Majakkalaiva Helsinki
Wikipedia
Majakkalaiva Helsinki on entinen Helsingin edustalla Äransgrundin matalikon kohdalla väylää vartioinut majakkalaiva.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alkuperä
Alus valmistui Putilovin telakalla Pietarissa vuonna 1912. Sen alkuperäinen sijoituspaikka oli Liepaja ja nimi siis venäläisittäin ЛИБАУСКЫ ( Libauskij). Se on mitoiltaan 40,1 x 7,5 x 3 metriä, uppoamaltaan 275 tonnia ja höyryhiilikoneiston teho 240 hevosvoimaa; aluksessa oli sähkövilkku sekä ensimmäisenä lajissaan langaton lennätin. Kyseessä oli siis aikakauden vaatimusten mukaan ehdottomasti paras majakkalaiva.
[muokkaa] Suomeen tulo
Jääkärit kaappasivat Liepajan satamassa lähtövalmiina olleen paikallisen majakkalaivan keväällä 1918 ja toivat sen Suomeen; alusta käytettiin sotilaskuljetuksien apualuksena.
Sotatoimien päätyttyä latvialaiset eivät halunneet alusta takaisin joten se sai jäädä Suomeen. Koska Rauman majakkalaiva Relandersgrund oli upotettu, tästä tulokkaasta tehtiin sen seuraaja. Alus maalattiin välittömästi suomalaisväreihin eli runko kokonaan punaiseksi. Uusi sähkövilkkuinen alus oli asemapaikallaan vuoteen 1922.
Silloin se ja Helsingin siihenastinen majakkalaiva vaihtoivat paikkaa, nimeä ja miehistöjä - raumalaiset saivat oppia että heidän majakkalaivansa valkoinen sähkövilkku vaihtui kahteen punaiseen himmeämpään öljyvaloon.
Sotasaalisalusta ei mainita luetteloissa niistä aluksista, jotka venäläiset halusivat itselleen vuonna 1921, kun rajan väärille puolille eksyneitä aluksia vaihdeltiin edestakaisin.
SOTEVAn papereissa alus esiintyy; kun vuonna 1944 etsittiin sotakorvauksina luovutettaviksi kelpaavia aluksia, joku irtopisteitä keräilevä alempi neuvostobyrokraatti väitti, että Helsingin majakkalaivahan olisi alun perin venäläinen ja pitäisi siis luovuttaa; alkuperäisen vaateen mukaan aluksesta ei olisi edes maksettu hyvityshintaa - kyseinen pikkukiho piti sitä "varastettuna Neuvostoliiton omaisuutena".
Ylempi neuvostotaho teki vihaisen lopun moisesta kiipimisestä: asiantuntijaryhmä tarkasti aluksen mutta totesi: ei kelpaa! Puheet "varkaudesta" vaiennettiin oitis; asiaan vaikutti sekin, että venäläiset vallankumoussotilaat olivat aiheetta tuhonneet Rauman majakkalaivan Suomesta poistuessaan.
Alus oli niin pieni ja vanhentunut, ettei sillä olisi mitään tekoa venäläisille - eli he olivat ottaneet tarkasti opikseen edellisestä kerrasta, kun vuonna 1921 vaativat ja saivat useita Suomeen jääneitä S-luokan torpedoveneitä - jotka sitten kelpasivatkin vain proomuiksi (eivätkä kauan sellaisiksikaan)!
[muokkaa] Helsinkiin
Uudella asemapaikallaan tämä uusi ja tehokas laiva sai nyt nimen Äransgrund ja siitä tuli nopeasti pidetty ja luotettava Helsingin väylän vartija. Sähkövilkku vaihdettiin 20-luvulla AGA -asetyleenivaloon, koska tällöin saattoi säästää kallista hiiltä: sähkövalo oli vaatinut turbiiniapukoneen jatkuvaa käynnissä pitämistä. Valonheittimeen virta voitiin ottaa erillisestä moottorigeneraattorista, mutta sitä tarvittiin vain pimeällä tapahtuvassa luotsinannossa. Tässä aluksessa ei koskaan ollut erillistä sisältäpäin kiivettävää majakkamastoa, vaan majakkavalo oli aina keulamaston huipussa olevassa erillisessä lyhdyssä; lyhty oli sijoitettu noin puolen metrin läpimittaiselle lavalle, jonka reunassa oli tukitanko käsiotetta varten. Tämä aiheutti joskus sään kovetessa tiettyjä ongelmia: valo sytytettiin asetyleeniaikana niin, että etukäteen katsottiin taulukosta oikea kellonaika, kansimies kiipesi köysitikkaita lyhdyn luo, poisti suojahupun, avasi hanat ja naksautti tulen polttimiin tavallisella hitsauspistoolilla. Ja aamulla taas säädettyyn aikaan hanat suljettiin ja suojahuppu asetettiin paikalleen. Huppu oli välttämätön, etteivät lyhdyn prismat olisi toimineet voimakkaalla auringonpaisteella jonkinlaisina polttolaseina; vaara oli varsin teoreettinen, mutta se yhtä kaikki haluttiin eliminoida.
Kansimiehet saivat kovilla keleillä harjoittaa kohtuullista voimistelua jotta kaikki tämä onnistui turvallisesti - mutta koska suurimman osan tämän aluksen paikallaanoloaikaa lastipurjelaivat olivat vielä käytössä, niin pääosa merimiehistä oli jo tottunut takiloissa kiipeilyyn; itse asiassa valo-operaatio oli helppo verrattuna vaikkapa nelimastoparkin raakapurjeiden käsittelyyn kovalla kelillä.
Kerran viikossa lyhty puhdistettiin ja vilkkulaitetta ohjaavat magneettiventtiilit säädettiin ja tarvittaessa vaihdettiin, samoin kuoliintuneet jouset tai säätimen kulunut nahkakalvo vaihdettiin; tämän työn lopuksi lyhdyn lasi pestiin ulkopuolelta: majakkalaiva Äransgrund oli hiililämmitteinen höyrylaiva, ja huomattavan paljon savupiipun tupruttamasta kivihiilen noesta osui majakkalyhtyynkin - joskin pulma oli huomattavan paljon pienempi kuin esimerkiksi Kemissä tai Storbrottenissa, joiden huomattavasti isompi lyhtytorni sijaitsi aivan kivihiilensavua syöksevän savupiipun vieressä. Tosin näissä aluksissa lyhtytorni oli sisältäpäin kiivettävä, joten tämä tasasi pulmaa.
1930-luvulla alus sai uuden nimen Helsinki.
Ennen talvisodan alkua olleen YH:n eli Ylimääräisten kertausharjoitusten aikana alus vedettiin satamaan normaalia aiemmin, koska liikenne oli uhkaavan sodanvaaran vuoksi jo hiipunut. Keväällä välirauha olikin jo alkanut, kun aluksen tuli aika palata asemapaikalleen.
Jatkosodan alussa majakkalaiva poistettiin paikaltaan ja siirrettiin Turkuun. Aluksi se pidettiin valmiudessa asettaa takaisin paikalleen, koska sodan uskottiin jatkuvan vain kesäkauden ajan; kun syksyllä selvisi, että sotatoimien loppua ei ollut edes näköpiirissä, toimettomaksi jäänyt majakkalaiva siirrettiin raivaajien emälaivaksi. Nyt se myös aseistettiin kevyillä ilmatorjuntatykeillä.
Majakkalaiva Helsinki kärsi kahteenkin otteeseen sotavaurioita; ne kuitenkin korjattiin, ja syksyllä 1944, kun eräät sen alkuperää koskeneet väärinkäsitykset oli selvitetty, alus palasi asemapaikalleen.
[muokkaa] Merenmittaajien tukialukseksi
Vuonna 1959 valmistui Helsingin uusi pohjamajakka ja majakkalaiva jäi virattomaksi; siitä päätettiin tehdä merenmittaajien tukialus. Kaksi vuotta kestäneiden muutostöiden jälkeen aluksesta tuli Pohjanlahtea mittaavan 5. merenmittausretkikunnan tukialus uudella nimellä Hyöky. Sisätilat uusittiin ja alus varustettiin uudella komentosillalla siivekkeineen. Venekannelle asennettiin nosturit kahta 10-metristä ja yhtä 7-metristä mittausvenettä varten.
Alus osoittautui erinomaiseksi tukialukseksi: mittaus- ja apuveneet voitiin nostaa kovalla kelillä kannelle turvaan ja itse aluksessa oli majakkalaivakauden peruja oleva jykevä ankkurikoneisto sieniankkureineen. Se päätettiin jättää paikalleen, toisin kuin entiseen Storbrotteniin, koska Hyöky -alusta tultaisiin käyttämään Pohjanlahdella eli ankarissa sääoloissa, jossa tällaisesta ankkurista olisi erityistä hyötyä eikä aluksessa ollut erityistä tilanpuutetta kuten Ahvenanmereltä vapautuneessa.
Alus pysyi miltei lopun käyttöaikansa hiilipolttoisena; vuonna 1980 siinä kokeiltiin turvebrikettejä, mutta kokeilu loppui lyhyeen aineen hiilikattilalle sopimattomien palamisominaisuuksien takia.
[muokkaa] Ravintolalaivaksi
Vuonna 1983 Merenkulkuhallitus sai uuden viisiveneisen nopean luotausryhmän hoitamaan 5. merenmittausretkikunnan töitä ja Hyöky jäi vapaaksi.
Alus myytiin yksityiselle Haminaan ja siitä tehtiin ravintolalaiva. Aluksi se oli merenmittausajan valkokylkisessä ulkoasussa, mutta vuosituhannen vaihteessa se hiljalleen palautettiin alkuperäiseen punakylkiseen majakkalaivan asuunsa ja kylkiin ilmestyi taas nimi HELSINKI suurin valkein kirjaimin. Alkuperäisen mastoon sijoitetun majakkalyhdyn sijasta ilmestyi kansirakennelman katolle vapaasti mukailtu majakkamasto, joka on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin Relandersgrund -aluksessa. Merenmittaajien käyttöä varten rakennettu uusi katettu komentosilta siipineen on majakkamaston ohella huomattavin poikkeus alkuperäisestä suomalaisasusta.
Kuten muissakin kahdessa entisöidyssä majakkalaivassa, tämänkin aluksen uudeksi väriksi tuli kustannussyistä viittapunainen, joka on vakioväri. Alkuperäinen italianpunainen olisi ollut tilausväri ja hankinta olisi ollut suhteettoman kallis.
Aluksen alkuperäiset hiilikattilat ovat paikoillaan, mutta niitä ei ole vuoden 1983 jälkeen katsastettu käyttöä varten. Samoin potkuri on paikallaan ja höyrykone säilytysrasvattu.
[muokkaa] Lähteet
- Visa Auvinen: Leijonalippu merellä
- merikapteeni Seppo Laurell: Aalloilla keinuvat majakat
- talvehtivan aluksen kuvaaminen keväällä 2007
