Ruben Stiller
Wikipedia
Ruben Olavi Stiller (s. 28. heinäkuuta 1961, Nummi) on suomalainen juontaja. Hänet tunnetaan monista radio- ja televisio-ohjelmista.
Vuonna 1993 Stiller aiheutti kohua Radiomafian juontajana nimitettyään keskustalaista yleisradion alue- ja uutisyksikön johtajaa Tapio Siikalaa "kökkötraktoriksi". Stiller hyllytettiin kolmeksi kuukaudeksi, mutta tuona aikana hän esiintyi kielloista huolimatta suorassa lähetyksessä - minkä seurauksena hänet sanottiin irti Yleisradion palveluksesta.
Ehkä näkyvimmän työnsä Stiller on tehnyt televisio-ohjelmien juontajana. Näistä viimeisimmät ovat Levyraati ja Joonas Hytösen kanssa juonnettu Ruben & Joonas. Syksyllä 2006 Stiller ja Hytönen saavat omat keskusteluohjelmansa Ruben ja Joonas, joista ensin mainitussa Stiller toimii pääjuontajana ja jälkimmäisessä ns. sidekickinä.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Stiller kannatti näkyvästi Kokoomuksen Sauli Niinistöä, vaikka hän oli edellisissä vaaleissa Tarja Halosen kannattaja ja on sanonut usein olevansa aatemaailmaltaan sosialidemokraatti. Stiller suuttui SDP:n Erkki Tuomiojan Israel-lausuntoon vuonna 2001, minkä jälkeen hän on kehunut Paavo Lipposta.
Stiller on juutalainen ja on luonnehtinut itseään "vasemmistolaiseksi sionistiksi".
Televisio- ja radiotöidensä lisäksi Stiller on kirjoittanut kirjan Suomi-Finland eli Jeesuksen eettiset virheet (Teos, 2004).
[muokkaa] TV-ohjelmia
- Anteeksi kuinka (1990-luku)
- Stiller (1998-2002)
- R-Studio (2002-2003)
- Sunnuntaikomitea (2003)
- Levyraati (2003-2005)
- Ruben & Joonas (2004-2005)
- Ruben (2006-) (13.9.2006 alkaen)
- Ruben & Joonas (25.1.2007 alkaen)