Kalevanpoika
Wikipedia
Kalevanpojat eli Kalevinpojat ovat itämerensuomalaisen kansanperinteen tuntemia olentoja, yleensä muinaisia jättiläisiä, mutta toisinaan myös inhimillisempiä hahmoja. Kalevanpoikien toiminnalla selitetään monia poikkeuksellisia maastonmuotoja, muun muassa kivien sijaintia. Viron kansalliseepoksessa, kalevalamittaa lähellä olevaan runomittaan kirjoitetussa Kalevipoegissa, Kalevanpojat ovat kuninkaanpoikia.
Kalevanpojat tunnetaan myös myöhemmässä, kristinuskon sävyttämässä suomalaisessa mytologiassa, usein pahoina tai arvaamattomina jättiläisinä, jotka saattoivat kaataa viljan tai metsänkin kumoon. Mikael Agricolan mukaan Kalevanpojat löivät niityt maahan.
Aiemmissa kertomuksissa kalevanpojista heidät kuvataan kuitenkin inhimillisinä sankarihahmoina. Muiden muassa Väinämöisen ja Lemminkäisen sanotaan olevan kalevanpoikia. Historiantutkija Aulis Ojan vuonna 1969 esittämän spekulatiivisen hypoteesin mukaan termi olisi alkujaan tarkoittanut ehkä yläluokkaista soturia, jotka kirkon ja vieraan vallan vastaisina raivattiin perusteellisesti uuden järjestyksen tieltä.
Kalevanpojat olivat myös kertomuksissa maan muinaisia asuttajia. He poistuivat kivellä soutaen, kun kristinusko levittäytyi heidän mailleen. Joskus tarvittiin pappeja manaamaan heitä pois. Hieman samaan tapaan poistui kristinuskon tieltä Väinämöinen veneellään.
Eräs suomalaisen kansanrunouden Kalevanpoika on nimeltään Kullervo, jota koskevat tarut on kerätty Inkeristä. Kullervo osoittaa jo vauvana olevansa väkivahva, eikä häntä saada tapettua yrityksistä huolimatta. Samasta hahmosta on toisissa runoissa muitakin nimityksiä, kuten Kalki. Elias Lönnrotin kansanrunoista kokoamassa Kalevalassa Kullervo ei ole Kalevan poika, vaan ihmis-miehen, Kalervon poika. Tarina Kullervosta on ainoa inkeriläistä alkuperää oleva taru Kalevalassa.
