Pelitutkimus
Wikipedia
Pelitutkimus (ludologia) on tieteenala, joka tutkii pelejä ja niihin läheisesti liittyviä ilmiöitä. Pelitutkimuksen piiriin voidaan lukea myös pelikulttuuri(e)n tutkimus ja pelaajan kokemuksen tutkimus. Ludologian tutkimuskohteita ovat kaikenlaiset pelit, kuten lautapelit, roolipelit ja korttipelit ja tietokonepelit. Pelitutkimusta käytetään usein synonyyminä tietokonepelitutkimukselle, sillä nykypäivänä tietokonepelit muodostavat yhden pelitutkimuksen tutkimuskohteiden merkittävimmistä joukoista. Tähän joukkoon kuuluvat niin yksinpelattavat tarinavetoiset pelit, MMORPG:t, ja www-sivuilla pelattavat ns. casual-pelit, kuin opetuspelit, poliittiset pelit ja taidepelitkin. Näihin läheisesti liittyviä ilmiöitä ovat esimerkiksi moninpelien ympärille muodostuneet yhteisöt ja pelaamisen mahdolliset seuraukset
Pelitutkimuksen rajat muihin tieteenaloihin nähden eivät ole selväpiirteiset. Pelitutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat periytyvät suurelta osin pelitutkijoiden alkuperäisiltä oppialoilta, kuten kirjallisuudentutkimuksesta, mediatieteestä ja uusmediatutkimuksesta, elokuvatutkimuksesta, psykologiasta ja kulttuurintutkimuksesta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Maailman ensimmäisinä pelitutkijoina voidaan pitää etnografeja Johan Huizingaa (1938) ja Roger Caillois'a (1958), jotka tutkivat kansapelejä ja pelikulttuureja eri mantereilla. Vuonna 1985 amerikkalainen Mary Ann Buckles julkaisi maailman ensimmäisen tietokonepelitutkimuksellisen väitöskirjan. Bucklesin väitöskirja sai niin tyrmäävän vastaanoton, että Buckles katsoi parhaaksi lopettaa tutkijanuransa ja elättää nyt itsensä hierojana Kaliforniassa.[1]
Nykymuotoisen pelitutkimuksen voidaan nähdä syntyneen 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, jolloin tieteenalan tutkimuskohteen olemusta määriteltiin "ludologia vastaan narratologia" -keskustelussa. [2] Narrativistit rinnastivat tietokonepelit tarinoita kertoviin välineisiin, kuten kaunokirjallisuuteen, elokuviin ja teatteriesityksiin. Ludologien mukaan pelejä, niin tietokone-, kuin vaikkapa lautapelejäkin, tuli tutkia ensisijaisesti peleinä; sääntöihin, käyttöliittymiin ja pelaamiseen perustuvina järjestelminä. Ludologisen käsityksen mukaan tarinankerrontaan keskittyvä näkökulma jättää huomiotta suuren osan pelien erityispiirteistä. Tämän vuoksi ludologit näkivät "uusmediatutkimuksen" lähestymisyritykset uhkana niin tieteenalan itsenäisyydelle, kuin tuotetun tiedon pätevyydellekin. [3] Ludologia-käsite on peräisiin Gonzalo Frascan artikkelista "Ludologia kohtaa narratologian", joka käsittelee edellä mainittua ongelmakenttää.[4]
Suomessa on tehty pelitutkimusta, pääasiassa tietokonepelitutkimusta, 90-luvun lopulta saakka. Ensimmäisenä mm. Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriossa ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan median laitoksella. Nykyään tietokonepelejä tutkitaan useissa suomalaisissa yliopistossa, monien eri tieteenalojen näkökulmista.
[muokkaa] Kausijulkaisut ja konferenssit
Ensimmäinen yksinomaan pelitutkimukseen keskittyvä vertaisarvioitu tieteellinen kausijulkaisu on verkossa ilmestyvä Game Studies, jonka ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 2001. Vuonna 2006 ilmestyi ensimmäisen kerran paperille painettu tietokonepelejä ja kulttuuria käsittelevä tieteellinen kausijulkaisu Games and Culture, a Journal of Interactive Media. DiGRAn digitaalisessa kirjastossa on merkittävä kokoelma erilaisia tietokonepelitutkimuksellisia tekstejä.
DiGRA (Digital Games Research Association) järjestää tietokonepelitutkimuskonferenssin joka toinen vuosi. Edellisen kerran konferenssi järjestettiin Vancouverissa, Kanadassa vuonna 2005 ja seuraava konferenssi on vuonna 2007 Tokiossa, Japanissa. Yksinomaan tietokonepeleihin keskittyvien konferenssien lisäksi tietokonepelitutkimuksen foorumeja ovat myös uusmediatutkimuskonferenssit, kuten Digital Arts & Culture (DAC) ja erilaiset elektronista taidetta käsittelevät tapahtumat.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Eskelinen, Markku (2005) Pelit ja pelitutkimus luovassa taloudessa. Sitran raportteja 51. Helsinki: Edita Prima Oy. http://www.sitra.fi/Julkaisut/Raportti51.pdf
- ↑ Frasca, Gonzalo (2003) Ludologists love stories, too: notes from a debate that never took place. Teoksessa Joost Raessens & Marinka Copier (toim.): Level Up Digital Games Research Conference. Universiteit Utrecht & DiGRA. 92-99.
- ↑ Aarseth, Espen (2001) Computer Game Studies, Year One. Game Studies (1)1. http://gamestudies.org/0101/editorial.html
- ↑ Frasca, Gonzalo (1999) ”Ludologia kohtaa narratologian”. Parnasso 3/1999.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Elektronisten pelien kulttuuri suomessa
- Ylen tiedeuutiset 8.8.2006 klo 23.00: suomalainen pelitutkimus kasvusuunnassa
- Tampereen yliopiston Game Research Lab
- Game Studies -verkkojulkaisu (englanniksi)
- Games and Culture -julkaisu (englanniksi)
- Digital Games Research Association (englanniksi)
- DiGRA Digital Library (englanniksi)
- Suomenkielisen DiGRA Finland -postituslistan info-sivu (englanniksi)
- Ludology.org (englanniksi)
- The Center for Computer Games Research (englanniksi)