Musée national de la Marine
Wikipedia
Musée national de la Marine, Ranskan merimuseo on saanut alkunsa kuningas Ludvig XV:n lahjoittamasta kokoelmasta. Museon pysyvä toiminta ja näyttely sijaitsee Palais de Chaillot'n tiloissa Seinen rannalla 16. arrondissementissä vastapäätä Eiffelin tornia, mutta museon kokoelmia on sijoitettu myös muihin satamakaupunkeihin; Brestiin, Port-Louisiin, Rochefortiin, Touloniin sekä Saint-Tropeziin.
Museo käsittää nykyisin kaikea merkenkulkuun liittyvää niin kokoelmissaan kuin näyttelyissään. Näin jokainen kävijä saa kokea omaan tahtiinsa niin uskomattoman uljaat kolmimastot kuin höyrylaivatkin, jotka liittyvät potkurin kehitykseen. Esillä ovat myös uusimmat valtamerilaivat.
Musée National de la Marinessa on pääsääntöisesti esillä eri aikakausien laivojen pienoimalleja. Kaikken näyttävimpiä ovat yleensä 1600-, 1700- ja 1800-lukujen sota-alukset.
Museossa on esillä myös navigoinnissa käytettyjä instrumenttejä sekä merenkulkuun liittyviä maalauksia, veistoksia ja muita taideteoksia.
Meritaisteluista ja merenkulun keskeisitä tapahtumista on esillä useita suurikokoisia maalauksia. Yksi osasto kokonaan on omistettu laivaston käyttämille aseille ja merisotilaiden univormuille.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Viralliset sivut (ranskaksi), (englanniksi)
[muokkaa] Kuvagalleria
Eräitä museon kokoelmissa olevia esineitä.