Meduusa
Wikipedia
Meduusa oli kreikkalaisessa tarustossa hirviömäinen naispuolinen olento gorgo, joka katseellaan pystyi muuttamaan ihmisen kiveksi.
Meduusa ja hänen sisarensa Euryale ja Stheino olivat alun perin kauniita naisia. Kun Meduusa vietteli merenjumala Poseidonin Athenen temppelissä, Athene vihastui. Hän muutti Meduusan ja tämän viattomat sisarukset rumiksi liskomaisiksi olennoiksi, joiden hiuksien tilalla oli käärmeitä. Meduusa oli kuitenkin ainoa, jota katsoessaan ihminen muuttui kiveksi, mutta hän oli myös kuolevainen toisin kuin hänen sisarensa.
Kun gorgot olivat jumalien mielestä tehneet liian paljon pahaa, jumalat lähettivät soturin nimeltä Perseus surmaamaan sisarukset. Athene antoi Perseukselle kiiltävän kilven, jonka avulla tämä voisi katsoa Meduusaa kivettymättä itse, ja Hermes lahjoitti siivekkäät sandaalit ja näkymättömäksi tekevän kypärän.
Perseus kävi siis gorgojen kimppuun. Ensin hän leikkasi Meduusalta pään. Meduusan kuoltua hänen verestään nousi siivekäs hevonen Pegasos, joka myöhemmin auttoi Perseuksen takaisin jumalten luo. Meduusan pää jäi kuitenkin jäljelle. Sillä Perseus kivetti Meduusan sisaret ja toisen tarinan mukaan Andromedaa uhkaavan merihirviö Cetuksen. Lisäksi Perseus otti gorgon verta kahteen pulloon: toiseen vasemmalta puolelta ruumista, ja se voi herättää kuolleen henkiin, toiseen oikealta puolelta, ja se surmaa välittömästi. Nämä pullot hän vei lääketaidon jumalalle Asklepiokselle