Joss Whedon
Wikipedia
![Buffy, vampyyrintappajan näyttelijöitä Whedonin seurassa. Whedon toinen oikealta.](../../../upload/shared/thumb/d/da/Buffy_The_Vampire_Slayer_cast.jpg/180px-Buffy_The_Vampire_Slayer_cast.jpg)
Joss Hill Whedon (s. 23. heinäkuuta 1964) on yhdysvaltalainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hän on luonut useita televisiosarjoja, joista tunnetuimmat ovat Buffy, vampyyrintappaja, Angel ja Firefly. Tämän lisäksi hän on käsikirjoittanut useita elokuvia ja sarjakuvia.
Whedon opiskeli Winchester Collegessa Englannissa ja suoritti elokuvatutkinnon Wesleyanin yliopistossa vuonna 1987.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Televisiosarjat
Muutettuaan Los Angelesiin Whedon työskenteli aluksi Roseanne-sarjan käsikirjoittajana. Työskenneltyään muutaman vuoden elokuvakäsikirjoittajana, hän palasi takaisin television puolelle.
Whedonia sanotaan ensimmäiseksi kolmannen sukupolven tv-käsikirjoittajaksi. Hänen isänsä, Tom Whedon, oli menestyksekäs käsikirjoittaja 1970- ja 1980-luvuilla (mm. Tyttökullat-sarjaan) ja hänen isoisänsä, John Whedon käsikirjoitti Donna Reed Show’ta 1950-luvulla.
[muokkaa] Buffy, vampyyrintappaja
Vaikka Whedonin käsikirjoittama elokuva Buffy, vampyyrintappaja (1992; ohjaaja Fran Rubel Kuzui; pääosissa Kristy Swanson, Donald Sutherland ja Luke Perry) ei ollut arvostelu- eikä yleisömenestys, hän päätti elvyttää konseptin samannimisenä televisiosarjana. Buffy, vampyyrintappaja -sarja menestyi sekä kriitikkojen että yleisön keskuudessa: Jakso "Vaiteliasta väkeä" ("Hush") oli ehdokkaana Emmy-palkintoon parhaasta draamasarjan käsikirjoituksesta. Whedon käsikirjoitti, sävelsi ja ohjasi musikaalijakson "Kerran vielä tunteella" ("Once More With Feeling"), josta hän pääsi myös Emmy-palkintoehdokkaaksi. Buffy-sarjan arvostusta ja suosiota on lisännyt naistutkimusta opiskelleen Whedonin tapa lähestyä vampyyrikauhua femiministisiksi luonnehdituista lähtökohdista.
[muokkaa] Angel
Angel oli Buffy, vampyyrintappaja -sarjasta irrotettu spin-off -sarja, jonka Whedon loi yhdessä David Greenwaltin kanssa.
[muokkaa] Firefly
Firefly oli avaruus- ja lännentarinoita yhdistävä tieteissarja. Sarjan esitys keskeytettiin 11 jakson jälkeen ja jaksoja tehtiin kaikkiaan 14. Whedon työsti sarjan pohjalta elokuvan Serenity, joka sai ensi-iltansa syksyllä 2005.
[muokkaa] Elokuvat
Whedon on käsikirjoittanut tai ollut mukana käsikirjoittamassa useita elokuvia kuten Buffy, vampyyrintappaja, Toy Story – leluelämää, Alien – ylösnousemus ja Titan A.E.. Hän oli ehdolla Oscar-palkintoon Toy Story -elokuvan käsikirjoituksesta.
Whedon on ollut myös mukana luonnostelemassa tai uudellenkirjoittamassa käsikirjoituksia elokuviin Speed – kuoleman kyydissä, Waterworld, Twister ja X-Men, joista hän ei kuitenkaan ole saanut käsikirjoituskrediittiä. Näiden elokuvien lopullisissa käsikirjoitusversioissa on kuitenkin vain vähän jäljellä Whedonin kädenjäljestä. Whedon on haastatteluissa sanonut, ettei hän tunnusta joitain näistä elokuvista omikseen. Hänen mukaansa hänellä oli hyvä käsikirjoitus Alien – ylösnousemus -elokuvaan, jonka ohjaaja pilasi. Whedonin Waterworld-käsikirjoitus hylättiin kokonaisuudessaan ja hänen X-Men -käsikirjoituksestaan säilyi lopulliseen versioon vain kaksi repliikkiä. Jopa Buffy, vampyyrintappaja -elokuva muistuttaa melko vähän Whedonin alkuperäistä käsikirjoitusta.
Whedonin viimeisin elokuvatyö oli Serenity, jonka hän kirjoitti ja ohjasi pohjautuen hänen luomaansa Firefly-televisiosarjaan. Whedon on palkattu käsikirjoittamaan ja ohjaamaan vuodeksi 2007 julkaistavaksi aiotun Wonder Woman -elokuvan.
[muokkaa] Sarjakuvat
Whedon luonut ja käsikirjoittanut Dark Horse Comics -kustantamolle sarjakuvasarjan Fray, jonka tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen ja joka kertoo Melaka Fray -nimisestä vampyyrintappajasta. Whedon on myös kirjoittanut kolme jaksoa viisiosaiseen Tales of the Slayers -sarjakuvasarjaan.
Kolmiosainen sarjakuvasarja Serenity: Those Left Behind perustuu Firefly-televisiosarjaan ja sen tapahtumat sijoittuvat ajallisesti televisiosarjan Serenity-elokuvan väliin.
Whedon on kirjoittanut myös Marvel Comics -kustantamon Astonishing X-Men -lehteen.