Puolan-Ukrainan sota
Wikipedia
Puolan-Ukrainan sota käytiin 1. marraskuuta 1918- 17. heinäkuuta 1919, kun länsiukrainalaiset julistautuivat itsenäisiksi Itävalta-Unkarin purkautumisen jälkeen ja Itävaltaan kuuluneiden osien itsenäistyessä Itävalta-Unkarin ja Saksan ensimmäisessä maailmansodassa kärsimän tappion jälkeen.
Taustalla oli ristiriita Itä-Galitsian ukrainalaisenemmistön ja kaupunkien puolalaisten välillä, jotka olivat vastustaneet länsiukrainalaisten pyrkimystä saada Galitsia jaetuksi puolalaiseen Länsi-Galitsiaan ja ukrainalaiseen Itä-Galitsiaan Itävallan keisarin suostumisella ja näin päästä eroon puolalaisvaikutuksesta.
[muokkaa] Taustaa
Konfliktin pohjalla oli Galitsian jakautuminen länsiosaltaan puolalaisenemmistöiseen Länsi-Galitsiaan ja ukrainalaisenemmistöiseen Itä-Galitsiaan, jotka olivat joutuneet Puolan toinen jako 1793 Itävallan hallinnon alaisiksi.
1800-luvulla kansallisuusliikkeiden muodostuessa ja korostuessa ajautuivat puolalaiset puolustuskannalle Itävalta-Unkarin itävaltalaisen osan alaisuudessa. Ukrainalaiset yrittivät saada itävaltalaisia jakamaan Galitsian puolalaiseen ja ukrainalaiseen osaan, mitä puolalaiset puolestaan vastustivat ukrainalaisen vaikutusvallan kasvuna peläten menettävänsä kaupunkien avulla otteen ukrainalaisenemmistöisistä alueista. Itä-Galitsiassa, jonka merkittävin kaupunki oli Lviv, oli väestöstä ukrainalaisia 60%, kun taas itsessään Lvivissä heitä oli vain 20%. Koko Galitsiassa Krakovan dominoima Länsi-Galitsia mukaan lukien oli puolalainen enemmistö.
1897 puolalainen hallinto vastusti ukrainalaisia parlamenttivaaleissa. Toinen näkyvä tapahtuma toteutui 1903-1908 Lvivin yliopistossa, jossa ukrainalaiset ylioppilaat vaativat erillistä ukrainalaista yliopistoa puolalaisten ylioppilaisen ja tiedekunnan yrittäessä tukahduttaa ukrainalaisten ylioppilaiden vaatimukset. 1903 pitivät kansallisuudet erilliset kokoukset, puolalaiset toukokuussa ja ukrainalaiset elokuussa Lvivissä, jolloin sekä puolalainen että ukrainalainen kansallisliike erosivat toisistaan.
Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä ukrainlaiset olivat saaneet Itävallan keisarin suostumaan Galitsian jakoon, mutta sitä ei kyetty toimeenpanemaan ensimmäisen maailmansodan vuoksi siksi, että Galitsia oli sotatoimialuetta. Lokakuussa 1916 Itävallan keisari vahvisti toimeenpanevansa Galitsian jaon ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.
Itävalta-Unkarin hallitus kaatui 18. lokakuuta 1918. Tällöin Itävallan parlamentin ukrainalaiset edustajat sekä Galitsian ja Bukovinan maapäivien ukrainalaiset edustajat muodostivat Ukrainan kansallisneuvoston, joka ilmoitti tavoitteekseen yhdistää Länsi-Ukrainan alueet yhdeksi valtioksi.
[muokkaa] Länsiukrainalaisten vallankaappaus Lvivissä
Kun puolalaiset yrittivät saada Lvivin ja Itä-Galitsian haltuunsa, kapteeni Dmytro Vitovski johti nuoret upseerit vallankaappaukseen sekä ottivat 31. lokakuuta - 1. marraskuuta 1918 välisenä yönä Lvivin haltuunsa ja julistivat 1. marraskuuta Länsi-Ukrainan kansantasavaltan, jonka pääkaupunkina oli Lviv.
Julistuksessa todettiin Itä-Galitsian itsenäisyys, johon sisältyivät Karpaatit aina Nowy Sącziin saakka, Volynia, Karpato-Rutenia ja Bukovina, mikä tuli yllätyksenä puolalaisille. Lvivin ukrainalaiset kannattivat julistusta, juutalaiset suhtautuivat siihen neutraalisti ja puolalaiset olivat järkyttyneitä. [1]
