Luterilainen ortodoksia
Wikipedia
Luterilainen ortodoksia on 1500-luvun lopussa ja erityisesti 1600-luvulla luterilaisessa kirkossa vaikuttanut teologinen ja hengellinen suuntaus. Kreikankielinen sana ortodoksia tarkoittaa sananmukaisesti oikein ylistämistä, mutta on vakiintunut käytännössä tarkoittamaan oikeaoppisuutta. Luterilaisen ortodoksian aikaa kutsutaan usein puhdasoppisuuden ajaksi.
Luterilainen ortodoksia syntyi noin 1580 luterilaisten tunnustuskirjojen valmistuessa. Ominaista tälle suuntaukselle oli oikean luterilaisen opin määritteleminen ja vakiinnuttaminen, sanainspiraatio-oppi ja vankka luottamus siihen, että luterilaisessa tunnustuksessa ilmaistu oppi on raamatullinen ja sisältää kristinuskon totuuden. Merkittävimpinä ortodoksian ajan teologeina voidaan pitää Martin Chemnitziä ja Johann Gerhardia Saksassa.
Valistusteologiaa ja pietismiä pidetään ensimmäisinä tätä oppisuuntaa vastustaneista liikkeistä. Muitakin herätysliikkeitä syntyi luterilaisen kirkon sisälle puhdasoppisuutta vastustamaan. Ruotsi-Suomessa papit ja kirkko taistelivat syntyneitä pietistisiä herätyksiä vastaan säätämällä konventikkeliplakaatin.
Suomessa tunnettuja ortodoksian ajan luterilaisia olivat Turun piispat Isaacus Rothovius, Johannes Gezelius vanhempi ja nuorempi, sekä professori Enevald Svenonius.
