Microsoft Bob
Wikipedia
Microsoft Bob oli Microsoftin kehittämä graafinen käyttöliittymä, joka toimi Windows 3.1:n päällä. Se julkaistiin vuonna 1995. Sen tarkoituksena oli helpottaa tietokoneen käyttämistä, ja oli tarkoitettu nimenomaan perheiden käyttöön.
Bob pohjautui vektorigrafiikkaan. Käyttöliittymä oli organisoitu taloksi, jossa perheenjäsenillä oli oma huone yhteisen olohuoneen lisäksi. Käyttäjät pystyivät organisoimaan omia huoneitaan. Lisäksi ohjelmistoon kuului apuohjelmia, kuten tekstinkäsittely, kalenteri, ja taloudenhallinta. Lisäksi siihen kuului erilaisia animoituina piirroskuvina toteutettuja "apureita".
Bob ei menestynyt kovin hyvin, ja sitä pidetään useimmiten Microsoftin kuuluisimpana epäonnistumisena. Piirrosapurit sen sijaan jäivät elämään muissa Microsoftin tuotteissa; Office Assistant (kuuluisa Clippit-klemmari Microsoft Wordissa) on tämän perinteen jatkaja, ja esimerkiksi keltainen Rover-koira palasi Windows XP:n hakutoimintoon.