Kate Bush
Wikipedia
| Kate Bush | |
| Syntynyt: | 30. heinäkuuta 1958 |
| Kuollut: | |
| Taiteilijanimet: | |
| Kotoisin: | Bexleyheath, Kent, Englanti |
| Aktiivisena: | 1978– |
| Tyylilajit: | vaihtoehtorock, pop rock, taiderock |
| Ammatit: | muusikko, laulaja |
| Soittimet: | laulu, piano, koskettimet |
| Yhtyeissä: | |
| Levy-yhtiöt: | EMI |
| MusicBrainz | |
Kate Bush (oik. Catherine Bush, s. 30. heinäkuuta 1958, Bexleyheath, Kent, nykyään Suur-Lontoo) [1] on brittiläinen laulaja ja musiikintekijä, joka on kirjallisuusvaikutteisten ja monimerkityksellisten sanoitustensa lisäksi tunnettu korkeasta ja ilmaisuvoimaisesta lauluäänestään sekä musiikillisen tuotantonsa monimuotoisuudesta. Hän on myös kuuluisa täydellisyyteen pyrkivästä studiotyöskentelystä.[2][3]
Kate Bush tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1978, jolloin myyntimenestys Wuthering Heights oli neljä viikkoa Britannian listaykkösenä.[4][5] Vuosien varrella Bush on kerännyt laajan ja uskollisen ihailijajoukon. Brittiläisistä naismuusikoista hänen on arvioitu ansainneen urallaan toiseksi eniten Annie Lennoxin jälkeen.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Lapsuus
Catherine Bush syntyi 30. heinäkuuta 1958 katolilaiseen perheeseen, jonka kaikki jäsenet harrastivat jotain taidemuotoa. Hänen lääkärinä työskennelleellä isällään Robert John Bushilla oli musiikillisia lahjoja, ja hänen Irlannissa syntynyt äitinsä Hannah Daly oli niittänyt mainetta kansantanssijana. Ammatiltaan Hannah oli sairaanhoitaja. Perheen esikoinen, John Carder Bush, kirjoitti puolestaan ahkerasti runoja. Kate Bush on myöhemmin todennut lapsuudessa jatkuvasti soitetun irlantilaisen kansanmusiikin olleen hänelle erittäin merkittävä vaikute.[6]
Varhaisella iällä Cathyksi kutsutun Catherinen isoveli Paddy harrasti viulunsoittoa, ja joku ehdotti, että tyttö voisi säestää veljeään pianolla. Niinpä Isä-Bush opetti tyttärelleen C-sävelasteikon. Kate on sittemmin kertonut keksineensä musiikin juuri tuona päivänä. Kymmenvuotias Cathy ryhtyi harjoittelemaan puutarhan ladossa säilytetyllä vanhalla urkuharmonilla, jonka hiiret lopulta tuhosivat. Hän kuitenkin jatkoi päivittäisiä, yhdellä kerralla tuntikausia kestäneitä harjoituksiaan sisätiloissa olleella pianolla. Cathy alkoi myös säveltää lyhyitä sävelmiä.[7]
Kate, joka oli mielestään kasvanut ulos lapsuusvuosien lempinimestään, kävi keskikoulun Bexleyssä sijainneessa St. Joseph’sin katolisessa luostarikoulussa, jonka tuima tunnuslaulu oli nimeltään ”Ennemmin kuolema kuin häpeä”. Siellä kaikkien oppilaiden tuli valita itselleen jokin soitin musiikkitunteja varten. Piano ei kuitenkaan käynyt, joten Kate valitsi viulun. Kouluopetuksen lisäksi vanhemmat järjestivät hänelle soittotunteja omalla kustannuksellaan. Jonkin verran arvostelumenestystä runoilijana saavuttaneen isoveljensä John Bushin innoittamana Kate alkoi itsekin kirjoittaa runoja ja sai niitä myös julkaistua koulun lehdessä.[8] Hänen tekemiään lauluja opettajat eivät kuitenkaan uskoneet hänen omikseen, ja vanhempien täytyi vakuuttaa heidät asiasta. Luonnollisena jatkeena runojen kirjoittamiselle Kate alkoi yhdistellä niitä sävelmiinsä. Samaan aikaan hän ammensi jatkuvasti vaikutteita veljiensä musiikki- ja jossain määrin myös kirjallisuusmausta. Klassisen musiikin säveltäjistä hänen suosikkeihinsa lukeutuivat muun muassa Frédéric Chopin, Erik Satie ja Jean Sibelius.[9]
[muokkaa] Teini-ikä
14-vuotiaana Katen musiikkimaku laajeni hänen veljiensä levyvalikoiman ulkopuolelle. Nuorukaisen omia suosikkeja olivat Roxy Music, Billie Holiday, David Bowie sekä Steely Dan, jota hän pitää aliarvostettuna yhtyeenä. Kate on myöhemmin kertonut samastuvansa enemmän mies- kuin naispuolisiin lauluntekijöihin, vaikka Joni Mitchellkin lukeutuu hänen eniten arvostamiinsa muusikoihin. Erityisesti nuori Kate oli kuitenkin mieltynyt Elton Johniin, jolle hän yritti lähettää ihailijakirjeenkin. Teini-iässä hän alkoi myös vakavasti harkita musiikista ammattia itselleen, vaikka opettajille ja perheen ulkopuolisille hän kertoi haluavansa joko psykiatriksi tai eläinlääkäriksi. Tämä oli linjassa sen kanssa, että hän ei sisäänpäin kääntyneen luonteensa mukaisesti ollut ehkä koskaan kertonut luokkatovereilleen kirjoittavansa lauluja.[10]
Kate äänitti myös paristakymmenestä tekemästään kappaleesta jonkinlaiset demot kelanauhurille. Kun sisarukset yrittivät lähettää niitä levy-yhtiöille, palaute oli kielteistä. Tuntemattomampien demojen joukossa oli myös varhainen versio kappaleesta The Man with the Child in His Eyes, josta tehtiin noihin aikoihin studionauhoitekin.[11] Merkittävää oli kuitenkin se, että John Bush pyysi levyfirmakontakteihin apua ystävältään Ricky Hopperilta, johon hän oli tutustunut Cambridgen oikeustieteen opintojensa aikana. Jälkimmäinen tunsi nimittäin David Gilmourin, joka oli suunnitellut auttavansa nuoria kykyjä Pink Floydin kiertuetauon aikana. Hääjuhlissaan Hopper ehdotti Gilmourille Kate Bushin demon kuuntelemista. Gilmour totesi joidenkin kappaleiden kertovan ilmeisestä lahjakkuudesta, mutta hän ei erityisemmin pitänyt äänitteiden laadusta eikä esitystavasta.[12]
Seuraavaksi Hopperin ja Gilmourin johdolla sekä perheen hyväksynnällä päätettiin tehdä viimeistelty studionauhoite muutamasta kappaleesta. Taustabändin jäseniksi kutsuttiin rumpali Pete Perrier sekä basisti Pat Martin, jotka soittivat Unicorn-nimisessä yhtyeessä. Gilmour soitti äänitteellä kitaraa. Myöhemmin tehtiin myös nauhoite, jolla Kate esitti kappaleitaan pianon säestyksellä. Nämäkään äänitteet eivät kuitenkaan herättäneet kiinnostusta levy-yhtiöiden taholta, joten hanke pistettiin hetkeksi jäihin.[13]
Keskikoulun jälkeen Kate jatkoi lukioon. Gilmourin taiteensuosijan rooli sai jatkoa, sillä hän päätti palkata maineikkaan tuottajan ja valmistaa artistikokelaalle mahdollisimman laadukkaan demonauhoituksen omalla kustannuksellaan.[14][15] Gilmour saikin houkuteltua tuottajaksi Andrew Powellin ja äänittäjäksi Geoff Emerickin. Jälkimmäinen oli työskennellyt muun muassa The Beatlesin levyillä Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band ja Revolver.
Äänitykset tehtiin AIR-studioilla kappaleista Davy, Saxophone Song sekä The Man with the Child in His Eyes. Saxophone Songiin lisättiin ammattimuusikoiden soittamat taustat. Raitaa The Man with the Child in His Eyes varten hankittiin puolestaan toinen ryhmä, joka koostui klassisen koulutuksen saaneista orkesterimuusikoista. Näin kappaleet saivat perusteellisen käsittelyn, jonka seurauksena niiden laatu oli lopulta huomattavasti normaaleja demonauhoituksia korkeampi. Niinpä Gilmour oli hyvin luottavainen viedessään äänitteen kuunneltavaksi EMIn popmusiikkiosaston johtajalle Bob Mercerille.[16]
[muokkaa] Musiikkiura
EMI piti David Gilmourin kustantamasta demosta, ja neuvottelut aloitettiin. Artistin nuoruuden takia monia sopimuksen yksityiskohtia jouduttiin kuitenkin hiomaan useaan otteeseen. Lopulta vuoden 1976 heinäkuussa 17-vuotias Kate Bush teki erinäisten vaiheiden jälkeen ensimmäisen levytyssopimuksensa EMIn kanssa. Yhtiö maksoi hänelle tuolloin 3 000 puntaa ennakkoa sekä 500 punnan tekijänoikeuspalkkion.[17] Hän sai samoihin aikoihin myös perinnön tädiltään ja päätti näiden tulojen turvin keskeyttää lukio-opintonsa voidakseen valmistautua täysipainoisesti musiikillista uraa varten. Lisäksi hän muutti Kentin Wellingissä sijainneesta lapsuudenkodistaan parempien kulkuyhteyksien päähän Lontoon Lewishamiin. Siellä Kate majoittui ylimpään kerrokseen isänsä omistamassa rakennuksessa, jonka ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa asuivat hänen veljensä.[18]
Levytyssopimuksesta huolimatta albumin julkaisua lykättiin vajaalla parilla vuodella, sillä tavallaan EMI-yhtiön omana tyttärenä pidetylle Katelle haluttiin antaa aikaa kehittyä rauhassa ja opiskella tanssia, pantomiimia sekä musiikin teoriaa.[4][19] Edistyäkseen hän harjoitti ääntään ja hengitystekniikkaansa laulunopettajan opastuksella kerran viikossa, vaikka kyseessä ei ollutkaan hänen omien sanojensa mukaan muodollisesti pätevä koulutus. Bush kävi myös balettitanssija Adam Dariuksen mimiikkakursseilla, minkä jälkeen hän jatkoi lavaesiintymiskoulutustaan Lindsay Kempin pitämillä vapaamuotoisilla opintojaksoilla, joiden hinta oli 50 penniä kerralta. Myöhemmin kappaleen Moving aiheena olleen Kempin oman kuvauksen mukaan taka-alalla pysytellyt Bush muistutti tuohon aikaan Peter Panin Helinä-keijua.[20]
Alkuvuoteen 1977 mennessä Bush sai tehtyä kaksi uutta demonauhoitetta, joiden raidoista osa esitettiin 1980-luvun alussa Arizonan Phoenixissa toimineella KTSM-radiokanavalla. Häntä varten koottiin myös taustabändi, jonka nimeksi annettiin KT Bush Band. Yhtyeessä soittivat rumpali Vic Smith, basisti Del Palmer ja kitaristi Brian Bath. Tämän kokoonpanon kanssa hän myös esiintyi Lontoon seudun pienissä olutravintoloissa aluksi lähinnä cover-versioita laulaen.[15] Pikkuhiljaa mukaan otettiin yhä enemmän hänen omia kappaleitaan. Yhtye kuitenkin hajosi kolmen kuukauden kuluttua sen perustamisesta. Hyvin pian tämän jälkeen alkoivat Bushin ensimmäisen levyn nauhoitukset.[21]
Äänitykset tehtiin AIR-studioilla Andrew Powellin johdolla. Powell toimi tuottajana ja valitsi albumille tulevat laulut sekä käytettävät studiomuusikot. Nauhoitukset sujuivat rennoissa merkeissä ja etenivät nopealla tahdilla. Improvisoinnin osuus oli huomattava. Äänittäjä Jon Kelly on kuvaillut Bushin eläytyneen erittäin suurella antaumuksella ja teatraalisesti niihin rooleihin, joita hänen piti lauluissaan esittää.[22]
Levyn ilmestymisen lähestyessä EMIn johtokunta halusi valita ensimmäiseksi julkaistavaksi singleksi kappaleen James and the Cold Gun. Bushin itsensä mielestä Emily Brontën Humisevan harjun tv-versiosta vaikutteensa ottanut Wuthering Heights oli kuitenkin ainoa mahdollinen vaihtoehto.[23] Niinpä asiasta väännettiin kättä artistin itkukohtauksiin saakka, kunnes erään toimitusjohtaja Bob Mercerin kanssa käydyn neuvottelun aikana muuan toinen johtoportaan jäsen, Terry Walker, huomautti puolihuolimattomasti paikalla olleelle Bushille, että tokihan Wuthering Heights tulisi olemaan ensimmäinen sinkku. Kun muut saivat näin havaita, että kyseessä ei ollut ainoastaan markkinoita täysin ymmärtämättömän tyttösen itsepintainen päähänpinttymä, kuten he tätä ennen ajattelivat, päätettiin vaatimukseen viimein taipua. Valinta osoittautui onnistuneeksi, sillä Wuthering Heights nousi lopulta Britannian singlelistan ykköseksi ja kansainväliseksi suurmenestykseksi.[4][24]
Ensimmäinen albumi The Kick Inside ilmestyi 1978, ja myös toinen siltä julkaistu single The Man with the Child in His Eyes nousi brittilistan kärkikymmenikköön. Levy itse saavutti parhaimmillaan albumilistan kolmannen sijan.[25] The Kick Insiden monimerkityksiset ja aistikkaat sanoitukset saivat tuekseen sensuellit videoesiintymiset, joissa laulajatar hyödynsi tanssiopintojaan. Bushin siekailematon taiteellisuus keskellä diskon ja punkin valtakautta tuntui monesta virkistävältä. Monet EMIn henkilökuntaan kuuluvat olivat kuitenkin tyytymättömiä levyn kanteen, joka sai artistin vaikuttamaan itämaiselta ja antoi heidän mukaansa muutenkin väärän kuvan hänestä. Niinpä Bushin julkisuuskampanjan vetäjäksi koottiin ryhmä, johon kuuluivat valokuvaaja Gered Mankowitz, EMIn edustaja sekä Cream-mainostoimisto. Mainoskampanjan tehokkaimmaksi piirteeksi osoittautui se, kun linja-autojen kylkiin kiinnitettiin paljastavia julisteita artistista.[26]
Saman vuoden aikana Kate Bush ja hänen perheensä perustivat Pink Floydin lakimiehen avulla Novercia-nimisen yhtiön, joka tulisi omistamaan kaikki oikeudet Bushin albumeihin vuodesta 1980 lähtien ja lisensoimaan artistiin liittyviä tuotteita EMIlle. Ennen Novercian perustamista uudella kokoonpanolla henkiin herätetyn KT Bush Bandin muusikot olivat ryhtyneet rakentamaan studiota Bushin vanhempien maatilalle.[27]
Seuraavan albumin, Lionheartin, nauhoitukset saivat pian alkunsa. Demojen valmistumisen jälkeen äänitykset päätettiin suorittaa Ranskassa SuperBear-studioilla. Siellä KT Bush Bandin jäsenet kokivat kuitenkin yllätyksen, sillä vastassa odotti Andrew Powell oman studiomiehityksensä kanssa. Lopulta yhtyeen jäsenet joutuivat EMIn vaatimuksesta lähtemään. Lentokentällä ryhmä kohtasi heitä korvaamaan tulleet soittajat, ja yhtyeen unelma kansainvälisestä läpimurrosta oli luhistunut. Rumpali Charlie Morgan on kuitenkin todennut, etteivät bändin jäsenet kantaneet tästä jälkeenpäin kaunaa, sillä he tajusivat kyseessä olleen vain musiikkialan politikoinnin, ja myöhemmin Morgan itse teki jopa yhteistyötä Powellin kanssa. Bush oli tilanteen vuoksi aluksi poissa tolaltaan, sillä hän olisi ehdottomasti halunnut yhtyeen mukaan levylle. Olosuhteet Ranskassa olivat kuitenkin erinomaiset, ja tarvittava määrä kappaleita saatiin äänitettyä kymmenessä viikossa. Kokonaan uusien raitojen lisäksi materiaalina käytettiin monia jo ennen The Kick Inside -levyä tehtyjä sävellyksiä.[28]
Albumi julkaistiin vuoden 1978 lopulla. Seuraavan vuoden alussa Melody Maker valitsi Bushin vuoden tulokkaaksi ja parhaaksi naislaulajaksi. Tämän jälkeen alettiin suunnitella ensimmäistä kiertuetta. Bush halusi esiintymisistä tulevan täysipainoisia teatterinäytöksiä. EMI ei kuitenkaan ollut halukas rahoittamaan niin kunnianhimoista hanketta, joten Bush sitoutui sijoittamaan siihen merkittävän osan tuloistaan. Esityksiä varten palkattiin taustalaulajia, kaksi tanssijaa, koreografi sekä miimikko ja illusionisti Simon Drake. Musiikista vastasi KT Bush Band, jossa Brian Bath soitti jälleen kitaraa ja Del Palmer bassoa. Myös Paddy Bush oli mukana ja loihti ääniä harvinaisista vanhoista soittimista. Loput yhtyeen jäsenistä valittiin koesoittojen perusteella.[29]
Esiintyjäryhmä harjoitteli kuvioitaan viikkokausia neljätoista tuntia päivässä, kunnes huhtikuussa järjestettiin ensimmäinen epävirallinen esitys Dorsetin Poole Arts Centerissä. Tapahtumaan liittyi traaginen piirre, sillä valosuunnittelija Bill Duffield putosi lavarakenteita tarkistaessaan viiden metrin korkeudesta betonilattialle ja kuoli saamiinsa vammoihin. Kiertuetta ei kuitenkaan peruttu, sillä kaikki ajattelivat, että Duffield olisi halunnut hanketta jatkettavan. Bush kirjoitti myöhemmin hänen muistolleen kappaleen Blow Away (for Bill).[30]
Kiertue osoittautui arvostelumenestykseksi, vaikka esityksiä kritisoitiinkin katkonaisuuden ohella siitä, että yleisöön ei niiden aikana yritetty ottaa millään tavalla yhteyttä. Bush selitti tätä sanomalla, että hän esiintyi lavalla tietyssä roolihahmossa eikä omana itsenään. Kahden ja puolen tunnin mittaisissa näytöksissä kankaille heijastettiin kuvia ja Bush vaihtoi vaatteita lähes jokaisen kappaleen kohdalla. Käytännössä kaikki kahden ensimmäisen levyn sävellyksistä esitettiin. Vaikka kiertuetta voitiinkin pitää taiteellisesti onnistuneena, se ei nähtävästi ollut taloudellinen menestys.[31]
Bush on myöhemmin ilmaissut tyytymättömyytensä Lionheart-levyyn ja todennut, että hän olisi tarvinnut sen tekemiseen enemmän aikaa.[32] Toisaalta jatkuvat tv-esiintymiset, haastattelut ja uuvuttava kiertue tuntuivat hänestä äärimmäisen epämiellyttäviltä. Lisäksi Bush koki julkkiselämäntyylin etäännyttävän häntä hänelle itselleen tärkeimmästä eli musiikinteosta. Niinpä hän päättikin vetäytyä kokonaan pois julkisuudesta, ja ensimmäinen konserttikiertue sai jäädä viimeiseksi.[17]
Albumin Never for Ever yhteydessä Kate Bush tuli mukaan tuotantokuvioihin, ja vuoden 1982 The Dreaming -levystä lähtien hän on tuottanut kaikki levynsä kokonaan itse.[3][14] Näiden levyjen myötä Bush myös alkoi suhtautua musiikin tekemiseen äärimmäisen pikkutarkasti.
Monet ovat luonnehtineet vuoden 1985 Hounds of Love -levyä lauluntekijän kruununjalokiveksi. Siinä on kuultavissa barokkivaikutteita, ja etenkin alkuperäisen vinyylin toisella puolella ollut The Ninth Wave -kokonaisuus on musiikillista sadunkerrontaa milloin mieskuorolaulun tai konesäksätyksen, milloin pianotunnelmoinnin voimin.
1980-luvulla syntyi tapa, että Bush katosi aina muutamaksi vuodeksi, kunnes tarkkaan hiottu uusi materiaali oli valmiina julkaisua varten.[5] Vuonna 1993 julkaistua The Red Shoes -albumia seurannut hiljaiselo osoittautui kuitenkin huomattavasti pitemmäksi kuin oli odotettu. Vuodet vierivät, ja huhut uuden albumin julkaisemisesta osoittautuivat kerta toisensa jälkeen perättömiksi.
Myöhemmin brittilehdistössä esiteltiin hurjia huhuja ja arveluja Bushin tilasta, myös henkisestä tilasta,[17] vaikka todellisuudessa Bushin ajan vei hänelle 1999 syntynyt Albert-poika (lempinimeltään Bertie), jonka isä on Katen nykyinen elämänkumppani kitaristi Danny MacIntosh.[33][34] Artistin taitoa piiloutua julkisuudelta kuvaa hyvin se, että lehdistö sai tiedon pojasta vasta puolitoista vuotta tämän syntymän jälkeen.[1] Asian paljasti medialle Peter Gabriel eräässä televisiolähetyksessä.[19]
Kate Bushin kahdeksas studiolevy, tupla-albumi Aerial julkaistiin maailmanlaajuisesti 7. marraskuuta 2005 (Suomessa 9. marraskuuta).[1] Ensimmäinen singlejulkaisu uudelta albumilta oli King of the Mountain, joka ilmestyi 26. lokakuuta.[35] Aerialia on myyty Suomessa kultalevyyn oikeuttava määrä.[36]
Ennen levyn julkaisemista John Mendelssohn ehti kirjoittaa romaanin Waiting for Kate Bush,[19] jonka alkusivuilla tarinan päähenkilö lupaa olla hyppäämättä korkean rakennuksen katolta, jos hänelle vakuutetaan, että Kate Bushilta ilmestyy uusi levy puolen vuoden kuluessa.[37] Bushin omaleimainen ylärekisterilaulanta saa romaanissa ansaitsemaansa huomiota, sillä eräs kirjan hahmoista kuvailee sitä ”juuri heliumia sisäänhengittäneen yhdeksänvuotiaan ääneksi”.[38]
[muokkaa] Vaikutus
Kate Bushin vaikutus populaarimusiikkiin on ollut hyvin merkittävä. Erityisesti hänen ajatellaan toimineen suunnannäyttäjänä myöhemmin tulleille naispuolisille sooloartisteille, joista monet pitävät häntä yhtenä esikuvistaan niin musiikin kuin taiteellisen kunnianhimonkin suhteen.[3] Heistä Tori Amosta on usein verrattu Bushiin varsinkin lauluäänen ja esitystavan osalta.[39][40] Alanis Morissette ja PJ Harvey ovat maininneet Hounds of Love -albumin yhdeksi vaikutteistaan.[41] Björk on puolestaan kertonut Kate Bushin edustavan hänelle ikää, jona tyttö muuttuu naiseksi, ja pitänyt tämän sävellyksiä ajattomina. Myös Katie Melua on sanonut olevansa artistin suuri ihailija.[42]
Bushin vaikutus ulottuu myös tuotantopuolelle. Esimerkiksi Gabi Hakanen on kertonut käyttäneensä hänen musiikkiaan viitemateriaalina etenkin CMX:lle tuottamillaan levyillä.[34]
[muokkaa] Julkaisut
[muokkaa] Studioalbumit
- The Kick Inside (1978)
- Lionheart (1978)
- Never for Ever (1980)
- The Dreaming (1982)
- Hounds of Love (1985)
- The Sensual World (1989)
- The Red Shoes (1993)
- Aerial (2005)
[muokkaa] Kokoelmat
- The Whole Story (1986)
- This Woman’s Work 1978–1990 (1990, uusintajulkaisu 1998) (sisältää Kate Bushin kuusi ensimmäistä studioalbumia sekä kaksi singlejulkaisujen B-puolista koottua bonuslevyä)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 Patrick Barkham, The Guardian profile: Kate Bush 30.9.2005. The Guardian. Luettu 15.2.2007. (englanniksi)
- ↑ J. Freedom du Lac, Bush’s Formula For ’Math-Rock’ 9.11.2005. washingtonpost.com. Luettu 16.2.2007. (englanniksi)
- ↑ 3,0 3,1 3,2 Siren of pop swoops back – sivu 3 23.12.2004. Telegraph newspaper online. Luettu 11.3.2007. (englanniksi)
- ↑ 4,0 4,1 4,2 Wuthering Heights BBC. Luettu 15.2.2007. (englanniksi)
- ↑ 5,0 5,1 Music Profiles – Kate Bush BBC. Luettu 15.2.2007. (englanniksi)
- ↑ Jovanovic 2006, s. 22, 23
- ↑ Jovanovic 2006, s. 21, 26, 30
- ↑ Jovanovic 2006, s. 27, 28, 34
- ↑ Jovanovic 2006, s. 29
- ↑ Jovanovic 2006, s. 24, 32–34
- ↑ Jovanovic 2006, s. 35
- ↑ Jovanovic 2006, s. 24, 36, 37
- ↑ Jovanovic 2006, s. 37–40
- ↑ 14,0 14,1 Geneviève Roberts ja Louisa Reynolds, Kate Bush: The sequel 2.9.2005. Independent Online Edition. Luettu 16.2.2007. (englanniksi)
- ↑ 15,0 15,1 Fokus på: Kate Bush YLE – Radio Vega. Luettu 15.2.2007. (ruotsiksi)
- ↑ Jovanovic 2006, s. 40, 42–44
- ↑ 17,0 17,1 17,2 Nigel Williamson, The Mighty Bush 2.10.2005. Scotsman.com. Luettu 15.2.2007. (englanniksi)
- ↑ Jovanovic 2006, s. 45–47
- ↑ 19,0 19,1 19,2 Adam Sweeting, Kate Bush: Return of the recluse 2.10.2005. Independent Online Edition. Luettu 17.2.2007. (englanniksi)
- ↑ Jovanovic 2006, s. 49–52
- ↑ Jovanovic 2006, s. 52–57
- ↑ Jovanovic 2006, s. 61–63, 65, 66
- ↑ Jovanovic 2006, s. 55, 68
- ↑ Jovanovic 2006, s. 69, 78
- ↑ Jovanovic 2006, s. 80, 207, 212
- ↑ Jovanovic 2006, s. 69–71
- ↑ Jovanovic 2006, s. 80–82
- ↑ Jovanovic 2006, s. 83–85, 88
- ↑ Jovanovic 2006, s. 92, 94, 95
- ↑ Jovanovic 2006, s. 95–97, 111, 112
- ↑ Jovanovic 2006, s. 97–101
- ↑ Kate Bush In Her Own Words – Lionheart Album Gaffaweb. Luettu 19.2.2007. (englanniksi)
- ↑ Tom Doyle, ”I’m not some weirdo recluse” 28.10.2005. Guardian Unlimited. Luettu 15.2.2007. (englanniksi)
- ↑ 34,0 34,1 Tero Salonen, 10 syytä rakastaa Kate Bushia 4.11.2005. nyt.hs.fi. Luettu 15.2.2007.
- ↑ Kate Bushilta uusi albumi 31.08.2005. EMI Finland. Luettu 15.2.2007.
- ↑ Kulta- ja platinalevyt ÄKT ry. Luettu 15.2.2007.
- ↑ Siren of pop swoops back – sivu 1 23.12.2004. Telegraph newspaper online. Luettu 11.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Siren of pop swoops back – sivu 2 23.12.2004. Telegraph newspaper online. Luettu 11.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Mikko Suhonen, Tori Amos: The Beekeeper 31.03.2005. MTV3 Internet. Luettu 11.3.2007.
- ↑ Tori Amos: Tales Of A Librarian 12.01.2004. Desibeli.net. Luettu 11.3.2007.
- ↑ Stephen Dowling, The sensual world of Kate Bush 31.10.2005. BBC. Luettu 11.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Kate Bush: Finally, something for the grown-ups 21.10.2005. Independent. Luettu 11.3.2007. (englanniksi)
[muokkaa] Lähteet
- Barkham, Patrick: The Guardian profile: Kate Bush
- BBC, Wuthering Heights
- Jovanovic, Rob (2006): Kate Bush – elämäkerta. Suomennos Anni Sumari. Like. ISBN 952-471-829-4.
- Roberts, Geneviève – Reynolds, Louisa: Kate Bush: The sequel
- Salonen, Tero: 10 syytä rakastaa Kate Bushia
- Sweeting, Adam: Kate Bush: Return of the recluse
- Telegraph, Siren of pop swoops back
- Williamson, Nigel: The Mighty Bush
- YLE – Radio Vega, Fokus på: Kate Bush
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lehdet
- Jukka Väänänen: Kate Bushin sensuelli maailma (Aksentti 1/2006)
