertekstuaalisuudesta ovat tyylijäljitelmät eli pastissit sekä parodiat eli ivanäytelmät.
[muokkaa] Muuta
Nykyisin puhutaan intertekstuaalisuuden ohella myös intermediaalisuudesta. Tällä halutaan painottaa ajatusta siitä, että erilaisten kirjallisten tekstien ja toisaalta mediatekstien (esim. elokuva, tv-sarjat) välillä tapahtuu jatkuvaa liikettä ja syntyy viittaussuhteita. Intermediaalisuuden käsitettä on tarkastellut ja määritellyt mm. Tampereen yliopiston mediatutkija Mikko Lehtonen.
