Munsalan radikalismi
Wikipedia
Munsalan radikalismi, Munsalan sosialismi tai munsalalaisuus (ruots. munsalaradikalismen, munsalasocialismen) oli poliittis-idealistinen liike, joka vaikutti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, erityisesti Munsalan kunnassa, 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa [1]. Munsalan radikalismiin liittyi myös sotilaskarkuruusilmiö etenkin jatkosodan viimeisenä vuonna 1944, jolloin munsalalaisia pakeni taisteluista ensin kotipitäjään ja sieltä Pohjanlahden kautta Ruotsiin. [2]
Munsalan radikalismi on monisyinen ja epäyhtenäinen ilmiö, johon kuului sekä poliittista idealismia että vaikuttamista, ja joka yhdisti erilaisia poliittisia radikaaleja. Yhtenäisenä piirteenä voidaan pitää sitä, että munsalalaiset pyrkivät yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja yksilönvapauteen, tavoittelivat yhteiskunnallisia uudistuksia ja vastustivat monia perinteisiä instituutioita, kuten valtiokirkkoa.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Aatteellinen tausta
Munsalan radikalismiin liittyi voimakasta pasifismia, raittiusaatetta ja kansankasvatuksen merkityksen korostamista, sekä erityisesti Pohjanmaan oloihin poikkeuksellisen voimakkaita vasemmistolaisia näkemyksiä. Sen juuret olivat uskonnollisissa herätysliikkeissä, kuten pietismissä ja vapaissa suunnissa (erityisesti baptismissa), jotka levisivät alueella 1800-luvulla.[1]
Munsalan radikalismin poliittisena ytimenä oli vasemmistoradikalismi. 1920- ja 30-luvuilla vasemmiston äänestysprosentit Munsalassa olivat kolmin- tai nelinkertaisia ruotsinkielisen Pohjanmaan keskiarvoon verrattuna. Huippuvuonna 1945 45 prosenttia munsalalaisista äänesti vasemmistoa. Vielä 60-luvulla Pietarsaaressa tunnettiin sanonta "Munsalassa ruohokin on punaista".[3]
Toisena vaikuttavana tekijänä Munsalalan radikalismissa olivat erilaiset herätyskristilliset suuntaukset. Pohjalainen herätyskristillisyys oli ensimmäisessä vaiheessa erityisesti pietististä, myöhemmin baptistista, ja 1900-luvulle tullessa nousivat puolestaan helluntailaisuus ja muut suuntaukset. Munsalan rauhanyhdistys (Munsala fredsförening) oli yksi maan suurimmista sotia edeltäneinä vuosina.[1] 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla vapaat suunnat tavoittelivat uskonnonvapautta ja itsenäisten seurakuntien sallimista. Tämä sai aikaan sen, että muutoin yleisesti uskontokielteinen vasemmistolaisuus ja herätyskristillisyys kietoutuivat erikoisella tavalla yhteen.[3]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 "Munsalaradikalismen", Uppslagsverket Finland (1983).
- ↑ Lars Stenström: Krigsvägar. 1997, Juutilainen, Antti: Rinta rinnan. Suomenruotsalaisten joukkojen sotatiet 1939-1944. WSOY. Juva 1997. 250 s., Matts Andersen; Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987)
- ↑ 3,0 3,1 3,2 Dennis Rundt: Munsalaradikalismen: En studie i politisk mobilisering och etablering.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Andersen, Matts: Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987.)
- Juutilainen, Antti: Rinta rinnan. Suomenruotsalaisten joukkojen sotatiet 1939-1944. WSOY. Juva 1997 . 250 s.
- Kulomaa, Jukka: Käpykaartiin? 1941-1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Väitöskirja 1995.
- Rundt, Dennis: Munsalaradikalismen: En studie i politisk mobilisering och etablering. Åbo Akademis förlag, Åbo 1992. ISBN 952-9616-17-1.
- Salminen, Esko: Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944. Otava 1976, ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
- Smedjebacka, Helge: Jääkärikenraalin elämä. Suomentanut Matti Kettunen. F. U. Fagernäs 1894-1980
- Sotatieteen laitos: Suomen sota 1941-1945.
- Stenström, Lars: Krigsvägar. 1997.
- Tasala, Markku: Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha. Oulu Pohjoinen, 2000 (Jyväskylä: Gummerus) 295 s.ISBN 951-749-341-X, sid.
- Uppslagsverket Finland (1983).
