Millerin indeksit
Wikipedia
Kristallografiassa Millerin indeksit ovat notaatio, jolla kiderakenteen suunnat ja tasot sekä diffraktogrammien heijastukset merkitään. Indeksointijärjestelmä on nimetty 1800-luvulla eläneen mineralogin ja kristallografin William Hallowes Millerin mukaan.
Millerin indeksit merkitään kirjaimilla h, k ja l, jotka vastaavat Bravais'n hilan yksikkökopin hilavektoreita , ja .
On sovittu, että indeksit h, k ja l ovat aina kokonaislukuja. Negatiivista indeksiä, esimerkiksi − h, merkitään perinteisesti viivalla Millerin indeksin yläpuolella .
Millerin indeksien ympärillä olevat sulkeet kertovat paljon. Hakasuluissa olevat millerin indeksit [hkl] viittaavat kidesuuntaan, kaarisulkeissa olevat (hkl) kidetasoon. Merkintä < hkl > tarkoittaa niiden kidesuuntien joukkoa, jotka ovat symmetrisesti ekvivalentteja ja {hkl} tarkoittaa vastaavasti symmetrisesti ekvivalentteja tasoja. Ilman sulkeita hkl Millerin indeksit viittaavat diffraktiomaksimiin, joka tulee kidetasosta (hkl).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kidesuunnat
Kidesuunnat merkitään hakasulkeilla [hkl]. Suunta on
- .
Esimerkiksi suunta [100] vastaa kiteessä hilavektorin suuntaa. [200] on samaan suuntaan ja [112] on suuntaan .
[muokkaa] Tasot
Tasot merkitään kaarisulkeilla (hkl). Taso virittyy avaruuteen vektoreiden
- , ja
kärkien muodostaman kolmen pisteen kautta.
Jos joku indekseistä on nolla, taso ei leikkaa sitä vastaavaa yksikkökopin akselia vaan kohtaa sen "äärettömyydessä". Siispä kuutiollisessa hilassa taso (300) leikkaa vain hilavektorin . Yhteen yksikkökoppiin mahtuu kolme sellaista tasoa korkeuksille 0, a / 3 ja 2a / 3 suuntaan .
Oletetaan, että taso leikkaa hilavektorit kohdissa , ja . Tällöin Millerin indeksit eivät olisi kokonaislukuja vaan . On kuitenkin sovittu, että indeksit merkitään aina kokonaisluvuilla, joten taso merkitäänkin , missä kaikki indeksit on kerrottu luvulla 3. Indekseillä ei myöskään saa olla yhteistä tekijää, mikä sulkee pois sieventämiset esimerkiksi luvulla 6.
Suunta [hkl] on kohtisuora tasoa (hkl) vastaan kuutiollisessa hilassa, mutta ei välttämättä muissa hiloissa.
[muokkaa] Diffraktio
Diffraktogrammin eli esimerkiksi röntgendiffraktiomittauksella kiteisestä aineesta saadun kuvaajan diffraktiomaksimit indeksoidaan Millerin indekseillä ilman sulkeita hkl. Maksimi vastaa tällöin heijastusta kidetasosta (hkl).
[muokkaa] Englanninkielistä kirjallisuutta
- Cullity, B.D. & Stock, S.R. (2001): Elements of X-ray Diffraction. 3rd Edition. Prentice Hall. ISBN 0201610914.