Johannes Kastaja
Wikipedia
Johannes Kastaja oli juutalainen opettaja. Sekä Uuden testamentin evankeliumit että Koraani pitävät häntä profeettana. Häntä pidetään Vanhan Testamentin viimeisessä kirjassa, Malakian kirjassa, ennustettuna Jeesuksen edelläkävijänä — hän saarnasi samalla tavalla Taivasten valtakunnan tulosta ja vaati ihmisiä tekemään parannuksen.
Uuden testamentin mukaan Johannes Kastaja oli Jeesuksen opettaja ja ainakin suoritti hänen kasteensa. Luukkaan evankeliumin mukaan hän oli Jeesuksen sukulainen, todennäköisesti serkku, ja syntyi häntä puoli vuotta aikaisemmin. Juhannusta vietetäänkin Johannes Kastajan juhlana 24.päivä kesäkuuta eli täsmälleen kuusi kuukautta ennen Jeesuksen syntymäpäivää. Kristinopin mukaan hän oli jo äitinsä kohdussa täynnä Pyhää Henkeä.
On kuitenkin esitetty, että evankeliumien tarina Johanneksen ja Jeesuksen kohtaamisesta ei ole historiallinen. Johanneksen seuraajat eivät tunnustaneet Jeesusta edes profeetaksi, eivätkä Raamatun itsensäkään mukaan olleet edes kuulleet hänestä parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen (Apostolien teot 19:1-7). Johannes mahdollisesti integroitiin mukaan Jeesuksen elämään ensimmäisen vuosisadan loppupuolella, kun leviävä kristinusko ja sitä hieman varhaisemmat Johannes Kastajan oppien pohjalta syntyneet seurakunnat ajautuivat todennäköiseen konfliktiin, joka ratkaistiin sulauttamalla Johannes osaksi kristillistä perinnettä.
Johannes Kastajan perintö elää mandealaisuuden piirissä nykyisessä Irakissa ja Iranissa. Uskonnon harjoittajia arvioidaan olevan enää runsaat 50 000.