Rewantiikeri
Wikipedia

Valkoinen tiikeri eli rewantiikeri ei ole tiikerien alalaji vaan se on värimuoto intiantiikeristä.
Valkoisten tiikerien kantaisä on valkoinen uros, jonka Rewan maharadža pyydysti Pohjois-Intiassa vuonna 1951. Uros oli pohjaväriltään lähes valkoinen ja sillä oli mustanruskeat raidat ja siniset silmät. Se sai eläintarhassa jälkeläisiä väriltään normaalin intiantiikerinaaraan kanssa. Pennut olivat kuitenkin väriltään täysin normaaleja. Myöhemmin sama uros sai pentuja oman tyttärensä kanssa ja näiden joukossa oli myös valkoisia yksilöitä. Kaikki nykyään eläintarhoissa syntyneet valkoiset tiikerit ovat tämän uroksen jälkeläisiä.
Valkoinen tiikeri on oikeastaan harhaanjohtava nimi rewantiikerille, sillä ne eivät ole täysin valkoisia. Niilläkin on muiden tiikereiden tapaan tummat juovat turkissaan. Vaalea turkki on periytyvä ominaisuus, jonka seurauksena tiikerin elimistössä ei ole punaista pigmenttiä. Tästä johtuen sen turkki on valkoinen ja silmät siniset. Ominaisuus on resessiivinen eli peittyvä, joten valkoinen tiikeri ei voi saada valkeita pentuja toisen tiikerin kanssa, mikäli tällä ei ole samaa geeniä.