Mantukimalainen
Wikipedia
| Mantukimalainen | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Mantukimalainen (Bombus lucorum) |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Tieteellinen nimi | ||||||||||||||||
| Bombus lucorum Linné 1761 |
||||||||||||||||
Mantukimalainen (Bombus lucorum) on Suomen yleisin kimalaislaji. Se on Suomen n. 30 kimalaislajista suurin yhdessä kivikkokimalaisen kanssa. Naaraan pituus voi olla jopa 2,5 cm. Mantukimalaisen tuntomerkkeinä ovat musta pohjaväri, jossa ovat etuselän ja takaruumiin keskiosan keltaiset ”vyöt” ja peräpään valkoinen ”vyö”. Laji on yleinen koko Suomessa ja kulttuurialueilla sitä näkee mm.kukkaistuksissa ja nurmikoilla apiloiden mettä keräämässä. Mm. apiloille onkin kimalaiset erittäin tärkeitä pölyttäjiä. Mantukimalaiselle maistuu hyvin monenlaisten kukkien mesi. Sitä voi nähdä mitä erilaisimpien kukkien vieraana. Lajin hedelmöityneet naaraat talvehtivat. Joskus ensimmäiset yksilöt lentävät jo maaliskuussa etsimässä mettä.
[muokkaa] Lähteet
- Sandhall, Åke: Ötökät : tunnistusopas, 445 lajia; Suomen oloihin soveltaen suomentanut Jani Kaaro. Tammi.1993, s. 32. ISBN 951-31-0036-7.
- Chinery, Michael: Euroopan hyönteisopas. Otava. 1994. ISBN 951-1-12880-9.
- Kotimaan luonto-opas. Wsoy. 1994. ISBN 951-0-19804-8.
- Pekkarinen, Antti: Metsiemme pikkueläimiä värikuvina. Wsoy.1996. ISBN 951-0-00282-8.
