Väinämöinen
Wikipedia
Väinämöinen on Kalevalan tarusankari, ja suomalaisen ja karjalaisen kansanrunouden tärkeimpiä henkilöitä. Väinämöinen on suuri tietäjä ja runonlaulaja, jossa on myös jumalallisia piirteitä. Väinämöisen palvonnasta on säilynyt tietoja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Väinämöisen ja maailman synty
Monissa kansanrunoissa Väinämöinen on olemassa jo ennen maailmaa. Hän auttaa maailman luomisessa. Väinämöisen syntymästä kerrotaan joko, että hän syntyi yksin, tai että hänet synnytti Iro-neito. Eräässä yleisessä kansanrunossa Väinämöinen syntyy yöllä, tekee päivällä pajan, takoo rautaisen hevosen, ja ratsastaa sillä veden päällä. Katkera lappalainen ampuu Väinämöisen hevosen selästä alkumereen. Monissa myyttisissä kertomuksissa toistuva pohjoisessa olevan pahan maan (Lapin tai Pohjolan) ja "omien" tai "hyvien" vastakkainasettelu on siis olemassa jo ennen maailmaa.
Väinämöinen kelluu vedessä, kun vesilintu, esimerkiksi sotka, pesii hänen polvelleen. Haudonta polttaa kuitenkin polvea, jolloin Väinämöinen vavahduttaa sitä. Linnun munat tai muna joutuvat mereen, hajoavat ja synnyttävät maailman. Käsityksiä maailman syntymisestä linnun munasta, alkumunasta, tunnetaan eri muodoissa eri puolilla maapalloa. Väinämöinen myös muokkaa maanpintaa ja vedenpohjaa liikkeillään. Vielä Lönnrot ja muut kansanrunojen kerääjät ovat matkoillaan törmänneet usein ihmisiin, jotka ilman muuta uskoivat maailman syntyneen tällä tavoin. Lisäksi monet odottivat Väinämöisen vielä kerran palaavan ihmisiä auttamaan, kuten hän runoissa lupaa. On merkittävää, että näin ratkaisevia pakanalliseen maailmankuvaan liittyviä uskomuksia on säilynyt pitkälle kristilliseen aikaan.
Kalevalan kertomus poikkeaa kansanrunoista siinä, että Kalevalassa sotka munii Väinämöistä odottavan ilmattaren polvelle, eikä siis Väinämöisen polvelle. Kalevalassa yhteenotto lappalaisen Joukahaisen kanssa on myös sijoitettu maailman syntymisen jälkeen.
[muokkaa] Väinämöisen lähtö
On useita versioita kertomuksesta, jossa Väinämöinen joutui lopulta poistumaan kristinuskon tieltä. Eri kertomusten yksityiskohdat vaihtelevat, Kalevalan kertomus on vähiten dramaattisesta päästä. Kertomukseen on yhdistynyt myytti Jeesuksen neitseellisestä syntymästä, tosin nimeä Jeesus ei mainita.
Tarinat kulkevat suunnilleen seuraavaan tapaan. Neitsyt saa lapsen, jonka isää etsitään. Kutsutaan nuoret miehet koolle, mutta kukaan ei tunnustaudu lapsen isäksi. Joissain runoissa lapsi löytyy metsästä, jolloin etsitään turhaan myös äitiä. Väinämöinen määrää lapsen äpäränä tapettavaksi. Poika alkaa kuitenkin puhua, ja sanoo Väinämöisen itse maanneen hänen äitinsä, oman äitinsä, tai syyttää Väinämöistä jostain muusta synnistä. Lapsi kastetaan Kaukomieleksi tai Kaukamoiseksi, Kainuun kuninkaaksi ja rahavuoren vartijaksi. Väinämöinen suuttuu ja häpeää. Hän poistuu vaskisella ja kuparisella veneellään, ja sanoo vielä palaavansa, kun häntä tarvitaan. Samaan tapaan vesitse ja kristinuskon ahdistamina ovat poistuneet myös Kalevanpojat, myyttiset alkuolennot, mutta he soutivat kivellä.
Joissain runoissa kerrotaan, että Väinämöinen menee veneellään Rutjan koskeen, tuliseen pyörteeseen. Pyörre on usein tulkittu reitiksi Tuonelaan, vauhdikkaammaksi versioksi Tuonen joesta. Väinämöinen menee siis kuolleiden maahan, vaikka ei ollutkaan kuollut.
[muokkaa] Kalevalan Väinämöinen
Kalevalassa Väinämöinen on Ilmattaren, ilman immen ja meren poika. Hän viettää meressä kelluvan äitinsä kohdussa kolmekymmentä vuotta ja alkaa synnyttyään autella maailman luomisessa. Kalevalan tarinoissa Väinämöinen mm. yrittää saada puolisokseen Ainon, Joukahaisen sisaren, mutta Aino hukuttautuu. Lisäksi hän veistää veneen laulamalla, rakentaa hauenluisen kanteleen, käy Tuonelassa, lähettää Ilmarisen Pohjolaan takomaan sampoa ja myöhemmin on mukana varastamassa sitä takaisin. Kalevalan lopuksi Marjatta, jonka esikuvana on ollut neitsyt Maria, synnyttää pojan, Karjalan kuninkaan. Väinämöinen suuttuu tästä ja purjehtii pois maailmasta luvaten kuitenkin palata sitten kun häntä taas tarvitaan. Kalevalan lopputapahtumat kuvaavat pakanallisten jumalien väistymistä kristinuskon saapumisen myötä.
[muokkaa] Väinämöisen nimi
Väinämöisen nimen uskotaan juontuvan väinä-sanasta, joka tarkoittaa suvantoa tai hiljalleen virtaavaa vettä, salmea tai joensuuta. Väinämöisen lisämääreenä esiintyy myös suvantolainen. Väinäjoki on saanut nimensä väinästään, mutta monella muullakin joella on väinä. Ei tiedetä, perustuuko Väinämöisen nimi johonkin tiettyyn väinään.
[muokkaa] Väinämöisen suhde vesillä liikkumiseen
Väinämöisen nimi liittyy veteen. Väinämöisen kerrotaan myös olevan mestarillinen veneenrakentaja. Väinämöinen on myös erikseen kieltänyt huonon käytöksen vesillä. (katso:Väinämöisen kiellot)
Väinämöisen veneenjäljeksi kutsutaan tyyntä kohtaa muuten aaltoilevalla vedenpinnalla. Vedenpinnan nimitysten lisäksi Väinämöiseen liittyviä nimityksiä löytyy luonnosta tähtitaivaalta, kuten Väinämöisen miekka tai viikate (Orion) ja Väinämöiset tai Väinämöisen virsut (Seulaset). Näitä tähdistöjä on käytetty suunnistamiseen vesillä. Väinämöisen (taruhahmona tai jumalolentona) arvellaankin alun perin liittyneen kiinteästi vesillä liikkumiseen.
[muokkaa] Suhde muihin myytteihin
Väinämöistä on toisinaan myös verrattu skandinaavisen mytologian pääjumala Odiniin, joka oli paitsi taistelun, myös runouden jumala Väinämöisen tapaan. Kummatkin jumalhahmot myös vaeltavat tietäjinä ihmisten keskuudessa. Lisäksi Väinämöisen matka Tuonelaan muistuttaa Odinin vierailuja kuolleiden maassa.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Martti Haavio: Väinämöinen (1950)
