Märklin
Wikipedia
Märklin on saksalainen leluja valmistava, vuonna 1859 perustettu yritys, joka tunnetaan erityisesti pienoisrautateiden valmistajana. Yhtiön alkuperäisiä tuotteita olivat nukkekotien tarvikkeet, ja lisäksi se on valmistanut mekaanisia rakennuspalikkasarjoja, jotka muistuttavat Meccano- ja Erector-sarjoja, vuosina 1919–1999.
Ensimmäisen vedettävän pienoisjunamallinsa Märklin toi markkinoille vuonna 1891, ja on sittemmin keskittynyt yhä enemmän niiden sekä oheistarvikkeiden valmistukseen.
Märklinin pienoisrautatiet erottaa kilpailijoistaan niiden kolmikiskojärjestelmä, jossa syötetään vaihtovirtaa vetureille käyttäen kiskoja yhtenä ja kiskojen väliin asetettua nastariviä toisena napana. Poikkeavan virroitusjärjestelmän takia Märklin-vetureilla ei voi ajaa muiden valmistajien tasavirtaradoilla, tai päinvastoin. Tämä on ollut omiaan kannustamaan merkkiuskollisuuteen harrastajien keskuudessa. Märklinin hallitsevasta markkina-asemasta johtuen muut valmistajat (kuten Fleischmann ja Roco) ovat perinteisesti tehneet omista tuotteistaan myös Märklin-yhteensopivia vaihtovirtaversioita.
HO-mittakaavan (1:87) tuoteperheensä lisäksi Märkin valmistaa pienoisrautatiekalustoa myös kahdessa muussa mittakaavassa.
Z-mittakaava (1:220) on pienin yleisessä käytössä oleva pienoisrautatiemittakaava jonka Märklin lanseerasi vuonna 1972 Nürnbergin leikkikalumessuilla. Koska Z-skaalan junat vievät äärimmäisen vähän tilaa, voidaan kokonainen rautatie toteuttaa vaikkapa sohvapöydän sisään tai matkalaukkuun.
1-mittakaava (1:32) puolestaan on yksi vanhimmista, se standardisoitiin jo vuonna 1909. Märkin tuottaa mittakaavaan runsaasti erilaista liikkuvaa kalustoa, sekä raide- ja maisemointitarvikkeita.