Panssarilaiva Potemkin (elokuva)
Wikipedia
| Panssarilaiva Potemkin Броненосец Потёмкин
|
|
 |
|
| Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
| Ensi-ilta | 21. joulukuuta 1925 |
| Ohjaus | Sergei Eisenstein |
| Käsikirjoitus | Sergei Eisenstein Nina Agadžanova-Šutkon |
| Pääosissa | Aleksandr Antonov Vladimir Barski Grigori Aleksandrov |
| Sävellys | |
| Tuotanto | Jakov Blioh |
| Elokuvayhtiö | Goskino |
| Kesto | 75 minuuttia |
| Kieli | venäjä |
| Budjetti | |
| Ikäraja Suomessa | S |
| Jatko-osa(t) | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Panssarilaiva Potemkin [pʌ'tʲomkʲɪn] (ven. Броненосец Потёмкин, Bronenosets Potjomkin) on Sergei Eisensteinin ohjaama, vuonna 1925 valmistunut mykkäelokuva. Elokuva on kuvitteellinen, ylistävä kuvaus tapahtumasta, jossa Panssarilaiva Potemkinin miehistö nousi kapinaan vuonna 1905. Elokuvaa on luonnehdittu yhdeksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista; vuoden 1958 Brysselin maailmannäyttelyssä se nimettiin kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi.
Elokuvan tapahtumat perustuvat paikoin löyhästi oikeisiin tapahtumiin. Esimerkiksi Odessan portailla tapahtuva verilöyly on vain Eisensteinin tiivistelmä kaikista väkivaltaisuuksista, joita tuona aikana tapahtui. Kuitenkin elokuvan loppu on erheellinen, sillä vuonna 1905 Potemkinilla tapahtuneella kapinalla oli traaginen loppu, joka johti miehistön hävittämiseen.
Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 4. tammikuuta 1952 Royal-elokuvateatterissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Juoni
Ensimmäisessä jaksossa panssarilaivan miehistö saa pilaantunuttu lihaa ruoakseen. Laivan lääkäri huomaa lihassa kuhisevat madot, mutta kuitenkin kiistää niiden olemassaolon. Kapinamieli alkaa kyteä miehistön joukossa ja matruusi Vakulintšuk puheillaan vain vahvistaa kapinan oikeutta.
Toisessa osassa miehistö kokoontuu takakannelle. Komentaja määrää, että ne jotka valittavat lihasta, tullaan teloittamaan. Toiset puolestaan joutuvat teloitusjoukkoihin. Kun teloitusta ollaan juuri aloittamassa Vakulintšuk vetoaa teloittajiin etteivät he ampuisi veljiään. Teloittajat laskevat kiväärinsä ja laivalle syntyy kapina. Vakulintšuk saa surmansa kapinan loppuvaiheessa.
Kolmannessa osassa kuvataan Odessan satamaa aamunkoitteessa. Kaupunkilaisia rientää satamaan suremaan panssarilaivalla kuollutta Vakulintšukia. Monet ihmiset itkevät ja agitaattoreita puhuu. Purjeveneet vievät elintarvikkeita laivan matruuseille.
Neljännen osan alussa nähdään ehkä elokuvahistorian tunnetuin väliteksti: "Äkkiä!" Sotilassaappaita ilmestyy kuvaan ja verilöyly alkaa Odessan portailla. Ihmiset ryntäilevät paniikissa sinne tänne. Erästä äitiä ammutaan ja hänen kuljettamansa lastenvaunut alkavat vieriä alas portaita. Pientä poikaa ammutaan ja hänen äitinsä nousee uhmaamaan ampuvia sotilaita. Samoin panssarilaiva Potemkinkin vastaa sotilaiden tuleen.
Viidennessä osassa Panssarilaivalla matruusit pohtivat pitääkö heidän ruveta taistelemaan lähestyvää laivuetta vastaan. Kuitenkin laivueen lähestyessä sen matruusit siirtyvät Potemkinin puolelle. Tämän jälkeen panssarilaiva purjehtii voitokkaasti eskaaderin läpi.
[muokkaa] Tuotanto
Vuosi 1925 oli Venäjän ensimmäisen vallankumouksen 20-vuotisjuhlavuosi, ja saman vuoden maaliskuussa aloitettiin 1905-elokuvaprojekti, jonka ohjaajaksi nimitettiin Sergei Eisenstein. Elokuvan valmisteluaika oli hyvin lyhyt; suunnitteluvaiheesta valmistumiseen oli aikaa vain yhdeksän kuukautta, koska elokuvan oli tarkoitus olla valmiina ennen vuoden loppua. Käsikirjoitusta ei saatu valmiiksi ennen kuvauksia, vaan käsikirjoittaja Nina Agadžanova-Šutkon jatkoi sitä kuvausten edetessä.
Kuvaukset alkoivat Pietarissa varhaiskeväällä, mutta sää ei suosinut kuvausryhmää. Kuvauksen viivästyivät ja paineet elokuvan saamisesta valmiiksi kasvoivat. Viimein Pietarin asiantuntijat kehottivat kuvausryhmää siirtymään etelään kuvaamaan elokuvan yhtä sivujuonta. Kuvausryhmä matkusti Odessaan ja siellä Eisenstein kirjoitti itse lopulta käsikirjoituksen. Pietarissa ei sen jälkeen kuvattu ollenkaan. Tuotantoportaassa herätti levottomuutta, kun kuvausryhmä oli matkustanut Odessaan ja majoittunut siellä erääseen hotelliin. He pelkäsivät suunnitelman mahtipontisesta elokuvasta valuvan hukkaan.
Elokuvan kuvauksissa tapahtui käänne, kun Eisenstein eräänä yönä meni yhteistyökumppaninsa Maksim Strauhin huoneistoon. Eisenstein oli lukenut eräästä ranskalaisesta lehdestä kapinasta ja sen yhteydessä oli ollut piirros kuuluisasta kohtauksesta Odessan portailla. Eisensteinista kuva sisälsi kaiken mitä hän halusi kokonaisteoksellaan kertoa ja halusi elokuvaansa kohtauksen noista portaista.
Elokuvan leikkaamiseen meni kaksi viikkoa, jonka aikana Eisenstein ja hänen assistenttinsa työskentelivät vuorokauden ympäri. Ennen varsinaista yleisöensi-iltaa oli tarkoitus järjestää erityisnäytös, jonka päivämääräksi oli kaavailtu 21. joulukuuta. Elokuvan leikkaustyö oli vielä kesken samana iltana, kun esityksen oli määrä olla Bolšoi-teatterissa. Koska elokuva koostui viidestä osassa, oli jokaisella osalla oma erillinen rullansa. Vuonna 1925 elokuvat näytettiin yhdellä projektorilla ja rullien välissä oli tauko. Sitä mukaa, kun Eisenstein sai rullan valmiiksi, se kuljetettiin elokuvateatteriin esitettäväksi. Viimeinen tauko venyi parinkymmenen minuutin mittaiseksi, kun Eisensteinia ja viimeistä filmirullaa kuljettanut moottoripyörä hajosi 500 metrin päässä elokuvateatterista.
[muokkaa] Jälkitapahtumat
Ilmestyessään elokuva kiellettiin useissa maissa ja esimerkiksi Suomessa ja Italiassa sitä voitiin 1930-luvulla esittää vain elokuvakerhoissa.
Neuvostoliitossa elokuvaa ei juuri levitetty ensimmäisten esityksiensä jälkeen ja se uhkasi kadota kaikkien muiden töiden sekaan, koska neuvostoelokuva ei ollut vielä saavuttanut arkkitehtuurin ja teatterin kaltaista suosiota. Runoilija Vladimir Majakovski puuttui asiaan, sillä hänen hyvä ystävänsä oli osallistunut elokuvan välitekstien sommitteluun. Majakovskin vastapuolelle joutui Sovkinon levitysorganisaation johtaja Konstantin Švedtšikov. Hän oli Leninin ystävä ja poliitikko, joka ei ymmärtänyt elokuvista juuri mitään. Švedtšikov oli myös antisemiitti, joka nimitti Eisensteinia "Jerusalemin aatelismieheksi".
Majakovskin lisäksi myös muita taivutteli Švedtšikovia levittämään elokuvaa ja jatkuvan painostuksen alla Sovkino lopulta lähetti elokuvan Berliinin. Siellä Panssarilaiva Potemkinista tuli valtava menestys ja elokuva otettiin uudelleen Moskovan ohjelmistoon. Elokuvan suosio tuotti myös varjopuolen: suosiosta hullaantuneet Sovkinon edustajat myivät elokuvan alkuperäisnegatiivin Berliiniin, jossa se myöhemmin hävisi kokonaan.
[muokkaa] Näyttelijät
| Näyttelijä | Rooli |
|---|---|
| Aleksandr Antonov | matruusi Vakulintšuk |
| Vladimir Barski | komentaja Golikov |
| Grigori Aleksandrov | luutnantti Giljarovski |
| Alekandr Levšin | pieni upseeri |
| Mihail Gomorov | matruusi |
| Beatrice Vitoldi | nainen lastenvaunujen kanssa |
| Julia Eisenstein | nainen, joka tuo ruokaa kapinoitsijoille |
[muokkaa] Triviaa
- Elokuvan ehkä kuuluisinta kohtausta, "Odessan portaat", on vuosien saatossa parodioitu moneen kertaan, mm. elokuvassa "Mies ja alaston ase 33 1/3". Kohtausta plagioitiin myös Brian De Palman elokuvassa "Lahjomattomat" (Untouchables, The, 1987).
[muokkaa] Lähteet
- Peter von Bagh (1999): Elämää suuremmat elokuvat. Otava. ISBN 951-1-16360-4.
