Julkisuuslaki
Wikipedia
Julkisuuslaki eli Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) on yleissäännös, joka käsittelee viranomaisten hallussa olevien asiakirjojen julkisuutta, salaamista ja julkistamista. Perussäännön mukaan asiakirja on julkinen, ellei sen salaamiseen ole laissa erikseen mainittua syytä. Näitä syitä on lueteltu lain 24. pykälässä hieman yli 30 kappaletta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Asiakirjat ja niiden saaminen
Julkisuuslaki määrittelee viranomaisen asiakirjan hyvin laajasti. Laki koskee kaikkia valtion, kunnan ja Ahvenanmaan viranomaisia sekä kaikkia julkista tehtävää hoitavia yksityisiä. Mikä tahansa asiakirja, joka on tällaisen viranomaisen hallussa, kuuluu julkisuuslain piiriin. Poikkeuksen muodostavat vain tietyt valmisteluun käytettävät asiakirjat, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia eivätkä kuulu arkistolainsäädännön piiriin. Myöskään löytötavarat tai virka- tai luottamusmiehelle yksityishenkilönä tulleet kirjeet ja viestit eivät kuulu lain piiriin.
Asiakirja tulee julkiseksi, kun se valmistuu. Tämä tarkoittaa, että päätökset ja vastaavat tulevat julkisiksi antohetkellään. Tutkimukset ja tilastot ovat kuitenkin julkisia heti valmistuttuaan käyttökelpoiseen muotoon, vaikka varsinainen asia olisikin kesken.
Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta viranomaisen asiakirjasta. Tämä tarkoittaa oikeutta saada tieto asiakirjan olemassaolosta ja sisällöstä. Julkisuuslain sana "asiakirja" ei tarkoita ainoastaan kirjallista tai kuvallista esitystä vaan myös mitä tahansa tallennetta esitysmuodosta riippumatta. Mikäli tallennetta ei voi käsitellä yleisesti käytössä olevin menetelmin, halukkaalle on annettava tilaisuus tutustua siihen viranomaisen laittein. Asiakirjan antamisesta katseltavaksi ja jäljennettäväksi ei saa periä maksua, ei myöskään sähköisen asiakirjan lähettämisestä sähköpostitse tai suullisen tiedon antamisesta. Muusta asiakirjan antamisesta saadaan periä tosiasialliset kulut.
Julkisesta asiakirjasta on oikeus saada tieto selvittämättä henkilöllisyyttään tai perustelematta pyyntöä. Kuitenkin henkilöllisyyden selvittäminen saattaa olla hyödyllistä, mikäli on asianosainen käsillä olevassa asiassa. Tällöin henkilöllä on oikeus saada tieto myös useimmista asiaan liittyvistä salaisista asiakirjoista, mikäli tiedon antaminen ei vaaranna esimerkiksi rikostutkintaa tai muuta vastaavaa prosessia. Myös henkilöllä, jota asiakirja käsittelee, on vastaava oikeus. Viranomainen päättää, onko asiakirja annettavissa. Mikäli asiakirjan antamisesta kieltäydytään, on kieltäytyminen perusteltava ja annettava tieto siitä, että asian voi saattaa viranomaisen ratkaistavaksi. Päätös on tehtävä kahden viikon kuluessa pyynnöstä.
Julkisuuslaki ei estä tiedon antamista asiakirjoista, jotka keskeneräisyytensä vuoksi eivät vielä ole julkisia. Tällaisesta asiakirjasta voidaan antaa tieto, jos viranomainen niin päättää. Salaisesta asiakirjasta voidaan antaa julkiset osat. Useissa salaisiksi säädetyissä asiakirjaluokissa on lisäksi mahdollisuus antaa tieto, mikäli sen antaminen ei vahingoita salaamisen tarkoitusta. LAinsäädännön tai yleisesti merkittävän hankkeen valmistelusta on annettava tieto jo sen ollessa kesken.
[muokkaa] Salaiset asiakirjat
Suuri osa julkisuuslaista käsittelee salaisia asiakirjoja ja niiden salassapitoa. Salaista asiakirjaa ei saa antaa ulkopuolisille eivätkä virkamiehet, työntekijät tai harjoittelijat saa ilmaista salaista tietoa palvelussuhteensa aikana tai sen jälkeen. Tietoa ei saa myöskään käyttää kenenkään hyödyksi tai vahingoksi.
Salaiset asiakirjat määritellään lain 24. pykälässä. Jokaisen salassapitopäätöksen on perustuttava johonkin tämän pykälän 32 kohdasta. Kohdat voidaan jakaa viiteen ryhmään:
- Kohdat 1–10 käsittelevät Suomen ulkosuhteita, maanpuolustusta, poliisitointa ja turvallisuutta
- Kohdat 11–13 käsittelevät kansantaloudellisesti merkittäviä asiakirjoja
- Kohta 14 suojaa harvinaisia lajeja ja elinympäristöjä
- Kohdat 15–22 suojaavat viranomaisen toimintaedellytyksiä, yksityisten liikesalaisuuksia ja viranomaisen etua yksityisoikeudellisissa prosesseissa
- Kohdat 23–32 suojaavat yksityisyyttä
Salassa pidettäviä tietoja voidaan tietyin edellytyksin antaa asianosaisille sekä tutkimuskäyttöön. Tällöin tiedon saajat ovat vaitiolovelvollisia. Salassapitoaika on 25 vuotta asiakirjan valmistumisesta. Yksilönsuojan nojalla salatut asiat ovat kuitenkin salaisia, kunnes on kulunut 50 vuotta henkilön kuolemasta tai, jos tästä ei ole tietoa, sata vuotta asiakirjan laatimisesta. Mikäli asiakirja käsittelee vielä 25 vuoden kuluttuakin maanpuolustuksen tai valtion turvallisuuden kannalta ajankohtaista rakennusta, laitetta tai menetelmää tai siinä olevia tietoja käytetään edelleen väestönsuojelun, maanpuolustuksen tai pelastustoimen suunnittelun pohjana, salassapito jatkuu, kunnes asiakirjan käsittelemä menetelmä, laite tai rakennus on poistettu salattavasta käytöstä tai asiakirja lakannut olemasta suunnittelun pohjana.
Mikäli asiakirjan tulo julkiseksi vaarantaisi edelleen salaamisen pohjana olleen edun, valtioneuvosto voi pidentää salaamisaikaa 30 vuodella.
[muokkaa] Viranomaisen velvollisuudet
Viranomaisen velvollisuus on suunnitella toimintansa siten, että yleisön mahdollisuus päästä käsiksi asiakirjoihin taataan. Tämä toteutetaan noudattamalla hyvää tiedonhallintatapaa. Tämä merkitsee, että asiakirjoista pidetään diaaria, ne arkistoidaan ja tallennetaan suunnitelmallisesti ja että henkilöstö koulutetaan tuntemaan toimintaan liittyvä julkisuuslainsäädäntö. Hyvä tiedonhallintatapa mahdollistaa julkisten asiakirjojen helpon saannin samalla, kun salaisten asiakirjojen pysyminen salassa varmistetaan.
Annettaessa tietoja salaisista asiakirjoista on oltava tasapuolisia eri yksilöitä kohtaan ja otettava huomioon peruste, jolla aineisto on salattu. Erityisesti on otettava huomioon, onko salaisuus ehdoton. Monien salattavien aineistojen kohdalla säädetään, että asiakirjasta saa antaa tiedon, mikäli tämä ei vaaranna salauksella suojattavaa etua. Toisten aineistojen kohdalla asiakirjat on määrätty salaisiksi vain, jos niiden paljastaminen loukkaisi salaamisella suojattavaa etua.
Viranomaisen on myös edistettävä toimintansa avoimuutta ja tuotettava tietoaineistoja yleisölle. Erityisen tärkeää aineiston oma-aloitteinen tuottaminen on, mikäli viranomaisen toimintaa ei käsitellä laajasti julkisuudessa tai yleisissä tilastoissa. Aineisto ja keskeisimmät asiakirjat on saatettava yleisön saataville tietoverkossa ja yleisissä kirjastoissa. Viranomaisen on tiedotettava toiminnastaan ja yksityisten velvollisuuksista ja oikeuksista omaan toimintaansa liittyvissä asioissa.
[muokkaa] Muuta aiheesta
- Hallintolaki
- Turvallisuusselvitys
- Suojelupoliisi
- Yksityisyys
