Molekyylikello
Wikipedia
Molekyylikelloksi kutsutaan menetelmää, jota tutkijat käyttävät arvioidakseen koska kaksi lajia erosi toisistaan. Molekyylikellon idean kehittivät yhdysvaltalainen kemisti Linus Pauling Itävallassa syntynyt ja Yhdysvalloissa uransa luonut molekyylibiologi Emile Zuckerkandl vuonna 1962. He nimesivät keksintönsä vuonna 1965 molekyylikelloksi ("molecular clock").
Se perustuu hypoteesiin, jonka mukaan tiettyihin DNA-jaksoihin syntyy tasaiseen tahtiin mutaatioita vuosimiljoonien aikana. Molekyylien evoluutio on siis ajan suhteen vakio, eli niiden eroista voidaan laskea kahden lajin erkanemisajankohta.
Eräiden tutkijoiden mukaan tällä tavalla voidaan selvittää, milloin kaksi laji on jakaantunut kahdeksi uudeksi lajiksi, koska eri lajeilta poimuttuja DNA-tekstejä on verrattu kirjan kirjaimelta niin menestyksekkäästi, että on voitu niiden pohjalta laatia lajien sukupuita.
Esimerkiksi sytokromi-c on proteiini, jonka rakenteen kertovassa geenitekstissä on 339 kirjainta. Ihmisen sytokromi-c eroaa kahdeltatoista kirjaimelta hevosen sytokromi-c:stä. Ihmisillä ja marakateilla on vain yhden kirjaimen ero, kuten on myös hevosilla ja aaseilla. Sialla ja hevosella taasen on kolmen kirjaimen ero, joten se on etäisempää sukua hevoselle kuin aasi. Sytokromi-c:hen tulevien kirjoitusvirheiden määrä kuvastaa hyvin miten perimää vertailemalla voidaan päätellä milloin haaroja on syntynyt eliökunnan sukupuuhun.
Perinnöllisyystutkija Motoo Kimura osoitti jo aikoinaan miten paljon geenitekstistä voi muuttua, ilman että tekstin merkitys muuttuu. Molekyylikello siis jättää miljoonien vuosien aikana DNA:han merkityksettömiä jälkiä.
Ajoituksia varten molekyylikello pitää kalibroida, ja sitä varten pitää arvioida DNA-ketjussa tapahtuvien neutraalien virheiden kasautuma. Yksi tapa kalibroida virheiden määrä on käyttää lähteenä kahta elävää ryhmää lajeja, joiden erkaneminen tiedetään tunnettujen fossiilien perusteella. Myös useita eri molekyylikelloja voidaan käyttää rinnakkain, jolloin virheen mahdollisuutta pienennetään.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Retrovirukset ja sytokromi-c evoluution mikroskooppisina todistajina
- http://home.wxs.nl/~gkorthof/kortho37.htm
- http://awcmee.massey.ac.nz/aw.htm
