Polttoaine
Wikipedia
Polttoaineet ovat aineita, joiden palamisreaktion avulla tavallisimmin kehitetään lämpöä, valoa tai sähköä.
[muokkaa] Energiantuotannon historiaa
Suomessa puu oli aiemmin tärkein polttoaine, nykyään sen on korvannut kivihiili sekä maaöljyperustaiset polttonesteet. Myös maakaasu on tärkeä polttoaine, jota putkilinjoja pitkin siirretään helposti pitkiäkin matkoja.
Puupolttoaineen käytöllä on pitkät perinteet, samoin puuhiilellä, joka palaa savuttomasti ja erittäin kuumalla liekillä.
1700-luvulla kivihiilen havaittiin sisältävän palavia kaasuja, kuten metaania, vetyä ja hiilimonoksidia eli häkää, jotka voitiin erottaa siitä kuumentamalla ja käyttää erikseen hiilikaasuina. Jäännösaine, koksi, on hyvää savutonta polttoainetta. Puhaltamalla vesihöyryä hehkuvien hiilien yli saadaan vesikaasua, joka sisältää hiilimonoksidia, vetyä ja metaania. Vesikaasua voidaan käyttää myös synteesikaasun nimellä Fischer–Tropsch -synteesiin.
Ruskohiili on fossiilista tertiäärikauden kasvijäännöksistä muodostunut ruskea hiiliaine, jonka hiiltyminen ei ole kehittynyt yhtä pitkälle kuin kivihiilen.
Rasvoja ja öljyjä on varsin kauan käytetty valaistus- ja lämmitystarkoituksiin. Käytetystä ruokaöljystä voi valmistaa biodieseliä joko sellaisenaan tai primäärisen alkoholin kanssa transesterifikaatioreaktiolla.
[muokkaa] Polttomoottorin polttonesteet
Erityyppiset petrolit ja bensiini ovat halpuutensa vuoksi tällä hetkellä (2006) ainoita polttoaineita, joiden avulla nykyisten polttomoottorien toiminta on taloudellisesti kannattavaa. Brasilia on ainoa maa, joka on 1970-luvulta lähtien onnistuneesti pyrkinyt brasilialaisesta sokerista tehdyn etanolin käyttöön autoliikenteen polttoaineena. Erikoistarkoituksissa, mm. kilpa-autoissa ja -moottoripyörissä, käytetään polttoaineena myös toistaiseksi kalliimpia aineita, kuten metyyli- ja etyylialkoholeja. Tulevaisuudessa öljyjalosteiden hinnan noustessa etanoli- ja metanolipohjaiset uusiutuvat polttoaineet tulevat syrjäyttämään raakaöljyjalosteet; niiden hinnat tulevat myös laajamittaisen tuotannon aloittamisen myötä laskemaan.