Linjataktiikka
Wikipedia
Linjataktiikka on jalkaväen taktiikka, jossa sotilaat ryhmitetään linjaan, joka on kahdesta kuuteen miestä syvä. Väliä riveillä on noin puoli metriä, mutta vierekkäiset miehet seisovat lähes kiinni toisissaan. Linjataktiikka on syvyyden puutteen vuoksi erittäin haavoittuva selusta tai sivusta hyökkäyksille.
Linjataktiikka syntyi Länsi-Euroopassa 1600-luvulla, kun armeijat kehittivät edelleen Kustaa II Aadolfin ja Mauritz Oranialaisen taktisia, organisaatiollisia ja aseteknisiä uudistuksia.
1600-luvun aikana eurooppalaiset armeijat ottivat käyttöön kevyemmän ja tehokkaamman musketin. Myös ruutipanoksen ja luodin kietominen yhteen paperin sisään paperipanokseksi otettiin yleisesti käyttöön vuosisadan puolenvälin jälkeen. Vuosisadan lopulla tulivat vielä toimintavarmemmat piilukkomusketit. Samaan aikaan kaikki Länsi-Euroopan armeijat siirtyivät sulkeisilla ja kovalla sotilaskurilla hyvin harjoitettuun armeijaan, Ruotsin ja Alankomaiden mallin mukaan. Kaikki nämä muutokset yhdessä moninkertaistivat muskettimiehen tulinopeuden (noin 8-kertaiseksi), tappavuuden (haarniskat menettivät merkityksensä) ja kantomatkan (kolminkertaiseksi) vain sadassa vuodessa. Viimeinen uudistus jalkaväen tulivoimassa oli pistimen käyttöönotto 1600-luvun lopulla, joka poisti piikein aseistetut sotilaat lopullisesti 1700-luvun alkuvuosina lisämuskettien tieltä.
Kaikki tämä johti taistelulinjan jatkuvaan ohenemiseen. Vuosina 1680-1720 eurooppalainen jalkaväki siirtyi kuudesta rivistä kolmeen tai neljään. Englantilaiset jatkoivat vielä kahden miehen syvyiseen linjaan Napoleonin sotien aikana.
Linja-taktiikka säilyi käytössä aina 1800-luvun loppupuolelle asti, jolloin yhä lisääntyvä jalkaväen tulivoima (takaaladattava- ja makasiinikivääri) teki siitä tarpeettoman ja lähes mahdottoman soveltaa käytännössä.
